Kuva: Lauri Veijalainen

Despiser: Vanahaa 2000-luvun alun Oulu-metallia ripauksella modernia twistiä

Kirjoittanut Nefertiti Malaty - 21.9.2026

Itseinho, tuska, toivottomuus, hirtehinen huumori ja itseironia; melankoliset melodiat, aggressiiviset riffit ja räyhäkäs rosoisuus. Kuulostaako tutulta? Näistä aineksista koostuu keitos nimeltä Despiser. Nosteessa olevan groove-metallipumpun musiikkiin on haettu elementtejä vuosituhannen vaihteen pohjoisen bändeistä.

Vuonna 2017 perustettu Despiser jäi parin toimintavuoden jälkeen tauolle, mutta heräsi uudelleen henkiin vuonna 2023 entistä vahvempana ja määrätietoisempana. Kuluvana vuonna vauhti on vain kiihtynyt, sillä yhtye on ehtinyt julkaista Wreck-EP:n ja sen kolmesta kappaleesta on musiikkivideot; Live for Nothing”, Weakness (feat. Sara Strömmer) sekä tuoreimpana Shades of Hate”.

Tuska-festivalilla tupaten täysi Tiivistämö sai todistaa energisen kokoonpanon onnistuneen festaridebyytin. Tällä hetkellä bändi kiertää ympäri Suomea ja keikkoja on roppakaupalla. Esiintymiseen jäi kova nälkä. Ja jano.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yhessä ku ollaan!”

Tapaan bändin jäsenet laulaja Tomi Tuomaalan, basisti Antti Halosen ja kitaristi Eetu Kortetjärven aurinkoisena alkukesän iltapäivänä eteläisessä Espoossa. Mutta missä on rumpali Ville Vitikka? Miestä ei näy mailla halmeilla, eikä hän vastaa puhelimeen.

Vallitseva säätila ja Etelä-Suomen merellinen miljöö eivät oikein edusta yhtyeestä tai sen musiikista huokuvaa tunnelmaa, mutta ei anneta sen tai Vitikan poissaolon haitata.

Despiser soitti täpötäydelle Tiivistämölle Tuskassa 2026. Kuva: Daniel Tähkä

Eetu: ”Voin sanoa, että Lapin rajalla, lumisessa ja pimeässä Loukuskylässä (Taivalkosken sivukylä) varttuneena, se on niin kaukana kaikesta. Varsinkin näin kaupunkiin verrattuna. Kaikki lähipalvelut on 30–40 kilometrin päässä. Eikä ystäviä ole lähimailla. Se mielenmaisema, mitä me siteerataan meidän bändissä ja musiikissa varmaan kantaa lapsuudesta asti itellä. Talaviset, pimeät yöt, kun on jumalauta kylymä ja palijon lunta ja pimiää. Kyllä se oli välillä aika synkkää. Musiikki taas on tuonu palijon energiaa. Ja sitä pääsee purkamaan myös musiikkiin, mitä oon teheny pennusta asti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Antti: ”Toivottomuus, pohojonen melankolia ja kiukku on kantavia elementtejä. Ne kantaa kuin hirttojakkara.”

”Toivottomuus, pohojonen melankolia ja kiukku on kantavia elementtejä. Ne kantaa kuin hirttojakkara.”

– Antti Halonen

Saan kuulla bändin sloganin olevan ”yhessä ku ollaan!” ja se puhunee puolestaan. Yhdessä musiikkia toden totta tehdään, joskin bändin sävellystyöstä vastaa pääasiallisesti Tuomaala ja sanoituksista vastaavat Tuomaala ja Halonen yhdessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä biisit kuulostavat. Bändin nimi juontaa juurensa S-Toolin kappaleesta Your Despiser No. 1. Nimen keksi bändin edellinen basisti Patrik ”Pate” Mustonen.

Tomi: ”Oon kuunnellu ja teheny tän tyyppistä musiikkia siitä lähtien, ku opettelin soittamaan kitaraa. Samanhenkistä porukkaa oli kuitenkin vaikia löytää. Moni omanikänen halus soittaa rässiä tai dödistä. Lopulta aattelin, että kai se bändi pittää sitte ite perustaa.”

Despiserin Eetu Kortetjärvi, Tomi Tuomaala ja Antti Halonen. Rumpali Ville Vitikka ei saapunut sovittuun haastatteluun. Kuva: Lauri Veijalainen

Bändi vuosia jäähyllä

Tässä vaiheessa lienee tarpeen selventää lukijoille, että bändistä valtaosa on syntynyt 1990-luvun loppupuolella. Muita kymmenisen vuotta vanhempi Halonen onkin selvästi ottanut katraassa isoveljellisen roolin.

