Demonurkka vol. 73 (vk 39/2017)

Kirjoittanut Janne Partanen - 1.10.2017

Demonurkan uuden kauden toista viikkoa tahdittaa melodinen metalli ja sen erinäiset olomuodot. Kolme bändiä astuu areenalle ja heistä yksi valitaan viikon parhaaksi. Arvostelu tehdään yhden biisin perusteella ja voittajalla on mahdollisuus päästä 2018 Nummirockiin soittamaan. Kajarit täysille ja metallia soittimen täydeltä.

Beyond The Hate

Beyond The Hate”Under The Soil”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Beyond The Hate saa kunnian olla tämän kauden ensimmäinen bändi, jonka arvostelen. Tämä helsinkiläinen metallia soittava yhtye tarjoileekin meille varsin jykevän kuuloista melodista poljentoa, jossa on doomimaista vivahdetta. Siinä missä normaalisti tämän tyylisessä menossa kuulisi puhdasta heavy metal -tulkintaa, tekee Beyond The Hate poikkeuksen, ja bändin vokalisti hoitaa laulut reippaasti matalalla räkäisellä ulosannilla. Kertosäkeessä bändi tekee taas äkkikäännöksen, ja ulosanti muuttuu Type O Negative-henkiseksi matalaksi lauluksi. Kylläpä muuten toimii pirun hyvin! Beyond The Hate onnistuu olemaan varsin omaperäisen kuuloinen tulokas. Toki soitosta kuulee, että bändi on vielä uransa alussa, ja soundipuolella kannattaa niitä gaineja pikkuisen tiputtaa, sillä nyt mennään jo viittä vaille särkemisen rajoilla. Vallan kiva uusi tuttavuus on tämä bändi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi Facebookissa

Wakener

Wakener ”The Artist”

Toinen melodista metallia soittava bändi Helsingistä tämän kerran Demonurkkaan. Wakener joskin on jo saanut vähän näkyvyyttä, ja julkaisujakin on muutama alla. Sangen munakkaan kuuloista on Wakenerin mäiske, ja pää lähtee väkisin heilumaan rytmin tahtiin. Vokalistilla on piristävän selkeä artikulaatio, ja bändin menossa on viitteitä Asphyx- ja Hail Of Bullets-tyyliseen takomiseen. ”The Artist” -kappale on hitaan murhaava, ja sen verran jämäkkä veto, että se piti suosiolla kuunnella useamman kerran peräkkäin läpi, ennen kuin pääsin loppujulkaisun pariin. Groovea on reippaasti ja kappaleesta tihkuu asennetta. Uskottavaa, raskasta ja murhaavaa menoa. Tiukkoja melodisia riffejä ja loistava vokalisti, joten pakkohan tästä on tykätä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 



Bändi Facebookissa

 

Deny Tomorrow
Deny Tomorrow”I Am”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tee se Joutsenossa – Saimaan kaupungissa” kuului Joutsenon kaupungin tunnuslause, kunnes koko kaupunki lakkautettiin. En tiedä miten tämä liittyy Deny Tomorrow -bändiin ja siinä oleviin viiteen nuoreen mieheen, mutta jopas ovat pojat menneet äkäistä mäiskettä tekemään. Modernia, kotimaista ja todellakin järkyttävän äkäistä menoa tarjoileva Deny Tomorrow tulee siis Joutsenosta, eikä bändi ole pahemmin muuta infoa itsestään antanutkaan. No, eipä sitä aina jaksakaan lukea parin A4:n mittaisia kertomuksia bändien taustoista. Nopeasti tutkailtuna bändi on ollut olemassa ainakin sen parin vuotta, ja sen uusi tuotos kantaa nimeä ”II”, jonka voimme päätellä olevan joko numero kakkonen tai kesken jäänyt kiljahdus. Leikki sikseen, sillä jätkät ovat tehneet kyllä kirollisen kovaa matskua Joutsenossa, tuolla entisessä kaupungissa Saimaan rannalla. Viiden biisin ja yhden turhan intron joukosta valikoitui ensimmäinen kappale, ”I Am”, bändin kirkkaimmaksi helmeksi, sillä biisi sai minut toivomaan, että minulla olisi pitkä tukka, jolla voisin piiskata tuulen ja kylmyyden halki Saimaan rannalla. Loistavaa jätkät! Ensi kerralla infopaketti mukaan, niin Demosetä kiittää.


Bändi Facebookissa

Tiukka oli valinta, mutta nuorisojoukko Deny Tomorrow vie tämän Demonurkan voiton. Loistavaa soitantaa ja raivoisaa meininkiä! Onneksi olkoon pojat, teillä on mahdollisuus päästä soittamaan ensi kesänä Nummirockiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ai onko sullakin demo? No lähetä se Demonurkan ihmeteltäväksi.
http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat