Devin Townsend: ”Oli pakko kirjoittaa elämäkerta, jotta sain lepoa kiertue-elämästä.”
Kanadalainen moniosaaja Devin Townsend julkaisi 9. syyskuuta uusimman ”Transcendence”-albuminsa. Kaaoszine tavoitti Devinin puhelimitse kotoaan Kanadasta ja keskusteli aina niin rehellisen ja puheliaan miehen kanssa hieman tuoreesta albumista, päätöksestä kirjoittaa elämäkerta ainoastaan 44 vuoden iässä sekä tulevaisuudensuunnitelmista levyn ja kirjan julkaisun jälkeen:
Terve Devin. Kuinkas vuotesi on tähän mennessä sujunut?
Devin Townsend: Paljon nauhoittelua ja valmistelua, mutta minulle vuosi on ollut todella hyvä. Kävin lomalla ja siivosin autotallin. Tein monia asioita, jotka ovat hyvin epämusiikillisia. Uskon, että se on ollut hyvä juttu seuraavaa vuoden kiertuetta varten.
Kun puhuimme viimeksi edellisestä levystäsi, sanoit olevasi henkisesti aika loppu, joten tuo tauko oli varmaan hyväksi itsellesi?
Devin: Joo, totta kai. Vaikka minun täytyikin työskennellä, otin kokonaisen vuoden vapaata raskaasta kiertueelämästä. Se palveli minua todella hyvin. On mukava, että on vaihtoehto joskus eikä pakoteta tekemään asioita. Se pitää työskentelyn luonnollisena. Nyt kun palataan takaisin tien päälle, toivon, että tauko on antanut minulle uutta vauhtia.
Ja varmaan myös uutta energiaa. Syyskuussa on ilmestymässä Devin Townsend Projectin uusi albumi nimeltään ”Transcendence”. Voisitko kertoa ensin hieman albumin teosta? Ilmeisesti se oli prosessina tällä kertaa erilainen verrattuna aikaisempiin julkaisuihinne.
Devin: Tavallaan se oli hyvin erilainen, mutta tavallaan taas ei. Tajusin, että kaikki mitä teen johtaa seuraavaan. Niinpä kirjani edelsi ”Transcendencen” tekoa. Tämä todella avasi minulle monia urallani tekemiäni asioita. Kun kirjoitin ja luin sen, kerrokset tulivat itselleni todella selkeiksi. Huomasin, että syvällä Devin Townsend Project ja sen soundi on jotain, mitä olen työstänyt todella pitkään – jo 25 vuotta. On todella vaikeaa pitää mielenkiinto jossain niin pitkään ilman, että haluaisi lähteä tekemään jotain aivan muuta. Yleensä käykin mielessä, ovatko bändi ja soundi nyt hyivä. Ymmärsin, että minun täytyy poistua mukavuusalueeltani tehdäkseni levyn, jossa on DTP-soundi, josta todella tykkäisin.
Päätin päästää irti joistain aikaisemmista rajoitteistani. Tehtyäni sen huomasin, että iloisuuteen tarvitsemani asiat ovat paljon yksinkertaisempia, kuin olin pelännyt. Ylipäätänsä siihen kuuluu fiilis ja kontrolli saada kirjoittaa, niin kuin haluan, ja hylätä jutut, jotka eivät kuulu visiooni. Mutta samalla tajusin, että minulla on bändillinen jätkiä, jotka ovat olleet mukana jo vuosikymmenen ja jotka eivät halua tehdä huono levyä. Niinpä esittelin heille biisit, joista valitsimme yhdessä levylle tulevat. Kävimme biisit tarkasti läpi ja selitin heille, miksi mikäkin oli, missä oli. Se helpotti heitä ymmärtämään biisit paremmin. Annoin myös heille joitakin kohtia kirjoitettavaksi, kun minulla ei ollut sillä hetkellä intohimoa kirjoittaa jotain siistiä. Sen avulla saatiin hyödynnettyä koko bändiä, mutta loputulos oli silti minun visioni. Lopputuloksena on levy, jota pidän todella hyvänä.
Koitko, että sinulla täytyi olla bändi ympärilläsi tehdäksesi asioista tavallaan uudenlaisia?
