Devilskin teki sen taas – ”Red” jatkaa uusiseelantilaisyhtyeen voitokkaalla linjalla

Uusiseelantilainen Devilskin ei ole nimi, joka on kovinkaan monen suomalaisen kielen päällä, vaikka niin melkein pitäisi olla. Devilskin on tehnyt mainetta niittävää uraa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana yhtye on julkaissut kaksi onnistunutta pitkäsoittoa ja livealbumin sekä vieraillut Euroopassakin useampaan otteeseen. Nyt 3. huhtikuuta uusiseelantilaisyhtye julkaisee kolmannen albuminsa, joka vaikuttaisi jatkavan Devilskinin menestyksellisellä linjalla.

Devilskin antoikin kuulijoidensa hieman odotella uusimman, ”Red”-albuminsa kanssa. Yhtye julkaisi ”We Rise” -esikoisalbuminsa vuonna 2014 ja kahta vuotta myöhemmin ”Be Like The River” -pitkäsoiton. Noilla albumeilla tulivat tutuksi niin Jennie Skulanderin väkevä ja monipuolinen ääni kuin Devilskinin murjova hard rockin ja metalin välillä seikkaileva soundi. ”Red” jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä, tuoden samalla yhtyeen soundiin uutta ja raikasta tuulahdusta.

Huomioni kiinnittyi uudella albumilla ensimmäiseksi siihen, ettei sillä ole yhtä paljon tarttuvia ja aggressiivisia kappaleita kuin esikoisalbumilla. Levyllä ei myöskään kuulla niin paljon keveitä ja balladimaisia kappaleita kuin ”Be Like The Riverillä”. ”Do You See Birds” -kappaleen nimestä voisi luulla, että Devilskin polkaisee levyn liikkeelle kauniilla ja kevyellä tulkinnalla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kappaleella kuullaan kenties Skulanderin väkevimmät vokaalit, mitä koskaan on kuultukaan. Kyseessä on mitä parhain kappale avaamaan pitkäsoiton.

Aloitusraidan jälkeen vauhtia hieman lasketaan, ja seuraavan kerran energiaa vapautetaan räjähtävästi ”Same Life”- ja ”Everybody’s High But Me” -kappaleiden muodossa. Levyllä ei siis ole kovin montaa raivokasta kappaletta, mutta tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. Eikä tämä tarkoita sitä, että loput yhdeksän kappaletta olisivat balladeja. Muilla kappaleilla meno ei vain äidy niin raivokkaaksi.

”Red”-albumin kappaleet tuntuvat yhdistelevän Devilskinin väkevään soundiin aiempaa enemmän Skulanderin puhtaita lauluosuuksia. Lopputuloksena on kosolti kappaleita, joissa on voimaa mutta myös herkkyyttä. Tämän huomion puolesta puhuvat esimerkiksi ”Corrode”, ”The Victor” ja ”Blood & Bone”, josta jälkimmäisessä on painostavuutta ja doom-vivahteita. Myös ”Endo” ja ”Be Like The River” kuulostavat lokeroituvan samantyylisiksi kuin edelliset, eli niissäkin saadaan nauttia murjovista riffeistä ja Skulanderin hienoista tulkinnoista.

Mitä tulee levyn kevyempään antiin, lukeutuvat ”Eyes Red Heavy” ja ”Sweet Release” sellaisiksi. Ensimmäinen näistä on henkeäsalpaava voimaballadi, joka tuo Devilskinin soundista esiin uusia puolia. Jälkimmäinen on vastaavasti hyvin balladin kriteerit täyttävä teos. Jos levyltä etsisi popahtavinta kappaletta, kaappaisi sen paikan ehdottomasti kauniin haikea ”Bright Lights.

”Red”-albumi jatkaa monessa suhteessa Devilskinin tuttua linjaa mutta nostaa pöydälle myös paljon uutta. Merkittävin ero lienee se, etteivät kappaleet enää profiloidu niin selvästi aggressiivisiin ja kevyempiin, vaan nyt nämä piirteet yhdistyvät yhtyeen käsittelyssä. Muutos ei ole lainkaan huono, vaikka tämän seurauksena albumi aukesikin vähän hitaammin kuin osaisin odottaa. Mutta kun levy aukesi kunnolla, samalla kykenin huomaamaan, kuinka monipuolinen ja hieno albumi ”Red” oikein onkaan.

”Red” edustaa Devilskinin kehitystä tässä ja nyt. Albumi antaa uusiseelantilaisyhtyeestä vakuuttavan kuvan. Devilskin on onnistunut monessa asiassa edellisillä julkaisuillaan, mutta ”Red”-albumin myötä yhtye on kasvanut jälleen pykälän verran isommaksi. Eikä uusiseelantilaisyhtyeen urakehitys taatusti hidastu tämän julkaisun myötä vaan päinvastoin kiihtyy entisestään. ”Red” on taatusti tämän kevään yksi merkittävimmistä albumeista – ainakin omalla kohdallani.

8½/10

Kappalelista:

  1. Do You See Birds
  2. All Fall Down
  3. Corrode
  4. Eyes Red Heavy
  5. Same Life
  6. The Victor
  7. Blood & Bone
  8. Endo
  9. Bright Lights
  10. Sweet Release
  11. Be Like The River
  12. Everybody’s High But Me

Devilskin Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua