The Devil Wears Prada – Dead Throne
Nykypäivän metalcore-yhtyeiden johtotähdistä monella on älyttömiä tai jopa naurettavia nimiä, ja mistään aivan omaperäisimmästä päästä ei myöskään ole romaanilta nimensä ryöstänyt The Devil Wears Prada. Edellisen kerran kuluvan vuoden tammikuussa Suomessa vieraillut yhtye ryhdistäytyi edellisellä ”Zombie”-EP:llään käyttämällä ensimmäistä kertaa ns. oikeita kappaleiden nimiä ja pitämällä kappaleissa saman teeman koko levyn läpi.
”Zombie” olikin selkeää esimakua siitä, mitä yhtyeen tyyli tulee jatkossa olemaan: suoraviivaista, ärhäkkää, helposti lähestyttävää ja syntikoita pääasiassa enää vain tunnelmoiden luomiseen hyödyntävää. ”Dead Throne” jatkaa musiikillisesti juurikin siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka albumilla ei olekaan mitään yhtä tiettyä teemaa. Heti alkuun on positiivista huomata, miten paljon puhtaita vokaaleita on vähennetty. Niitä toki löytyy levyltä reippaat määrät, mutta niiden käyttö on hillittyä ja tarkemmin ajoitettua. Myös kaikkein övereimmät ja hitaimmat breakdownit on pudotettu pois katkomasta kappaleiden rakenteita ja niiden tilalle on tuotu läjä tarttuvia melodisia riffejä. Kaiken hyvän lisäksi löytyy aina jotain huonoakin: Mike Hranican ääni ei nimittäin enää ole aivan niin kirkas ja vahva kuin ennen, mutta se on ikävänä faktana vain yksi tämän alan varjopuolista. Varsinkin kun miehen kurkun kurittamiset eivät ole ikinä olleet mistään helpoimmasta tai luonnollisimmasta päästä.
”Dead Throne” -albumi sisältää 13 kappaletta ilman erillisiä alku-, väli- tai lopetuskappalefiilistelyitä. Kappaleiden määrä on suhteellisen suuri ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin ns. perinteinen metalcore-albumi. Ei silti syytä huoleen, pahimmat puudutukset on onnistuttu välttämään pitämällä kappaleet monipuolisina, keskimääräinen pituus alhaisena ja levyn kokonaismitta n. 40 minuutin hujakoilla. Ainoastaan pari hitaampaa rykäisyä ”Kansas” ja ”Chicago” tulee helposti hypättyä yli, kun levyä on jo useamman kerran pyörittänyt ympäri. Muutoin albumi onkin erittäin maukasta kuunneltavaa, ja siinä riittää sisältöä pureskeltavaksi pitkäksi aikaa. Albumin ainoana vierailijana kuullaan ”Constance”-raidalla Tim Lambesis (As I Lay Dying). Miehen osuutena on kuitenkin vain lyhyt pätkä kappaleen loppuvaiheilla, joten ehkä tuonkin olisi voinut suoraan jättää pois.
Loppukevennyksenä tarkennetaan vielä tekstin tärkein pointti: The Devil Wears Prada on käynyt läpi melkoisen evoluution nuoruusvuosiensa sekalaisesta metelöinnistä ja on nyt palannut entistäkin vahvempana.
8/10
Kappalelista:
01. Dead Throne
02. Untidaled
03. Mammoth
04. Vengeance
05. R.I.T.
06. My Questions
07. Kansas
08. Born To Lose
09. Forever Decay
10. Chicago
11. Constance feat. Tim Lambesis (As I Lay Dying)
12. Pretenders
13. Holdfast
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen
3 comments on “The Devil Wears Prada – Dead Throne”
Comments are closed.
NiCO
Yksi vuoden parhaita lättyjä August Burns Redin uusimman ohella omasta mielestäni.
Itse olen kanssa samaa mieltä että cleanit osuvat paljon paremmin tässä kohdilleen kuin aikaisemmissa levyissä ja että Miken ääni ei ole enään niin kirkas kuin mitä se oli vielä Zombie EP:llä.
Vaikka levy on astetta nopeampi kuin edellinen koko pitkä, oli ainakin itselle kova pettymys että se oli kuitenkin runsaasti hitaampi kuin Zombie EP joka oli omasta mielestäni täyden kympin levy.
8/10 kanssa täältä ja 95% samaa mieltä arvostelun kanssa, loistavaa tekstiä.
Kiitos KaaosZinelle muutenkin toiminnasta *kohottaa tuoppia*
Tommi Hämäläinen
Kiitos palautteesta! Niitä ei täälä liikaa tule. :)
juhanii
tdwp on kyllä käynyt läpi hienon kehityskaaren uransa aikana. juurikin ne alkuaikojen äänitykset olivat täynnä vielä sitä yrittämistä, tungettiin kappaleisiin liikaa kaikkea mahdollista. with roots above and branches belowilla oli jo kuultavissa sitä että mihin suuntaan oltiin menossa ja mielestäni viimeistään Zombiellä yhtye löysi sen oman juttunsa. lisään vielä, että erittäin hyvä arvostelu.