Demonurkka vol. 16 (vk 6/2016)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.2.2016

Demonurkka 2015Hyvää ystävänpäivää arvoisat lukijat. Demonurkassa vaihdamme tänään sydämellisiä tervehdyksiä stonerpörinän tahtiin. Valentiinuksen päivän heiloiksi ovat valikoituneet King Of None, Dö ja Steamgoblin. Tavalliseen tapaan esittelyssä on yksi biisi per bändi. Viikon ihanin saa kisata paikasta parrasvaloissa, sillä kesän Nummirockissa neljä Demonurkan bändiä valitaan soittamaan Kaaoslavalle. Artikkelin lopussa paljastetaan viikon voittaja.

King Of None – ”Highway Divin’ ”

king_of_none[1]Espoolainen King Of None kertoo porskuttavansa erään saksalaisen ruokakaupan rahkataskuilla ja halvimman hintaisella oluella. Koska itse olen kokenut pettymyksiä kyseisten rahkataskujen ja oluen kanssa, päätin selvittää millaista porukkaa niiden nauttijat ovat. No, ei parta pahoille kasva ja rahkatasku paskalle maistu,  sillä hyvää settiä King Of None tarjoilee. Viime vuonna julkaistu EP tarjoilee erityisesti biisillään ”Highway Divin”’ tiukkaa rockenrollia, jota ihan ilokseen kuuntelee. Laulaja on ehkä saanut vaikutteita Lemmystä, tai sitten kähinä on vain sisäsyntyistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://kingofnone.bandcamp.com/track/highway-divin

https://www.facebook.com/kingofnone

giphy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

 

Steamgoblin – ”Hounds On The Hunt”a0194405267_10

Pääkaupunkiseudulla pysytään kun arvosteluun pärähtää helsinkiläinen Steamgoblin. Bändi esittelee hyvin groovaavaa stonerrockia. Soitin- ja lauluyhtye ei tunnu ottavan itseään turhan vakavasti, ainakaan imagonsa puolesta. Musiikki on kuitenkin varteenotettavaa räimettä. Kolmen biisin demolta nousee esiin ”Hounds On The Hunt”, josta bändi on jopa saanut aikaiseksi Mad Max -henkisen musiikkivideon. Hyvät höyryt tuntuu Helsingistäkin löytyvän.

https://www.facebook.com/houruhiisi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

giphy (6)

 

Dö – ”The Moon Follows Us”

Helsingissä pysytään muuten edelleen! Dö tuo levylautaselle EP:llisen stoner doomia. Yhtyeeltä on keväällä tulossa uutta musiikkia, mutta mukavahan se on vanhoja muistella. Dö on raskasta, niin kovin raskasta. Niin raskasta, että tekee mieli itkeä sappinestettä. Niin raskasta, että kuunnellessa tuntuu siltä kuin olisi juuri käynyt perjantaina ruuhka-aikaan automarketissa ja viimein kotiin päästyään huomaa, että kissa on oksentanut kaksi kertaa sänkyyn. Ehkä vähän ilon tapaista löytyy kappaleesta ”The Moon Follows Us”. Jos kaipaa keinoa kanavoida arjen pikku harmit ulos, niin tämä bändi on siihen oikein hyvä väylä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://doofficial666.bandcamp.com/track/the-moon-follows-us

http://www.denofdo.com/

giphy (7)

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Viikon voittajan valinta oli todella vaikeaa näin tasaisen hyvästä joukosta. Pitkällisen tuuminnan jälkeen ykköspalkinnon tällä viikolla saa King Of None. Onnea ja ehkä näemme bändin soittamassa Nummirockin Kaaoslavalla tänä kesänä. Se jää nähtäväksi.

Demot tavoittavat meidät osoitteessa http://kaaoszine.fi/demoupload/