Palataan kuitenkin lähes kymmenen vuoden taakse, kun perustajajäsen Tomi oli vielä angstinen oululainen teini. Hän aloitteli bändiä alkuvuodesta 2017 kitaristi Samuli ”Patu” Mettovaaran ja basisti Patrik Mustosen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tomi: ”Kevväällä 2017 oltiin Paten kanssa tapahtumassa, jossa esiinty myös Villen sillonen bändi Casted. Katoimme keikan aikana, että tuossahan on kaveri, joka vettää tuplabasaria ja varmasti pystyis soittamaan meiänkin tyyppistä musiikkia. Keikan jäläkeen mentiin sitte hieman päissään kysymään Villeltä, että kiinnostasko tällanen paska. Ville lupas tulla kokkeilemaan ja jämähti meiän kanssa soittamaan.”

Bändi soitteli muutaman vuoden yhdessä. Mustonen jäi jossain vaiheessa pois, ja Tuomaalan ystävä Arttu Häikiö tuli tuuraamaan bassoon keikoille. Hänellä oli kuitenkin omia bändejä, joten vakituiseen kokoonpanoon hän ei voinut lähteä.

Despiser kiertää Suomea debyytti-EP:nsä Wreckin voimin. Kuva Oulun Toppila Klubin keikalta syyskuun alusta. Kuva: Jari Huttunen

Vuoteen 2019 mennessä Tomista alkoi tuntua, ettei homma oikein edennyt. EP:n tekemisestä oli puhuttu jo vuodesta 2018 lähtien, mutta lopulta bändi jäi jäähylle.

Tomi: ”Jäläkikätteen ajatellen se oli ehkä hyväkin ratkasu. Musiikilliset taidot ei sillon olleet vielä samalla tasolla entä nykyään – enkä väitä, että ne vieläkään mitenkään häävit olis, mutta vähän paremmat kuitenkin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Musiikilliset taidot ei sillon olleet vielä samalla tasolla entä nykyään – enkä väitä, että ne vieläkään mitenkään häävit olis, mutta vähän paremmat kuitenkin.”

– Tomi Tuomaala

Koronavuosien aikana oululaistaustaiset Tomi ja Ville valuivat etelään – Tomi pääkaupunkiseudulle ja Ville Tampereelle.

Tomi: “Villen kanssa aina välillä poristiin, että pitäskö Despiseria kokkeilla vielä. Vuoden 2022 alussa alettiin lämmitellä hommaa uuestaan. Käytiin Tampereella treenikämpällä noin kerran kuussa. Olin tauon aikana säveltäny uutta materiaalia ja päivittäny vanahoja biisejä, joten biisintekotaito oli ehtiny kehittyä.”

Katkoksia kommunikaatiossa

Samoihin aikoihin vuonna 2022 Tuomaala törmäsi Helsingin päässä raksahommissa sähkömieskollega-Eetuun, joka oli sattumalta aiemman basistin, Paten, kaveri. Miehen Tomi tiesi lähinnä nimeltä, kun he olivat silloin tällöin törmäilleet Oulun yöelämässä.

Tomi: ”Reilun vuoden ajan vihjailin vähän väliä, että vittu ku bändi pitäisi saaha uuestaan kasaan ja kitaristille olis tarvetta. Soittelin Eetulle demoja, mutta aattelin että tämäntyyppinen musa ei ehkä olis hänen juttunsa.”

Despiserin biisit ovat käytännössä kaikki laulajakitaristi Tomi Tuomaalan käsialaa. Sanoitukset hän tekee yhdessä basisti Antti Halosen kanssa. Kuva: Petri Sara

Kitaraa soittava Eetu kaipasi bändiä, jossa soittaa, mutta jostain syystä kumpikaan ei vain suoraan kysynyt toiselta, kiinnostaisiko yhdessä soittaminen. Eetun musiikkimaku painottui myös enemmän modernin metalcoren suuntaan.

Tomi: “Jossain vaiheessa Eetu alako mainostamaan, että hän tuntee yhen Antin, joka kuuntelee samanlaista musiikkia ja jonka kanssa voitais tulla helevetin hyvin juttuun. Sovittiin sitte treffit ja aattelin, että mennään kattomaan, millanen mulukku sieltä tullee.”

”Jossain vaiheessa Eetu alako mainostamaan, että hän tuntee yhen Antin, joka kuuntelee samanlaista musiikkia ja jonka kanssa voitais tulla helevetin hyvin juttuun. Sovittiin sitte treffit ja aattelin, että mennään kattomaan, millanen mulukku sieltä tullee.”

