Demonurkka vol. 96 (vk 10/2018)

Kirjoittanut Tapio Aro - 11.3.2018

Tällä viikolla Demonurkassa vietetään naistenpäivää, minkä kunniaksi olen valinnut demoläjästä kolme yhtyettä, joiden keulalla vaikuttaa nainen. Yhtyeet ovat Claudication, Maxie ja Space Forest, joista jokaiselta olen valinnut yhden kappaleen soitettavaksi. Viikon väkevimmän kappaleen tehtaillut yhtye pääsee kilpailemaan paikasta ensi kesän Nummirockiin.

https://www.facebook.com/Claudication-431417677255620/

Claudication – ”Lost In The Woods

Claudication tulee Kouvolasta ja mättää vauhdikasta punkiin kallellaan olevaa vaihtoehtorockia. Yhtye on lähettänyt Demonurkkaan sen nimeä kantavan EP:n. EP käsittää viisi ripeää kappaletta, jotka on tehty niiden tahdissa pogoamiseen. Kappaleet ovat varsin tiiviitä rykäisyjä kestäen pisimmilläänkin vain vähän päälle kolme minuuttia. Kappaleet ovat myös hyvin linjassa toistensa kanssa, ainoastaan kappale ”Saint On The Edge” erottuu kokonaisuudesta yllättävän iloisten riffien ja sointukulun ansiosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP:n vahvimman kappaleen tittelistä taistelevat ”Lost In The Woods” ja ”Soulsucker”, jotka molemmat nappaavat kuuntelijan lähes vastustamattomasti mukaan ripeään menoonsa. ”Lost In The Woods” on kappaleista hiukan monipuolisempi, kun taas ”Soulsucker” on tiivis kahden minuutin rytyytys. Suosittelen kuuntelemaan molemmat kappaleet, mutta voitto menee tällä kertaa ”Lost In The Woods” -kappaleelle kappaleen monipuolisen rakenteen sekä hienosti vaihtelevan laulumelodian ansiosta. Kappaleesta löytyy myös suoraan asiaan menevä kitarasoolo, josta irtoaa lisäpisteet.

Claudicationin vahvuuksia ovat loistava ja monipuolinen laulaja, vastaansanomaton energia sekä yksinkertaisen tehokkaat kappaleet. Vielä, kun yhtye saa kaikki parhaat osaset ängettyä yhteen kappaleeseen, on latu auki aina maaliin saakka.

https://soundcloud.com/user-279334256/lost-in-the-woods

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/maxieband/

Maxie – ”Rebellious Heart

Maxie on rock-trio, joka ponnistaa Seinäjoelta. Yhtyeen tuotanto käsittää vuonna 2016 julkaistun ”Shout It Loud” -EP:n sekä vuoden 2017 lopulla julkaistun ”Rebellious Heart” -singlen, jonka yhtye on lähettänyt Demonurkan arvotettavaksi. ”Rebellious Heart” pyörii kappaleena jossain rockin, popin ja punkin välimaastossa. Yleisilmeeltään kappale on rockia, mutta puhdas laulutyyli ja laulumelodiat muistuttavat yllättävän paljon poppia. Punkista taas muistuttaa etenkin kappaleen alussa kuultava räkäinen kitarariffi.

Kokonaisuutena ”Rebellious Heart” on kelpo tuotos, mutta yhtye pystyy kyllä parempaankin. Todiste löytyy ”Shout It Loud” -EP:n loistavalla kertosäkeellä varustetusta ”Misfit”-kappaleesta. Maxie omaa siis potentiaalia, joten nyt vain värkkäämään uusia ”Misfit”-kappaleen kaltaisia melodisen rockin mestariteoksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/spaceforestband/

Space Forest – ”Robots

Space Forest on viisihenkinen yhtye Helsingistä. Yhtyeen musiikin peruselementti on rock, johon se yhdistelee 70-luvun progetunnelmia, efektoitua sähköviulua sekä pelimusiikista tuttuja instrumentaalijaksoja. Demonurkan ihmeteltäväksi yhtye lähetti kappaleensa ”Robots” ja ”Cat On The Table”.  Kappaleet eivät ole mitään nopeita suupaloja, sillä niillä on kumpaisellakin kestoa noin viisi ja puoli minuuttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleista menevämpi ja astetta suoraviivaisempi on ”Robots”, kun taas ”Cat On The Table” esittelee yhtyeen progressiivisempia sävyjä. Molemmissa kappaleissa on puolensa, mutta ”Robots” vie voiton menevyydellään. Kappaleen parhaita puolia ovat menevä kertosäe sekä viuluinstrumentaalit, jotka tuovat tarttuvilla melodioillaan mieleen vanhat Megamanit. Kokonaisuutena ”Robots” on varsin toimiva, joskin hyvin tuhti paketti nautittavaksi.

Taso oli tällä viikolla kova, eikä kolmesta mainiosta yhtyeestä ole helppo valita parasta. Voittaja on kuitenkin valittava, joten menköön se tällä kertaa yhtyeelle, jolla on koko paletti parhaiten kasassa. Kappale on ”Lost In The Woods”, josta on vastuussa oivallinen Claudication. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta tulevan kesän Nummirockiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat