Demonurkka vol. 153 (vk 12/2020)

Demonurkassa olemme pesseet kätemme ja pysyneet tiukasti kotona kuuntelemassa musiikkia. Kyllähän tämä poikkeustila vähintäänkin hiukan harmittaa, joten tämän sunnuntain teemaksi poimitaan suomalaisen miehen tuska. Mitäkö se musiikillisesti tarkoittaa? Tässä tapauksessa sen tulkittakoon tarkoittavan suomenkielistä, raskassävyistä, mutta ei välttämättä raskassoutuista, tunnelmiltaan ja lyriikoiltaan ahdistunutta rockin, iskelmän ja välillä punkinkin maailmoista ammentavaa musaa. Tutkittavaksi on pöydälle nostettu Petymys, Hyvästikomitea ja Antroposeenin piste.

https://www.facebook.com/petymys/

Petymys – ”1.Yritys”

Kotiteollisuushan tästä tulee mieleen todella vahvasti, enkä tarkoita tätä välttämättä hyvällä. Reaktio Kotiteollisuuden kanssa on usein, että tämähän voi hei toimia, mutta sitten Jouni Hynynen aloittaa laulunsa ja musiikki lässähtää. Petymys ei myöskään tavoita samanlaista yksinkertaisen kansanomaista, massoja koskettelevaa nasevuutta, joka on tehnyt Kotiteollisuudesta niin suositun. Jos kuitenkin unohdetaan vertailu ja mietitään ”1.Yritys”-demoa sen omilla ehdoilla, niin suomirockin perinne kuuluu kauas ja selkeästi, eikä tämä bändi millään tavalla häiritsisi kaljan juomista siellä jossain lähiöbaarin nurkassa melutessaan. Biiseistä ”Lyö minut alas” on angstisessa intensiivisyydessään oikeastaan erinomainen biisi. ”Poliisit” on puolestaan ilahduttavan anarkistinen ralli, joka käy melkein pomppumetallista.

https://www.facebook.com/Hyvastikomitea/

Hyvästikomitea – ”Jaettu Berliini”

Hyvästikomitea ei välttämättä ponnahda massasta esiin modernihkolla rockillaan, mutta kappale osoittaa kyllä potentiaalia. Kappaleessa ”Jaettu Berliini” on sen verran vahvaa Dingo-vibaa, että joutuu vähän aikaa harkitsemaan, ihastuisiko vai laskisiko kasvot käsiinsä. Kallistun enemmän ensimmäiseen vaihtoehtoon. Lyriikat ovat synkät, mutta on vähän siinä ja siinä, ovatko ne kuitenkaan katarttiset, ja laulajalta olisin toivonut vähän enemmän sekä taitoa että tulkintaa. Biisi sinällään on kuitenkin laadukas ja tyylikäs kokonaisuus.

https://www.facebook.com/antroposeeninpiste/

Antroposeenin piste – ”Uusi ylväs maailma”

Raskaahko, kylmähkö ja todella hieno soundi sekä ilahduttava oivaltavuus siellä täällä. Antroposeenin piste on hiukan kököistä, surumielisen melodramaattisista lyriikoistaan huolimatta oikein miellyttävää kuultavaa. Laulajan äänikin puree, vaikka toivoisinkin vähän enemmän paneutumista laulutapaan ja tyyliin. Viiden kappaleen synkeä kokonaisuus on kaiken kaikkiaan ehjä ja vahva. Tunnelmia ja intensiteettiä hallinnoidaan tässä taitavasti. Välillä mennään melkein doomin puolelle. Ehkä kappaleiden pituutta olisi voinut katsoa vielä kerran. Syntyy vaikutelma, että useampi biiseistä olisi hyvin kestänyt noin minuutin verran tiivistämistä. Vähemmän progeilua, enemmän iskevyyttä, kiitos! Joka tapauksessa laadukas kokonaisuus.

Paikasta vuoden 2020 Nummirockiin kisaa tästä tuskaa äänitaiteeksi jalostavasta kolmikosta Antroposeenin piste. Valinta ei ollut ihan helppo, mutta nyt kävi näin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kommentoi julkaisua