Demonurkka vol. 37 (vk 41/2016)

Kirjoittanut Tapio Aro - 16.10.2016

Demonurkka 2015Suomen kieli on viime viikon tapaan myös tällä viikolla edustettuna, sillä teemana on suomenkielinen thrash metal. Kuljemme Mokoman ja Stam1nan viitoittamalla tiellä etsien uutta kotimaisen thrashin sanansaattajaa. Mokomaksi Mokoman paikalle hamuavat Atras, TakaLaiton ja Vocatus, joista jokaiselta olen valinnut yhden kappaleen teille soitettavaksi. Parhaan kappaleen tehnyt yhtye pääsee kilpailemaan vielä varmistumattomista palkinnoista.

Atras – ”Etiikkaatras

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Atras lähestyy Demonurkkaa kesällä julkaistulla ja kolme kappaletta sisältävällä ”Vihollinen” -demollansa. Demon kappaleista vahvin on ehdottomasti räjähtävällä kitarariffillä alkava ”Etiikka”. Kappaleen välikohta herättää hämmennystä, sillä yhtäkkiä kappale kuulostaa thrashin sijaan pikemminkin sinfoniselta black metallilta. Syynä ovat koskettimet, joita yhtye viljelee musiikissaan juuri sopivina annoksina, myös yhtyeen vokalistista irtoaa välikohtaan varsin mustia sävyjä. Kappaleen kahden ja puolen minuutin kestosta heltiää lisäpisteet, sillä nyt kappale on äärimmäisen kompakti paketti, josta riittää kuitenkin löydettävää useammankin kuuntelukerran ajaksi. ”Etiikka” on ehdottomasti demon paras kappale, jota ilman olisin tuskin julkaisusta tai ylipäätään yhtyeestä innostunut.


Atras Facebookissa

atras5

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

TakaLaiton – ”Näkökulmatakalaiton-logo

TakaLaiton kuvailee musiikkiaan hard rockin ja thrash metallin yhdistelmäksi. Kelpo kuvaus, sillä yhtyeen ”87889595” EP:n kappaleissa mennään välillä tukka putkella, mutta toisinaan ilmoille heitetään melodioita, jotka voisivat löytyä vaikkapa Bon Jovin tuotannosta. Riffit, melodiat ja meno ovat suurimmilta osin moitteettomia. Ainoan suuremman särön kelpo kokonaisuuteen tekevät (epä)puhtaat laulut. Kuten hyvin usein laulumelodioita metalliinsa yhdistelevät yhtyeet, myös TakaLaiton kärsii siitä, että kitaraa on kyllä soitettu, mutta laulutunteja ei olla harkittukaan. Puhtaista lauluista ja melodioista ei silti kannata luopua vaan niitä kannattaa harjoitella. Yhtyeen laulaja-kitaristi Juho Mäntykivellä on pohjalla hyvä soundi, josta voisi harjoittelulla kehittyä vielä varsin vakuuttava.


TakaLaiton Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

takalaiton3

 

Vocatus – ”Mallasjuomaavocatus

Pihlajamäestä saapuva Vocatus on ennättänyt toisen ja vahvasti lähiöiden raskaalta arjelta haiskahtavan EP:nsä julkaisuun. EP kulkee nimellä ”Alkoholilla oli osuutta asiaan” ja se sisältää kuusi tasalaatuista kappaletta. Olen kuullut yhtyeen ensimmäisen EP:n, joten pakko tässä on todeta pettyneensä. Etenkin ”Alkoholilla oli osuutta asiaan” EP:n sekava ja ylikompressoitu tuotanto häiritsee. Myös EP:n kappalemateriaali jää yhtyeen ensimmäistä julkaisua heikommalle tasolle. Ei ”Alkoholilla oli osuutta asiaan” EP huono tuotos ole, mutta yhtyeelle asettamiin odotuksiini suhteutettuna karvas pettymys. Toivottavasti Vocatus nostaa itsensä tästä musiikillisesta ojasta ja palaa vähintäänkin omalle tasolleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Vocatus Facebookissa

vocatus2

 

Viikon paras kappale on ”Etiikka”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Jos mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, lähetä musiikillinen tuotoksesi tähän osoitteeseen: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat