Demonurkka vol. 188 (vk 2/2022)
Niinhän siinä pääsi taas käymään – jokavuotinen ihmettely, kun lunta tulla tupsahtaa taivaalta. Tuo luonnolle täysin normaali kiertokulku jakaa meidät suomalaiset kuitenkin monesti kahteen eri koulukuntaan. Toinen tykkää kuin hullu puurosta, toinen ei välitä niinkään. Itse lukeudun tuohon jälkimmäiseen porukkaan, jonka jäseniä voi nähdä lähikaupassa lämmittelemässä tennarit ja nahkarotsi päällä. Onneksi on olemassa myös kylmyyttä ja vitutusta laimentavia musiikkigenrejä, joista tänään otamme käsittelyyn death metalin, mistä hyvänä aasinsiltana voimmekin siirtyä itse bändeihin. Tällä viikolla mukana ovat Kituma, Carnal Slaughter ja Cellar Skulls.
Kituma – ”Aika”
”Aika” ei välttämättä lokeroidu kappaleena death metaliin, sillä koen kyseisen genren yhdeksi oleellisimmaksi osaksi örinälaulut, jotka tämän kappaleen osalta loistavat poissaolollaan. Samaan aikaan kappaleessa yhdistellään kuitenkin hienosti muita genrelle tyypillisiä piirteitä, mikä luo eheän kokonaiskuvan bändin ehdoilla. On hyvä myös muistaa, että puhumme jotakuinkin extreme metalin alagenrestä, jota kaikki eivät pysty purematta nielemään. Kituma toimii hyvänä porttibändinä, ja sen tekemälle musiikille voi olla yllättävänkin kova kysyntä.
Carnal Slaughter – ”Surgical Nail”
Mitä biisin kirjottamiseen tulee, niin en ihmettelisi, vaikka joku bändin jäsenistä olisi joskus kuunnellut Metallicaa, ja tarkemmin ottaen ”Master of Puppets” -kappaletta, sillä samankaltaisuus on vähintään korvissa särähtävä. Toisaalta bändin meininki on musiikin kautta käsinkosketeltavaa, ja ”Surgical Nail” on nuorten kundien ensimmäisiä kappaleita. Nämä seikat huomioon ottaen en henkilökohtaisesti olisi hirveän huolissani raskaan musiikin tulevaisuudesta. (”Surgical Nail” 1:03-3:47)
Cellar Skulls – ”Raised From The Dead”
”Raised From The Dead” lukeutuu kategoriaan, jonka tahdissa voisi olla mukava mutapainia ”pitissä”. Suoraviivaista jyystöä ja huutoa, jota joku voisi kutsua jopa meluksi. Kappale tuntuu jollakin tavalla kuitenkin läpinäkyvältä ja tylsältä. Samoja osia hakataan kerta toisensa jälkeen, kunnes ne on kulutettu puhki – ”ja kerran vielä pojat!” Osat itsessään sisältävät kitaran, rummut ja laulun. Bassosta ei ole havaintoa, sillä se seuraa todennäköisesti kitaraa. Yhteenvetona luonnehtisin ”Raised From The Deadia” keskeneräiseksi kappaleeksi, joka tarvitsee kipeästi jonkin sortin koukkua.
Nyt on kuitenkin aika pistää tämän viikon Demonurkka purkkiin. Bändeistä valikoitui voittajaksi omaehtoisella musiikillaan tulevaisuudessa monet hurmaava Kituma. Onnea bändille voitosta! Muistutan vielä, että sekin lunasti voitollaan mahdollisuuden päästä soittamaan Nummirockiin.
Alla demoupload-linkki, jonka kautta voit lähettää omaa musiikkiasi Demonurkan arkistoihin. Hyvällä tuurilla voit voittaa paikan ensi kesän Nummirockiin.