Demonurkka vol. 159 (vk 19/2020)

Mitä folk edes on? Sitä lähdetään kartoittamaan tässä kevään viimeisessä Demonurkassa seuraavan, hyvin erilaisista tulokulmista asiaa lähestyvän kolmikon voimin: PRHN\’Chi, The South Bottom Landers ja T.J. Kavenius. Tästä saisi myös loistavan anekdootin sille, miten Demonurkka jäi viime sunnuntaina julkaisematta: kolmikosta löytyy niin outoa kamaa kuunneltavaksi, että siihen ei yksi viikko riittänyt. Se voisi olla hyvinkin totta, vaikka syyt ovat tosiasiallisesti vähemmän proosallisia ja liittyvät henkilökohtaiseen ajanhallintaan. Sori siitä. Juureva folk-touhu sopii joka tapauksessa hyvin elämää pursuavaan kevääseen.

https://www.facebook.com/PRHNChi/

PRHN\’Chi – ”Valta on kaapattu”

HC, punk ja folk yhdistyvät progressiivisella, kokeilevalla tavalla raivokkaaksi, intensiiviseksi purkaukseksi. PRHN\’Chi kertoo biisiensä aihepiirien sisältävän manausta ja shamanismia. Kokoonpanossa on soittimina basso ja rummut, mutta soitinvalikoiman rajallisuus ei rajoista mahdollisuuksia. Soundista tulee yllättävän paljon mieleen vanha CMX. Välillä seikkaillaan melkoisissa sfääreissä, mutta sitten esimerkiksi ”Häpeä” palauttaa jalat maanpinnalle biisiin kuuluvalla hyvin perinteisellä punk-osalla. Vastaavaa liikkumista abstraktion eri tasoilla riittää muissakin biiseissä. Ihan yhteen kuunteluun EP ei tyhjene, vaan suorastaan vaatii useamman kerran. Kiinnostavaa ja sopivasti päätä sekoittavaa musiikkia.

https://www.facebook.com/tsblband/

The South Bottom Landers – ”Heikki-Jussin vaiherikas elämäkerta”

Tämä on todella hämmentävää kamaa. On aika vaikea hahmotella itselleen, missä määrin sekoitus eteläistä rokkia, folk-juttuja, metallisävyjä, selkeää AOR-vibaa sekä pohjalaismurretta on hyvällä, ja missä määrin häiritsevällä tavalla erikoista. Kaikeksi onneksi tämä kaikki onnistutaan tekemään ilman minkäänlaista assosiaatiota Lauri Tähkään. The South Bottom Landersin musaa voisi sanoa juurevaksi, jos sillä tarkoitetaan sitä, että juuret repäistään maasta, ja niillä läpsitään kuulijaa poskille. Bändin englanninkielinen nimi syventää hämmennystä. Minä tykkään tästä, vaikken oikein tiedä, mitä helvettiä tässä tapahtuu. Nämä tyypit ovat ilkeitä neroja.

T.J. Kavenius – ”Tuulen tie”

T.J. Kavenius on kolmikon puhdasoppisinta folkia. Seesteisen utuinen biisi ”Tuulen tie” fiilistelee kaikessa rauhassa ja pitää homman hyvin simppelinä. Äänessä on pääasiassa mies ja kitara. Sello tuo herkullista tummaa väriä biisiä muuten hallitseviin pastellisävyihin. Tietyllä tapaa tässä on paljon samaa kuin Mikko Joensuun ”Amen-trilogiassa”, mutta en ehkä tällä näytöllä vielä nosta Kaveniusta ihan samalle tasolle. Biisi on hieno, mutta jotain lisäkoukkua tai konkreettisempaa tarttumapintaa jää hiukan kaipaamaan. Vähemmän on usein oikeasti enemmän, mutta tässä olisi ehkä voinut silti olla vähän enemmän.

Tästä kolmikosta on lähes mahdoton valita parasta, mutta kun on pakko, niin todettakoon, että hitusen verran muita korkeammalle ponnahtaa PRHN\’Chi. Demonurkka jää kesälomalle ja palaa syksyllä taas ruotimaan tuotoksianne. Ehkä silloin on jo koronakin voitettu. Hyvää kesää ja kaikille äideille erinomaisen hienoa äitienpäivää!

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, voi demoja tyrkkiä tänne myös kesän mittaan: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kommentoi julkaisua