Devin Townsendin turhautuneisuuden purkaus – arviossa 20 vuotta täyttävä Strapping Young Ladin omaa nimeä kantava mestariteos

Devin Townsendin kipparoiman legendaarisen Strapping Young Lad -yhtyeen kolmas, ”Strapping Young Lad” -nimeä kantava albumi julkaistiin tasan 20 vuotta sitten. Yhtyeessä oli Townsendin lisäksi mukana muuan Gene Hoglan rummuissa, Jed Simon kitarassa ja myös Fear Factoryssä bassoa soittanut Byron Stroud. Genre on extreme metal, jota tuttavallisemmin SYL noudatti tuona aikana melko tarkkaan etenkin parilla albumilla, joista käsittelyssä oleva ja bändin omaa nimeä kantanut albumi oli toinen. Aiempien albumien ”Heavy As A Really Heavy Thing” ja ”City” industrial metal -vaikutteet kaiken hässäkän seassa olivat kolmannella albumilla jo hieman taka-alalla. Tai ainakin hieman erilaisia sointuen etenkin kitaroiden riffittelyn taustalle. 

”SYL” on albumi, jolla ei liiemmin mässäillä kone-soundilla. Karuus ja aggressio on lähempänä homman ydintä, eikä albumilla paljon himmailla. ”Kompakti” on myös sana, jolla kokonaisuutta voisi kuvailla, sillä sen verran paahtoa, tiukkaa rytmillistä soitantaa ja tiivistystä albumi pitää sisällään. Mutta toisaalta myös tunnelmointia kuten ”Force Fed” ja ”Bring On The Young” albumin loppupuolella osoittavat. Eikä minuutin introna toimiva ”Dire” jää myöskään kauaksi tunnelmoinnista. Introsta tulee oikeastaan mieleen paljolti Devin Townsendin muutama vuotta aiemmin julkaistun ”Terria”-albumin mainio ”Earth Day” -kappale kuten myös ”SYL”-albumin soundeista ylipäänsä.

Albumin yhtenä kantavana tekijänä on edelleen Devin Townsendin varsin kiivas laulu-/huutotyyli. Työskentely on sen verran vakuuttavaa, että vaikka albumista ja sen kappaleista ei muuten pitäisi, on vokaaliosuudet sellaiset, että ne tempaisevat mukaansa, saa ihmettelemään ja jopa ihastelemaan. Melodiaa albumilla on sopivasti ja riffeissä tarttumapintaa, mutta pääosassa on pitkälti painostavuus ja kellontarkka soitto, mistä esimerkkinä kappaleet ”Rape Song” ja ”Aftermath”. Albumin miksaus on terävä ja dynaaminen, mikä antaa sille potentiaalia. 

Albumin lyriikat ovat todellisia helmiä, ja niiden yleinen puhutteleva teema kulkee käsi kädessä musiikin painostavuuden kanssa. Vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskujen vanavedessä syntynyt albumi ja kyseisestä tapahtumasta kummunnut Townsendin henkilökohtainen ahdistus on dokumentoitu kuulijoille varsin onnistuneesti kuitenkin niin, että albumia on pääasiassa vain nautinnollista kuunnella ikään kuin ahdistuksen poistajana ja hämääjänä ennemmin kuin ahdistavana palana kakkua. 

Albumilla on monia todellisia helmiä, eikä oikeastaan ainuttakaan huonoa kappaletta. Usein, kun SYL-albumia laittaa soimaan, voi ilomielin luottaa siihen, että sen voi kuunnella nimenomaan alusta loppuun ja kappaleet niille tarkoitetussa järjestyksessä. Noin 40 minuutin kestossaan albumi ei ole kuitenkaan täydellinen albumi. Eikä välttämättä Strapping Young Ladin paras, vaikka niinkin on allekirjoittanut joskus väittänyt. Silti se on albumi, joka jatkoi yhtyeen saagaa onnistuneesti eteenpäin, vaikka toisinkin meinasi ilmeisesti jossain vaiheessa käydä. Se on myös albumi, jolle Strapping Young Lad taikoi Devin Townsendin johdolla sen parhaat soundit: Pehmeät mutta rajut ja selkeät sekä basso-voittoiset. Soundit, jollaisia muilla saman genren yhtyeillä ei juuri ole ollut käytössä. Sellaiset, joita olisi milloin vain toivonut esimerkiksi Slayerille hyviä sävellyksiä paremmin tukemaan.