Devin: Tätä soundia ajatellen: kyllä todellakin. En usko, että ilman näitä jätkiä ja tätä ideaa olisin halunnut kirjoitaa uutta levyä tai tätä soundia. On niin paljon asioita, joista olen kiinnostunut, esimerkiksi sinfonia tai kaikki erilaiset soundit, joita en ole vielä työstänyt aikaisemmin. Joten uuden DTP-levyn tekeminen ei ollut minulle kaikista inspiroivin asia. Jos en olisi ollut näiden kavereiden kanssa eikä olisi ollut tätä ideaa, levyä tuskin olisi tullut. Mutta levyä ei ainoastaan saatu tehtyä, vaan siitä tuli todella hyvä.
Olet hiljattain työstänyt myös sinfoniaa. Onko mielenkiintosi tällä hetkellä enemmän näissä suuremmissa projekteissa?
Devin: No, ehkä tällä hetkellä, kun ”Transcendence” on poissa alta. Tämä on aika hankala kysymys vastata, koska itselleni musiikissa on tärkeintä prosessi, jonka aikana musiikki valmistuu. Voin kuunnella siis oikeastaan mitä vain, kunhan se on mielenkiintoista. Jotkin asiat ovat välittömästi mielenkiintoisia, koska ne eivät vaadi astumista pois mukavuusalueelta kuten ”Transcendence”. ”Casualties of Cool” oli puolestaan todella luonnollinen prosessi. Sinfonia ei taas tarvitse samaa energiamäärää, koska se on jotain uutta ja mielenkiintoista.
Devin Townsend Projectin kanssa olemme tehneet keikkoja Royal Albert Hallissa ja Hammersmith Apollossa. Ensi vuonna olemme pääesiintyjinä monilla isoilla festareilla, mikä on mielenkiintoista. Ei olisi mitään järkeä jättää niitä välistä. Joten minun todella piti etsiä tapa, jolla pitää mielenkiinto yllä; se vaati huomattavasti enemmän vaivaa, kuin alkaisi tekemään suoraan jotain uutta. Itse lisäsin esimerkiksi päivittäistä liikuntaa, mikä varmasti auttaa paljon myös DTP:n kanssa.
Olet tehnyt urasi aikana useita keskenään erilaisia albumeita. Tuntuuko sinusta koskaan, että toistat itseäsi uusia kappaleita tehdessäsi, vaikka leikittelet useiden eri genrejen kanssa?
Devin: Joo, rehellisesti sanottuna niin on jatkunut jo pitkään, mutta ajattelen, että nyt minulle kaikista tärkein asia on se, että löydän tavan balansoida kaiken. Minulla on bändin jätkien kanssa palkka kiinni tässä, ja meidän täytyy tienata 15 000 kuukaudessa ylläpitääksemme tilanteen. Meillä on kuitenkin treeenikämppä ja kaikkea muuta ja meille on tulossa kaikennäköisiä siistejä mahdollisuuksia. Kun olen saanut yhden jutun valmiiksi, en halua tehdä sitä enää vaan haluan tehdä sinfoniaa tai perustaaa uuden bändin, jossa soitan bassoa. Tai sitten haluan tehdä vaikka 60-/70-luvun soft rock -levyn. Mutta se ei ole niin helppoa, että voisi pomppia vain asiasta toiseen. Joten yritän tasapainottaa tuonkaltaiset jutut, jotta voin tehdä sinfonioita tai muuta kivaa. Mutta DTP:n kanssa tulee usein uutta materiaalia kirjoittaessa mieleen:”Ei hitto, mä oon tehnyt tän joskus.” Minun täytyykin nykyään vajota paljon syvemmälle löytääkseni jotain minua inspiroivaa. Jos olen rehellinen, niin olen onnistunut tekemään asioita, jotka ovat minulle omalla tavallaan tuoreita ottaen huomioon, että loin tämän soundin 25 vuotta sitten.
Sinä tietenkin teet koko ajan uutta materiaalia, joten onko joka albumin jälkeen vain entistä hankalampaa kehittää jotain uutta?