– Tomi Tuomaala

Antti puolestaan oli aiemmin etsiskellyt bändiä itselleen Helsingin rock-baareista. Rekrytointi ei kuitenkaan ottanut tulta alleen, kunnes vastaan tuli Helsingin Kaivopihan Praha-baarissa ovimiehenä työskennellyt Eetu.

Antti: ”Vaihoinki taktiikkaa. Meninki juttelemaan baarin ainoalle miehelle, joka oli selevin päin. Kävi ilimi, että Eetu soittaa kitaraa, on Taivalkoskelta ja kuuntelee pitkälti samanlaista musiikkia kuin minä.”

Baarikeskustelu johti kerrankin treenikämpälle asti, jossa soiteltiin kahdella kitaralla Antin taustanauhojen päälle. Siellä alettiin vakavasti miettiä bändin perustamista.

Musiikki sekä tuo Eetu Kortetjärvelle energiaa että on keino purkaa sitä kuten Vantaan Why So Myrtsissä elokuun lopussa. Kuva: Lauri Veijalainen

Onnistuneet ”ensitreffit”

Eetun masinoimat ”treffit” sovittiin On the Rocksiin marraskuussa 2023 Mors Subitan levynjulkkarikeikalle. Tuomaalan ja Halosen kemiat kohtasivat välittömästi ja seuraavalla viikolla he olivatkin jo Antin silloisella treenikämpällä jammailemassa ja juomassa kaljaa.

Asetelma oli Antin näkökulmasta jälkikäteen ajateltuna hupaisa. Hän oli kitaristi, joka mietti, että ”oispa bändi”. Sitten siinä oli toinen mies, joka mietti, että hänellä olisi bändi, mutta ”oispa kitaristi”. Kumpikaan ei uskaltanut tehdä aloitetta. Ennen kuin Tuomaala sen soittojen lopuksi teki.

Tomi: ”Soitin treeniksellä omia demoja, joista Antti innostu heti. Kerroin, että Villen kanssa bändiä oltiin käynnistelemässä uuelleen, mutta kokoonpanosta puuttu vielä kitaristi ja basisti.”

Antti: “Ensimmäisenä pärähti soimaan ”Live for Nothing” ja olin heti, että ‘Jumalauta, että tää kuulostaa hyvältä’ Se oli tasan semmosta musiikkia, mitä halusin itte soittaa.”

Lähinnä rytmikitaraa soittanut Halonen totesi, ettei hänestä hyvää soolokitaristia saa, mutta keskinkertaisen basistin kylläkin. Koesoitto oli lähinnä nimellinen, kun asenne oli oikea. Antti tosin suhtautui asiaan vakavuudella ja oli opetellut valmiiksi pari Tomin kappaletta.

Tomi: ”Huomasin, että Antti on mukana isolla sydämellä. Se merkkaa palijon enemmän kuin se, että olisi maailman paras soittaja. Sitoutuminen, halu tehä asioita ja viiä etteenpäin on tärkeintä.”

Despiserin edustuskuvia harvemmin otetaan idyllisissä ja iloisissa aurinkomaisemissa. Kuvasta puuttuu Ville Vitikka. Kuva: Lauri Veijalainen

Ensimmäiset varsinaiset treenit pidettiin menestyksekkäästi kolmistaan Tomin, Villen ja Antin kesken.  Eetu sai pian kuulla, että Antti oli liittynyt Despiseriin ja ihmetteli, miksei häntä ollut pyydetty mukaan. Tomin vihjailut avoinna olevasta kitaristin paikasta eivät olleet osuneet aiemmin maaliin, mutta nyt kun Antti oli mukana, halusi Eetukin messiin.

Eetu soitti useammat treenit kvartetissa. Kun Tomppa lopulta kysyi Eetulta suoraan, kiinnostaako häntä aidosti olla mukana, jälkimmäinen totesi, että ”mitä, enkö mää ookkaan bändissä?”

Kunnianhimoa, unelmia ja toimistohommia

Bändin kuulijat ovat ottaneet hyvin vastaan uusvanhan aikakauden musiikin.

Antti: ”2000-luvun alun meininki Pohojosesta tuoreilla vivahteilla on musiikkia, jota ihimiset on ehkä kaivannu, mutta sitä ei oo vaan ennää tehty. Nyt tehhään. Jos kattoo vaikkapa ihan Suomessakin isompien metallifestareiden nimiä, niin kyllähän siellä monin paikoin aika moderniin suuntaan on menty. Tätä ’lippalakkiheviä’[metalcore] muun muassa. Erityisesti minä ja Tomppa ollaan musiikkimaultamme enemmän juuri vanahan liiton ukkoja. Me todennäkösesti tehtäis tällasta musiikkia riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä me elettäs.”

