Demonurkka vol. 185 (vk 50/2021)
Demonurkka on ollut jo jonkin aikaa tauolla. Haluankin esittää pahoitteluni asian tilasta mutta samaan aikaan minulla on ilo kertoa, että demonurkka tulee aktivoitumaan. Lisäksi Kaaoszinen ja Nummirockin yhteistyö jatkuu tänäkin vuonna. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksi onnekas ja erikseen valittava Demonurkan voittaja pääsee esiintymään kesällä 2022 järjestettävillä festareilla!
Nyt on kuitenkin korkea aika siirtyä bändeihin. Moskah, Nelosolut ja Jesse Christian ovat suomenkielisen rockin uranuurtajia, joiden musiikista voi kuulla sekä punk- että pop-vivahteita
Moskah – ”Mustakirja”
Kappaleessa on mieletön groovi, ja se sopiikin monenlaisiin tilanteisiin. Pystyn kuvittelemaan kappaleen toimivan hyvänä saliboostina. Tai vastaavasti ärsytyksen lievittäjänä, kun joukkoliikenne on jälleen myöhässä. Tietystä kulmasta tarkasteltaessa Moskah näyttäytyykin Mokoman jälkeläisenä, joka pohjaa musikaalisuutensa metallin sijasta punkiin. Mieleenpainuvan kappaleesta tekee myös hullutteleva kitarasoolo, joka johdattelee kuulijan jäniksenkoloon tuottamalla innokkaimmille mielikuvaharjoittelijoille pettymyksen. Kokonaisuudessaan kappale on kumminkin toimiva, enkä nyt välttämättä kanavaakaan vaihtaisi, jos ”Mustakirja” sattuisi soimaan radiossa.
Nelosolut – ”Kauniin katkera”
Kappale on rappioromanttinen balladi, joka on toteutettu ilman akustisia elementtejä. Tunnelman puolesta ”Kauniin katkera” menee ehdottomasti Herra Ylppö -osastolle jättäen kumminkin hankalat kielikuvat sikseen ja kertoen tarinan niin kuin tajunnanvirta on sen yksinkertaisimmillaan ulos antanut. Se antaa kuulijalle toisaalta mahdollisuuden tulkita tarinan omasta näkökulmastaan, mistä syystä kappale onkin helposti samaistuttava.
Jesse Christian – ”Taxi lähtee”
Tämän yhden miehen bändin pohjana toimii punkrock, joka ei kokonaisuudessaan kuulosta yhtään hullummalta. Varsinkin kappaleen kertosäkeen melodia on oikeaa korvakarkkia, johon on lisätty nerokkaasti kerrosta kellopelillä. Samankaltaisia yksityiskohtia löytyy myös verseistä, ja muutaman kuuntelun jälkeen yksinkertainen kappale kuulostaa yllättävän täydeltä. Kirsikaksi kappaleen päälle nousee kumminkin laulajan monipuolinen ja kappaletta kannatteleva, punkille ominainen räkäinen lauluääni.
Tämän viikon demonurkan voiton vie Moskah, joka lunastaa mahdollisuuden päästä esiintymään Nummirockiin. Onnittelut ukoille, jatkakaa samaan malliin!
Suosittelen kaikkia muitakin bändejä ja artisteja laittamaan demoja Kaaoksen suunnalle. Demojen lähettäminen toimii helpoiten alla olevasta linkistä, eikä maksa tietenkään mitään. Pidetään sormet ristissä, että nähdään Nummirockissa!