Diamond Dawn – Overdrive

Ruotsalainen Diamond Dawn on saanut valmiiksi debyyttialbuminsa ”Overdrive”. Nämä ruotsalaiset ovat edenneet melko nopeasti, nimittäin yhtye on perustettu vasta vuonna 2011 ja jo nyt tulee debyyttialbumi kohtalaisen ison firman kautta ulos. Levyn nimittäin julkaisee melodiseen rockiin erikoistunut Frontiers Records.

Albumi lähtee käyntiin ”Into Overdrive” nimisellä kappaleella. Se kuulostaa alkuun aika tavanomaiselta melodiselta rock-kappaleelta, mutta sen todella upea, kasari-henkinen kertosäe nostaa kappaleen tasoa huomattavasti. Pelkästään tuo kertosäe on osoitus ruotsalaisten käsittämättömästä taidosta tehdä tarttuvia melodioita. ”Take Me Higher” jatkaa varsin reippaalla AOR-poljennolla, tuoden hieman mieleen Foreignerin uudemmat tuotokset. Kyllähän tässä tuntuu olevan asiansa osaava ryhmä, laulut ovat hyvän kuuloisia ja soittopuolikin kulkee varsin mallikkaasti.

”Crying” kappale jää hieman jälkeen kahdesta edeltäjästään, ollen aika tavanomaisen kuuloinen. Ei tämäkään varsinaisesti huono esitys ole, mutta jotenkin vaan liian tavanomaisen kuuloinen. ”Standing As One” -kappaleen myötä mennään jälleen amerikkalais-henkisen AOR:n suuntaan. Jos Rocky-elokuvasarjaan tulisi vielä lisää elokuvia, voisi tämän raidan hyvinkin kuvitella johonkin kohtaukseen. Diamond Dawn tarjoilee debyytillään varsin mukavan kuuloista musisointia. Yhtyeellä on selkeästi taitoa tehdä melodisia kappaleita jotka kestävät pidempääkin kuuntelua. ”Overdrive” on kaiken kaikkiaan hyvä albumi, mutta vielä ainakin tältä albumilta yhtyeeltä puuttuu se selkeä hittiralli. Yhtyeellä on kuitenkin kyllä kaikki mahdollisuudet tulevaisuudessa saada jokunen isompikin hitti aikaiseksi.

Diamond Dawn on jo debyytillään varsin valmis yhtye, ja tulee varmasti olemaan vielä omassa genressään isompikin nimi. Kannattaa siis tsekata yhtye jo nyt, mikäli melodinen rock ja AOR-henkinen musisointi viehättää.

7/10

Kappalelista:

1.Into Overdrive
2.Take Me Higher
3.Crying
4.Standing As One
5.California Rush
6.Indestructible
7.Turn It Up
8.The Hunter
9.Give It All
10.Don’t Walk Away
11.Powergames

https://www.facebook.com/DiamondDawnOfficial

Kirjoittanut: Juha Attola

Kommentoi julkaisua