Devin: Toden teolla ehdottomasti! Mutta mitä vaihtoehtoja minulla on? En halua sanoa, että olen jumissa siinä, mutta DTP:n avulla minun on mahdollisuus päästä tekemään seuraavaksi sinfoniaa, jota en ole koskaan ennen tehnyt. Joten en vain voi jättää sitä. Useasti musiikin parissa olevat ihmiset saattavat ajatella, että ”en tee tuota enää”, ja vain sanoa, että en ole se sama tyyppi, jollaiseksi tullakseni käytin 25 vuotta. Aivan kuin sanoisin vain, että nyt en enää ole Devin Townsend, joka soittaa heviä, vaan nyt soitan klassista tai kantria. Ei se niin toimi, joten asian kanssa täytyy tasapainotella. Eli joka kerta, kun teen jotain todella ylitseampuvaa ja ehkä ihmisiä hämmentävää, minun täytyy tehdä myös jotain, mistä minut tunnetaa. Se tuntuu minulle fiksulta tavalta järjestellä nämä visiot.
Puhutaanpa tulevan albumin teemasta. Olet jossain haastattelussa sanonut, että kokonaisteemana on monista asioista ylitse pääseminen. Voisitko avata tätä hieman?
Devin: Nyt mennään todella paljon ajassa taaksepäin. Olin todella epävarma lapsi. En kuitenkaan masentunut tai mitään siihen suuntaan. Olin vain tyypillinen tyhmä 15-16-vuotias itseni, joka tykkäsi tytöistä mutta josta tytöt eivät tykänneet. Kun vihdoin aloin tehdä musiikkia, sainkin yhtäkkiä mainetta kaverina, joka piileskelee yksin laboratoriossaan ja tekää hulluja juttujaan… Se oli todella vahingollista. Mietin paljon. miten muut ihmiset minut näkivät tai miten lehdistö minua myi. Olisi ennemmin pitänyt miettiä, mitä mieltä olen itse itsestäni. Kun ei kiinnitä huomiota siihen, mitä tekee, on hyvin helppo eksyä, etkä yhtäkkiä olekaan Devin vaan Devin Townsend jopa oman pääsi sisälläsi.
Asioista tuli todella vaikeita niiden ihmisten kanssa, jotka eivät välitä paskaakaan tällaisista asioista. Halusin vain sanoa, että minä teen sinfonian nimeltä ”Moah”, joka on monella tapaa elämäntyöni. Sen jälkeen aion soittaa bassoa ja laulaa bändissä, ja mukaan tulisi muutama muusikko, jotka ovat todella isoja tässä genressä. Kaikki nämä asiat olen todella aikeissa tehdä, mutta en silti halua jättää bändiäni heitteille. En halua jättää yleisöä tai ketään heitteille. Minun pitää myös pitää huolta itsestäni. Jatkaakseni minun pitää päästää irti joistain asioista, esimerkiksi hommata parempi miksaaja kuin minä itse. Tai sitten annan rumpalin kokeilla ja testailla itse enemmän enkä vain kerro, mitä hänen pitää tehdä missäkin kohtaa. Oli yllättävää, kuinka vähän minun piti luopua vallasta, että muut ihmiset olivat iloisia päästessään mukaan sävellyspuolelle. Se oli minulle todella tärkeä juttu. Me teemme musiikkia, mutta enemmän niin, että opettelemme työskentelemään yhdessä. Siitä prosessista on ”Transcendencessa” kyse.
Saitko idean albumin lyriikoihin kirjoittamastasi kirjasta?
Devin: Tavallaan, mutta se kirja on saanut inspiraation ”Z2:sta”, jota inspiroi ”Casualties” ja niin edelleen. Kaikki on tavallaan liitoksissa toisiinsa. Ei ole levyä, joka ei mitenkään liittyisi mihinkään muuhun tuotantooni.
Opitko itsestäsi uusia asioita kirjoittaessasi kirjaasi?
Devin: Kyllä opin. Se oli hullua. Opin, että minä en olekaan niin paha kaverina, kuin oletin. Olen aina ruoskinut itsenäni: ” You suck, you suck,you suck…” Se on aika lailla ollut juttuni teinivuosista asti. Kompensoin epävarmuuttani sillä, että olin kusipää. Tietenkin kaduin aina, kun olin esimerkiksi sekoillut jotain lavalla. Kirjan kirjoittaminen ja itselleni avautuminen auttoi olemaan vähän nöyrempi. Aloin myös nähdä itseni sellaisena, kuin olen, enkä selaisena, kuin haluaisin olla. Ja yhtäkkiä huomasin: ”Hei, mä en vihaakaan itteäni.” Se oli tosi iso juttu minulle.
Olet tietenkin kirjoittanut hyvin monta albumia, mutta tämä oli ensimmäinen kirjasi. Kuinka erilaista oli kirjoittaa omaa elämäkertaa verrattuna albumin tekoon?
Devin: Teoriassa prosessi oli melkein identtinen, mutta käytännössä taas ihan eri juttu. Merkittävintä on se, että olen perfektionisti, mikä myös ärsyttää minua.
Levyllä on 11 biisiä, jotka eivät koskaan ole täydellisiä, ja kirjassa on 150 000 sanaa, jotka eivät ole koskaan täydellisiä. Se sai minut todella sekaisin. Kun aloitin, minulla oli apulaiskirjoittaja, mutta se ei toiminut ollenkaan, koska teksti ei ollutkaan kirjoittamaani eikä siksi miellyttänyt minua. Kirjoitin siis kaiken uudelleen. Eli kun kirjaa lukee, niin on hyvä muistaa, ettei siinä ole jonkun filtteröimä minä vaan se on täysin minä. Editoin kirjan ja kävin sen läpi tuhansia kertoja. Oli hetkiä, jolloin olisin vain halunnut hakata jalkaani. Mietin myös, miksi kirjoitan, koska olenhan vain keski-ikäinen progemuusikko enkä mikään sen isompi tähti. Kun aloin kirjoittaa, mietin: ”Eihän tässä oo mitään mistä kirjoittaa, en mä ole mikään Mötleu Crüe.” Kesti kauan miettiä oikea, minulle toimiva lähestymistapa kirjoittamiseen. Loppujen lopuksi löysin sen, koska kun on laittamassa koko menneisyyttään kirjan sivuille, eräänlaiset kerrokset ilmaantuvat mukaan. Loppujen lopuksi kirjasta tulee eräänlainen ohjekirja ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita tekemisistäni ja haluavat tehdä jotain samankaltaista. Pystyin käyttämään kirjaa apunani miettiessäni luovaa työskentelyäni, bisnestä tai henkilökohtaisia ongelmia ja niiden ratkaisuja. Se oli jotain todella erityistä. Aluksi en siis keksinyt, mistä aloittaa, mutta sitten muistin, että olisikohan se ollut vuonna -94, kun paskoin housuihini tai jotain.
Olet tällä hetkellä vasta 44-vuotias. Miksi halusit tehdä elämäkerran juuri nyt etkä vaikka 20 vuoden pääästä?
Devin: Pitäisikö valehdella vai puhua totta? Tarvitsin vuoden tauon kiertue-elämästä, vaikka minulla ei ollut siihen varaa. Tarvitsin tauon, koska olin niin uupunut keikkailusta. Sitten tuli mahdollisuus kirjoittaa tämä kirja. Se olisi jotain, jonka avulla pystyin pitämään bisneksen rullaamassa mutta silti ladata akkuja. Mutta tässä oli sama juttu kuin DTP:n kanssa: en pysty tekemään mitään, jos en välitä siitä. Joten minun oli etsittävä jokin lähestymistapa siihen. Kun lehdistö kyseli asiasta, kerroin heille totuuden, vaikka moni muu muusikko ei ehkä olisi niin tehnyt.
Arvostan sinua suuresti muusikkona, koska olet koko ajan rehellinen, kun suurin osa muiden jutuista on muusikoiden omia sepityksiä.
Devin: Kiitos. On totta, että yleisö ja lehdistö eivät aina tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tämä on vaikea ala ja elämme siinä vaikeata aikaa. Olen tehnyt tätä soundia niin pitkään, että olin todella kyllästynyt siihen. Mutta silti uskon, että jos painostan itseäni vielä, pystyn tekemään todella hyvän version tuosta soundista. Se vain vaatii tietynlaista työtä.
https://www.facebook.com/dvntownsend/
Haastattelu: Arto Mäenpää