Demonurkka vol. 35 (vk 39/2016)

Demonurkka 2015Demonurkka jatkaa demolaarin tonkimista aarteiden löytämisen toivossa. Jokaiseen Demonurkkaan valitaan totuttuun tapaan kolme yhtyettä KaaosZinelle demonsa lähettäneiden joukosta. Viikon parhaan kappaleen tehtaillut yhtye pääsee kilpailemaan vielä julkistamattomista, mutta vallan vinkeistä palkinnoista. Nyt siis kannattaa viimeistään pistää ne treenikämpän seinien sisällä jauhetut kappaleet nauhalle ja lähettää tuotos verkkoja pitkin KaaosZinen suuntaan. Tätä edellämainittua ja hyvin yksinkertaista ohjenuoraa ovat noudattaneet Funeral Home, Licuation ja King Akira. Yhtyeitä yhdistävänä tekijänä toimii kuolonkatkuinen metalli, jota on kuultavissa erilaisina annostuksina orkestereiden musisoinnissa. Kaikilta kolmelta poppoolta olen valinnut yhden kappaleen edustamaan kunkin metallista osaamista.


Funeral Home – ”Fear Of Deathfuneral-home-logo-by-toni-hietomaa

Kuopiosta korvakäytävämme koetukselle pistää Funeral Home. Yhtyeen musiikin perusaineena on melodinen death metal, johon se sotkee thrashia ja black metalia. Heinäkuussa porukka pisti pihalle ensimmäisen ja vallan ajantasaisella ”MMXVI” nimellä kulkevan demonsa. Tämä yhtyeen treenikämpällään nauhoittama julkaisu sisältää kolme kappaletta, joista kaksi ensimmäistä ovat kestoltaan kolmen minuutin paikkeilla. Puolestaan levyn päättävä ”Freezing Horror” kellottaa piirun päälle seitsemän minuuttia ja ansaitsee erityismaininnan mainion outronsa ansiosta. Demon parhaan kappaleen tittelin vie kuitenkin levyn avaava ”Fear Of Death”, jonka introriffistä tulee mieleen nopeutettu ”Seasons In The Abyss”. Kappaleen loppu sen sijaan on silkkaa Funeral Homea kitarasooloineen päivineen. Sen verran laadukasta ryttyytystä ”Fear Of Death” onkin, että ennustan näiden kavereiden pääsevän vielä pitkälle melodisen death-black-thrashinsä kanssa. Vahva kuuntelusuositus koko ”MMXVI”-demolle.


Funeral Home Facebookissa

funeral-home

 

Licuation – ”The Man With The Raincoatlicuation

Kuopiosta saapuu myös death-thrashiä mäiskivä Licuation, joka lähestyy Demonurkkaa kappaleellaan ”The Man With The Raincoat”. Kappale sisältää monta osiota ja sillä on kestoa vähän päälle kuusi minuuttia, joten mikään helposti sulava välipala ei ole kyseessä, pikemminkin kokonainen lounas alkuruokine kaikkineen. Lähemmäs kymmenen kertaa kappaleen kuunneltuani alan erottamaan erinäisiä osioita, mutta rakenteeltaan se jää varsin hajanaiseksi. Soittotaito on kunnossa ja riffit ovat ajoittain hyvässä terässä,  joten potentiaalia Licuationista kyllä löytyy.


Licuation Facebookissa

licuation

 

King Akira – ”Never Againking-akira-logo

Nimestään ja kappaleiden sanoituksista päätellen salolaisen King Akiran jäsenet ovat hyvinkin kiinnostuneita Japanista. Myös yhtyeen ”Never Again” EP:n kansitaide viittaa vahvasti nousevan auringon maahan. EP sisältää viisi melodiseksi death-thrashiksi luokiteltavissa olevaa kappaletta, joista suurimman vaikutuksen tekevät nimikkokappale ”Never Again” ja japanilaisen itsemurhametsän mukaan nimetty ”Aokigahara”. Vaaka kääntyy lopulta hitaasti alkavan, mutta vallan ripeisiin tempolukemiin kasvavan nimikkokappaleen hyväksi. Puolentoista minuutin kohdalla kappaleessa päästään kertosäkeeseen, jossa suoraviivainen kitaramelodia kohtaa vokalisti Jasu Jokisen varsin black metalisen ärjynnän. Kohta on ehdottomasti kappaleen, kuten myös EP:n parasta antia. Toivottavasti King Akira pitäytyy omaperäisessä tyylissään, jonka oletan ja toivon kehittyvän vielä hyvinkin persoonalliseksi.


King Akira Facebookissa

king-akira

 

Viikon paras kappale on ”Fear Of Death”, josta vastuussa on Funeral Home.

 

Jos mielit yhtyeinesi kanssa Demonurkan syyniin, lähetä julkaisusi tuohon suuntaan: http://kaaoszine.fi/demoupload/