Demonurkka vol. 56 (vk 10/2017)

Kirjoittanut Janne Partanen - 12.3.2017

Demonurkka jatkaa alternative ja dark rockin salojen tutkimista tällä viikolla, koska demorintamalla tuntuu olevan paljon tarjontaa tämäntyylisestä musiikista. Mikäpäs siinä, kun laatu on kohdillaan! Tällä viikolla kuuntelussa Introvertigo, Blacknurse ja Giant Mammoth.

Introvertigo Deal

Viitisen vuotta kasassa ollut turkulainen Introvertigo soittaa post-rockia, jossa on vaikutteita grungesta, synkästä vaihtoehtorockista ja kevyestä space rockista. Kasassa on hyvinkin modernin kuuloinen paketti, joka uskaltaa olla itsensä kuuloinen. Tunnelmalliset pääosin akustisilla kitaroilla soitetut biisit soivat kauniisti ja jopa hieman aavemaisesti. Myös vahvasti kaiutettu laulu sopii hyvin bändin surumieliseen poljentaan. Bändin tuotanto ei ole ehkä parhaillaan levyltä kuunneltuna, vaan se lähes huutaa 7-tuumaista julkaisua ja rahisevan pehmeää soundia. Introvertigo voisi olla todella hypnoottinen kokemus pienesssä hämärässä kuppilassa. Julkaisun parhaaksi biisiksi valitsin ”Deal”-kappaleen, josssa bändin post-rock on parhaassa iskussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Bändi Facebookissa

Blacknurse End

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siirrytäänpä seuraavaksi Tampereelle ja Blacknursen musiikin pariin. Se tarjoilee meille ensimmäistä täyspitkää julkaisuaan. ”Homeless” sisältää melankolista vaihtoehtorockia, jossa mennään välillä hyvinkin synkissä ja raskaissa vesissä. Bändin musiikissa pääosassa ovat naisvokalistin tunnelmallinen tulkinta ja akustinen kitarointi. Välillä polkaistaan säröt päälle, jolloin biisit saavat uusia ulottovuuksia. Kappaleista paistava synkkyys ja epätoivo on käsin kosketeltavaa, mikä tekee lähes tunnin mittaisesta paketista aika raskaan kuunneltavan mutta sopivina annoksina täydellisen levyn yön pimeimmille tunneille. Levyltä isoimman vaikutuksen teki levyn raskainta antia oleva ”End”, joka sai ensimmäisellä kuuntelulla kylmät väreet kulkemaan ihoni läpi. Komean synkkää menoa! Erityismaininta myös todella komeista kansista.

Tästä biisi kuunteluun
Bändi facebookissa

Giant MammothSlaves

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänään on esittelyssä myös toinen bändi Tampereelta, joskin tämän bändin tyylisuunta on haettu ihan eri maisemista. Hyvin paljon Queens Of The Stone Agen tuotantoa muistuttavaa raskasta alternative rockia soittava Giant Mammoth on laskenut kaikki yhden kortin varaan ja tarjoaa meille tällä kertaa vain yhden biisin, joka kantaa nimeä ”Slaves”. Biisi on ensimmäinen maistiainen tulevalta täyspitkältä, jonka tiimoilta bändi lähtee etsimään keikkoja. Pakko sanoa, että ”Slaves” potkii pirun hyvin ja osaa ottaa lähdemateriaalista kaikki parhaat puolet mutta kuulostaa silti omalta itseltään. Jospa bändi pitää linjansa myös täyspitkällä levyllään. Tarttuvaa ja iskevää rockia!


Bändi facebookissa

Harvinaisen selkeä oli tämän viikon Demonurkkaus. Nuoret miehet Tampereelta tulivat ja veivät potin! Giant Mammoth vie räväkällä otteellaan voiton!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat