Devoid Of Fate – Monolith

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.4.2011

Devoid Of Fate on Jyväskylästä ponnistava melodinen death metal bändi. Bändin uusin julkaisu on alkuvuodesta nauhoitettu ”Monolith”, joka sisältää kaksi biisiä. Musiikillisesti bändi kallistuu Before The Dawnin kanssa samaan lokeroon, joten mitään liian raskasta ei ole luvassa.

”Monolith” on hidastempoinen ja melodinen sekä todella vaikeaselkoinen. Hitaita ”fiilistely” kohtia on paljon ja niitä on sävytetty raskaalla runttauksella. Sanoituksissa on viittauksia mm. Islamin uskoon, mutta sen kyllä tajuaa vasta sanoituksia lukiessa. Harmittavasti biisit ovat hyvin tavanomaisia ja ponnettomia. Kappaleista puuttuu tietty tarttumapinta ja biisin punainen lanka on kadoksissa alusta lähtien. Kuuntelin demon lukuisia kertoja, mutta biisit eivät vaan jääneet mieleen. Onneksi jätkillä on kumminkin soittotaitoa ja vokalistin korinakin toimii, kun sitä käytetään.

Devoid Of Faten demo jätti tämän arvostelijan lähes sanattomaksi, sillä on vaikea arvostella jotain joka ei herätä kunnolla tuntemuksia. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että kahden biisin demoilla olisi hyvä olla bändin parhaat kappaleet. Nyt toivon syvästi että ”Monolith” ei sisällä bändin parhaita biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

3/10

Kappalelista:
01. The Storm
02. Monolith

www.myspace.com/devoidoffate

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Comments are closed.