Die So Fluid kiertää Suomea syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.3.2014

DieSoFluidEnglantilainen särmikäs hard rock -yhtye Die So Fluid saapuu jälleen Suomeen. Tehokas trio nähdään syyskuussa viidessä kaupungissa: Tampereella, Kuopiossa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa. Vuonna 2000 perustettu Die So Fluid on kolmen kovan soittajan kokoonpano. Laulaja-basisti Grog on nähty mm. Kelly Osbournen ja Mel C:n live-bändeissä, rumpali Al Fletcherin kaapista löytyy Grammy-palkinto Lee ”Scratch” Perryn Jamaican E.T.-levyn ansiosta ja kitaristi Drew Richards aloitti uransa jo 90-luvulla Feline-yhtyeessä.

Die So Fluid on julkaissut urallaan kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin on neljä vuotta sitten ilmestynyt The World Is Too Big for One Lifetime. Yhtyeen seuraava albumi The Opposites of Light ilmestyy toukokuun alkupuolella: tarkka julkaisupäivämäärä paljastetaan pian. Yhtyeen kolmen ensimmäisen levyn helmet on summattu myös tuoreelle kokoelmalle Kisses and Kicks.

Die So Fluid kutsuu jälleen suomalaiset ystävänsä triosoitannan laavamaiseen ytimeen! Kopla on aiemmin iskenyt festivaaleilla ja kuumilla klubikeikoilla, jollaisia on takuuvarmasti jälleen luvassa. Die So Fluid kun ei anna siimaa, vaan imaisee vaivatta sisään melodiseen ja raskaaseen maailmaansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

lisätietoa:
www.diesofluid.net
www.facebook.com/pages/Die-So-Fluid/11472901380
http://en.wikipedia.org/wiki/Die_So_Fluid

ke 3.9.2014 Tampere, Yo-Talo (liput 8 e enn. / 10 e ovi)
to 4.9.2014 Kuopio, Henry’s Pub (liput 6 e enn. / 6 e ovi)
pe 5.9.2014 Helsinki, LeBonk (liput 10 e enn. / 12 e ovi)
la 6.9.2014 Jyväskylä, Musta Kynnys (liput 7 e ovi)
su 7.9.2014 Lahti, Ravintola Torvi (liput 6 e ovi)

Liput Tampere: Yo-talon lippukauppa / Kuopio: Tiketti / Helsinki: Tiketti (kaikki ennakkoliput myyntiin ma 10.3.2014)
Jyväskylä & Lahti: ei ennakkomyyntiä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat