Depressed Mode kuvaa mielen hajoamista uutuusvideollaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.9.2021
Kuva: Jamppa Lamminpää

Yli 10 vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin palannut sinfoninen doom/death metal -bändi Depressed Mode julkaisee loppuvuodesta kolmannen albuminsa, jolta on nyt ilmestynyt videomuodossa toinen näytekappale nimeltään ”Dissociation of the Extinguished Mind”.

”Biisi kertoo mielen hajoamisesta ja siitä, kuinka kaikki traumat kasaantuvat yhdeksi isoksi möykyksi, joka lopulta hajoaa palasiksi. Tällaisessa tilanteessa kappaleen henkilö ei pysy enää kasassa, muttei myöskään löydä apua lääkehoidosta tai terapiasta. Ratkaisuna ongelmaan hän kehittää oman maailmaansa, johon hän sukeltaa elämään matkaten samalla kohtia kaukaisia tähtiä.

”They tell me I’m cured
They tell me I’m well
I’m still strapped down
This is my Hell.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleesta tehdyllä videolla kuvataan, kuinka meillä jokaisella on oma ristinsä kannettavana. Joskus se voi painaa niin paljon, että on vain päästettävä irti kaikesta. Jotkut selviävät yksin tai kaverien tuella ja toiset taas vajoavat syvään veteen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kenenkään ei tarvitse kuitenkaan jäädä yksin, vaan apua on aina saatavilla”, bändin laulaja Otto Salonen kertoo biisin sisällöstä.

Kokoonpano
Otto Salonen – laulu & orkestraatiot
Iiro Aittokoski – rummut (Mors Principium Est (live), ex-Retaliatory Measures)
Teemu Heinola – kitara (Arc Spectra, ex-Mors Principium Est)
Henri Hakala – basso (Hiidenhauta)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diskografia:
Ghosts of Devotion (Firedoom Music 2007)
…For Death (Firedoom Music 2009)
Decade of Silence (2021)

https://www.facebook.com/depressedmodedoom
https://www.instagram.com/depressedmodeofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat