Devilment on suhteellisen nuori yhtye, ja “The Great And Secret Show” sen debyyttialbumi. Jotenkin näin tähän tuotokseen pitäisi kai suhtautua ja pohtia arvostelussa sitä, onko kyseessä lupaava debyytti vai olisiko yhtyeen kannattanut jatkaa vielä hiomista treenikämpillä sekä demojen parissa. Tai sitten ei. Kun yhtyeen keulamiehenä häärii herrasmies nimeltä Dani Filth (Cradle Of Filth), niin hiukan vaikea on Devilmentiinkään asennoitua kuin aloittelevaan orkesteriin. Ja halusi Dani Kakka sitä tai ei, Devilmentiä ja tätä levyä tullaan väkisinkin vertailemaan joka paikassa ”Kakkakehtoon”.

Vertailu on sinällään vähän epäreilua yhtyeen varsinaista perustajaa, kitaristi Daniel Finchia kohtaan. Mutta pyytäessään yhtyeeseen näin tunnetun ja omaperäisen äänen omaavan laulajan, kuin Dani Filth on, on herra Finch ollut varmasti tietoinen siihen liittyvistä riskeistä. Eivätkä yhtyeet musiikillisestikaan kovin paljoa poikkea toisistaan; jonkin verran toki, mutta paljon yhtäläisyyksiäkin löytyy.

Devilment on astetta Cradle Of Filthiä rauhallisempaa ja jopa seesteisempää materiaalia. Jos C.O.F. omalla tavallaan rakentaa musiikkinsa black metallin ja kauhuelementtien varaan, Devilmentin juuret ovat pikemminkin perinteisessä heavy metallissa, johon sitten sotketaan kauhuelementit kaikkine muovisine kliseineen. Ja oikeastaan jo tässä kohdin herää kysymys: Miksi? ”The Great And Secret Show” kuulostaa melko pitkälle samalta kuin Cradle Of Filthin rauhallisemmat kohdat joskus alkuaikojen levyillä. Mutta siinä missä C.O.F. on tempon vaihteluillaan ja variaatioillaan ainakin joskus monipuolista, pitää yhtyeestä tai ei, niin Devilment käytännössä laahaa debyytillään keskitempoisessa tasapaksuudessa koko levyn ajan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”The Great And Secret Show” on tylsä, mielikuvitukseton, laahaavaa ja tasapaksu. Siinäpä tuli kerrottua levyn suurimmat ongelmat kaikessa lyhykäisyydessään. Pidemmän kaavan kautta asiaa voisi avata vaikka näin: Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen siitä ei jää mitään mieleen, toisella kuuntelukerralla keskittyminen herpaantuu jo parin ensimmäisen kappaleen jälkeen, ja kolmannen kuuntelukerran jälkeen alkaa jo vituttaa koko yritys edes keskittyä koko turhuuteen. Kaiken tämän hienouden päälle saa kuunnella Dani Filthin ääntä, mutta onko se tosiaan syy julkaista tämänkaltaisia levyjä? En todellakaan jaksa uskoa, että Nuclear Blastin kokoinen levy-yhtiö olisi ilman herra Filthiä keulamiehenä kiinnostunut tästä. Voin toki olla väärässäkin.

On levyllä toki hetkensäkin, mutta valitettavan harvassa ne ovat. Levyn avauskaksikko ”Summer Arteries” sekä “Even Your Blood Group Rejects Me” antaa ikään kuin odotuttaa, että levyllä isketään kohta isompi vaihde silmään, ja ansaitsee sillä tavalla paikkansa tuotoksella. Levyn keskivaiheilla kuultava ”Mother Kali” ansaitsee myös erityismaininnan, sillä ilman tuota levyn ehdottomasti parasta kappaletta olisi levy todennäköisesti jäänyt allekirjoittaneelta kokonaan arvostelematta, ihan jo pelkästään tylsistymisen takia.

Henkilökohtaiset odotukseni tätä tuotosta kohtaan olivat erittäin kovat. Ei siksi, että olisin kovinkaan suuri C.O.F.-fanipoika. Pikemminkin päinvastoin. Vaikka yhtyeeseen tutustuin jo sen alkutaipaleilla, niin omat musiikilliset mieltymykseni eivät ole yhtyeen kanssa kohdanneet oikeastaan sitten vuoden 1998 ”Cruelty And The Beast” -albumin. Sen sijaan Dani Filthin hyvin paljon mielipiteitä jakavasta teatraalisesta lauluäänestä olen pitänyt aina, ja siksi ajattelinkin, että herra uuden yhtyeensä kanssa olisi pitkästä aikaa saanut aikaiseksi jotain omia korviani miellyttävää. Siksi ehkä myös pettymys Devilmentin kohdalla on valtaisa, vaikkei sen debyytti nyt mikään täydellinen rimanalitus olekaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kuka tietää, ehkä olisin arvostellut tämän levyn kohtuulliseksi debyytiksi ilman Dani Filthiä. Toisaalta Cradle Of Filth -levynä olisin kenties antanut tälle enemmänkin pisteitä ihan silkasta rohkeasta uudistumisesta. Mutta nyt kun kyseessä on täysin eri yhtye, jolla nyt vain sattuu olemaan äärimmäisen helposti tunnistettava laulaja, joudun toteamaan levyn olevan ylituotettu, ylihypetetty, liian muovinen, liian kliseinen, liian tylsä ja auttamatta liian keskinkertainen. ”The Great And Secret Show” on nimestään huolimatta kaukana mahtavasta.

4/10

Kappalelista:
01. Summer Arteries
02. Even Your Blood Group Rejects Me
03. Girl From Mystery Island
04. The Stake In My Heart
05. Living In The Fungus
06. Mother Kali
07. Staring At The Werewolf Corps
08. Sanity Hits A (Perfect) Zero
09. Laudanum Skull
10. The Great And Secret Show
Bonusraidat:
11. Beds Are Burning (Midnight Oil cover feat. Bam Margera)
12. Psycho Babble
13. Even Your Blood Group Rejects Me (Motion Picture Soundtrack)

Devilment facebook
Devilment kotisivut

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy