Devin Townsendin tuleva uusi albumi ”Puzzle” alkaa olla loppusuoralla

Kanadalainen metalliseppä on tuttuun tapaan työstänyt reilusti uutta musiikkia. Työn alla on esimerkiksi ”Puzzle”-niminen albumi, jonka musiikkia mies kuvaili lokakuussa ”orkestroiduksi ambientiksi”.

Townsend julkaisi omalla Twitter-tilillään joukon kirjoituksia tulevan levynsä musiikista. Albumin hän mieltää esimerkiksi ”kaksiosaiseksi audio-elokuvaksi”. Lisäksi yksi kappale albumilla on Townsendin itsensä mukaan kappale, joka herättää hänessä tunteita enemmän kuin mikään muu mitä hän on koskaan tehnyt.

Tarkkaa julkaisuajankohtaa albumille ei ole, mutta se julkaistaan joko loppukeväästä tai kesällä, mikäli Townsendin pohdintoihin on uskominen.

Kommentoi julkaisua