”2000-luvun alun meininki Pohojosesta tuoreilla vivahteilla on musiikkia, jota ihimiset on ehkä kaivannu, mutta sitä ei oo vaan ennää tehty. Nyt tehhään.”

– Antti Halonen

Myös videot ovat keränneet ihastusta. Bändi jakaakin auliisti kehuja tuotannossa auttaneille ystävilleen: EP:n miksanneelle ja masteroineelle Lauri Hämäläiselle, ”Weakness”-kappaleessa fiitanneelle Sara Strömmerille, ”Live for Nothingissa” näytelleelle Jan Juvoselle, musiikkivideoiden ohjaamisesta vastanneille Petri Saralle ja Allan Välimaalle sekä behind the scenes -dokumentaristille Lauri Veijalaiselle… Ja tietenkin manageri Johanna Leppäpuskalle.

Verkostojen avulla näyttävää ja laadukasta ääntä ja videota on saatu aikaiseksi yllättävän pienellä kengännauhabudjetilla ja osin talkoohengessäkin.

Tomi: ”Oon käyny muutaman vuoden Saran laulutunneilla. Kun Weaknessin kertosäkkeessä oli vuoropuhelua, mietittiin Antin kanssa, että se kuulostais aika karulta, jos vettäisin sen kokonaan ite. Siitä jäis tietty syvyys pois, joten aateltiin, että siihen tarvitaan naislaulaja. Sara tuli heti mieleen, sillä hän on todella hyvä laulaja ja heittäytyjä. Ammattilaisena hän hoiti homman hienosti purkkiin. Onneksi Sara esiinty myös musiikkivideolla. Kiitos siitä hänelle – kyllä se nosti biisin tasoa kummasti.”

Tomi Tuomaala ja Despiser ovat kiitollisia Sara Strömmerin vierailusta Weaknessissä ja sen musiikkivideolla, jonka kuvauksista kuva on otettu. Kuva: Lauri Veijalainen

Uusi julkaisu suunnitteilla

Kuten tapana on, lopuksi on syytä tentata tulevaisuuden suunnitelmista ja haaveista. Minkä bändin lämppärinä Despiser haluaisi olla?

Eetu: ”Cemetery Skyline ois kyllä vitun kova. Mun mielestä se on helevetin hyvistä, isoista artisteista koostuva, kova metallipumppu. Siinä puhhuu suuri kokemuksen karisma.”

Antti: ”Sitä bändiä ei oo vielä teknisesti olemassa. Tai oikiastaan varmaan on, mutta se ei oo vielä julukinen. Mitä ikinä KYPCKin herrat lähtevätkään tekemään, niin mulla on aika vahva luotto, että sieltä tullee todella väkevää tavaraa. Sillä lailla ostan sianpään säkissä. Siinä olis erittäin mielellään mukana jonain päivänä hämmentämässä keikalla.”

Despiser soitti syyskuussa kotikaupungissaan Oulussa kotivenuellaan Toppila Klubilla The Man-Eating Treen lämppärinä, ja keikkoja on roimasti luvassa festarikesään 2027 saakka. Bändi alkaa työstää hiljakseltaan seuraavaa julkaisua jo loppuvuodesta 2026, mutta ei hirtä itse itseään deadlineihin.

Despiser promokuva 2026, Tomi Tuomaala, Antti Halonen, Eetu Kortetjärvi, Ville Vitikka, kuvan on ottanut Petri Sara
Despiser kiertää Suomea uuden EP:nsä Wreckin ja Shades of Haten musiikkivideon kiukulla. Kuva: Petri Sara

Materiaalia bändi kertoo olevan jemmassa jo kahden levyllisen verran. Kiirettä ei aiota pitää jatkossakaan, vaan bändi haluaa luottaa hiottuun ja hallittuun lopputuotokseen.

Aurinko paistaa Espoossa vielä täydeltä terältä, kun päättelemme haastattelua. Tämä lieneekin ainut kerta, kun haastattelukuvat otetaan kirkkaassa päivänvalossa. Saan Villeltä myöhemmin pahoittelevan viestin siitä, että edellisillan juhlinta oli vienyt veronsa, eikä mies ollut herännyt puhelimen soittoon.

Despiser:

  • Tomi Tuomaala (Solution 13) – laulu, kitara
  • Eetu Kortetjärvi – kitara
  • Antti Halonen (ex-Kuudes tunti) – basso
  • Ville Vitikka (ex-Kouta, ex-Casted) – rummut