Demonurkka vol. 21 (vk 11/2016)

Kirjoittanut Tapio Aro - 20.3.2016

Demonurkka 2015Demonurkassa valittiin viime viikolla viimeinen yhtye kisaamaan paikasta Kaaoslavalla tulevan kesän Nummirockissa. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, etteikö demoja ja omakustanteita kannattaisi enää meille lähettää, sillä seuraavaksi KaaosZine ja Demonurkka yhteistyökumppanoituvat Diablon, Korpiklaanin ja Omnium Gatherumin tähdittämän Dark River Festivalin kanssa. Seuraavat Demonurkan voittajat pääsevätkin kisaamaan paikasta kyseisillä raskaan musiikin karkeloilla, jonne festivaalin järjestäjät valitsevat yhden Demonurkan voittajan esiintymään ensi kesänä.

Ensimmäinen kisaaja valitaan kolmesta death metalilla thrashiään maustavasta yhtyeestä, jotka ovat Life Suffers Defeat, Sinmate sekä Oppressive. Kaikilta kolmelta kuolonmetallia kaahaukseensa sotkevalta yhtyeeltä olen tuttuun tapaan valikoinut yhden kappaleen osaamista edustamaan. Jutun lopussa selviää kappaleista parhaan tehtaillut yhtye.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Life Suffers Defeat – ”Subconcious Thought PatternsLife Suffers Defeat

Life Suffers Defeat kaahaa Demonurkan syyniin Mikkelistä. Yhtye kertoo saatetekstissään musiikkinsa olevan  thrash metalia, johon otetaan aina tarpeen vaatiessa mausteita muistakin genreistä. Mausteista käytetyin lienee death metal, jota yhtye lorauttaa aina silloin tällöin thrashiinsä yksittäisen riffin tai kompin muodossa. Life Suffers Defeatin makoisimmaksi kappaleeksi olen valinnut vuonna 2015 julkaistun ”Chains to Die” -EP:n avausraidan ”Subconcious Thought Patterns”. Kappale on varustettu sen verran herkullisilla riffeillä, että nälkähän tässä tulee kuunnellessa. Juuri kun kappale vaikuttaa asettuvan uomiinsa yhtyeen vokalisti Aapo Koivula venyttää äänijänteensä vielä astetta tulisempaan ilmaisuun. Tuotanto on tasoltaan ammattimaista, joten myös kappaleen soundit tarjoavat osaltaan korvakarkkia. Toimii, toimii ja vielä kerran toimii.

Chains to Die EP by Life Suffers Defeat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/lifesuffersdefeat/
Life Suffers Defeat

 

Sinmate – ”Dead Ever AfterSinmate

Iisalmelainen Sinmate on mäiskinyt death-thrashiään jo vuodesta 2007, mikä on kunnioitettava saavutus. Yhtye lähestyy Demonurkkaa vuonna 2015 päivänvaloon päästetyllä ”Atrocities MMXV” -demollaan. Päivänvaloon demoa ei kuitenkaan olisi vielä kannattanut päästää, sillä julkaisun miksaus on eritoten vokaalien osalta todella heikko. Huono miksaus on sääli, sillä ”Dead Ever After” sisältää kelpo riffejä, ja soittokin tuntuu kulkevan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/Sinmateofficial/
Sinmate2

 

Oppressive – ”Song Of DeathOppressive

Oulun Oppressive lähestyy Demonurkkaa viime vuoden lopussa julkaistulla ”Seeds of Hate” -EP:llään. EP:n musiikillinen anti on ajoittain hyvinkin vahvalla death metal -tujauksella maustettua thrash metalia. Viidestä julkaisun kappaleesta omia korviani vahvimmin herisytti kaksi ja puoli minuuttia kellottava ”Song Of Death”, jota voisi luonnehtia EP:n muista kappaleista poiketen thrash metalilla maustetuksi death metaliksi muun muassa kappaleen ilkeänkuuloisten sahausriffien ja manalaa uhkuvan välikohtansa ansiosta. Oppressiven vokalisti Leevi Kämäräisen raaka ulosanti tuntuu myös taittuvan vallan oivallisesti juurikin ”Song Of Deathin” kaltaisiin death metal -rykäisyihin. En pistäisi yhtään pahakseni, vaikka Oppressive jättäisi tulevaisuudessa thrashin taka-alalle ja keskittyisi death metalin veivaamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy


https://www.facebook.com/oppressivefi/
Oppressive

 

Viikon paras kappale on ”Subconcious Thought Patterns”, jonka esittäjä Life Suffers Defeat pääsee  kilpailemaan paikasta Dark River Festivaleilla.

Jos mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, lähesty meitä demollasi osoitteessa http://kaaoszine.fi/demoupload/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy