Die Krupps kahdelle keikalle Suomeen syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.3.2015

Die Krupps 2015Industrial metallin pioneeri Die Krupps saapuu Suomeen syyskuussa. Yli 30 vuoden uran tehnyt yhtye on kehittänyt tunnistettavan oman soundinsa ja julkaissut monia kansainvälisesti menestyneitä albumeja. Die Kruppsilta on tulossa uusi albumi kiertueen kynnyksellä elokuussa. Yhtye esiintyy Nosturissa Helsingissä ja Klubilla Tampereella. Liput keikoille tulevat myyntiin torstaina 26.3. Tiketissä.

Die Kruppsia on usein verrattu sellaisiin legendaarisiin bändeihin kuin esimerkiksi Kraftwerk ja Einstürzende Neubauten. Alkuaikojen Die Krupps olikin enemmän elektroninen bändi, joka vasta myöhemmin kehittyi kitaravetoiseksi teollisuusmetallibändiksi. Bändi tunnetaan suunnannäyttäjänä ja teollisuusmetallin kehittäjänä. Yhtye on ollut esikuvana monille genren myöhemmille bändeille, joista tunnetuin lienee Rammstein.

Läpimurtonsa yhtye teki 90-luvulla tyrmäävillä metallialbumeillaan, isoksi hitiksi nousseella “Metal Machine Music”-biisillä, sekä “Tribute to Metallica” julkaisulla, jolla Die Krupps versio Metallican biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

2000-luvun alussa yhtye laitettiin telakalle pitkien kiertueiden ja tiiviin julkaisutahdin jälkeen. Yhtye aktivoitui uudelleen 2005 ja on siitä lähtien taas julkaissut aktiivisesti levyjä ja tehnyt kiertueita. Edellisen, “The Machinists OF Joy”-nimisen albumin yhtye julkaisi vuonna 2013. Uusi albumi ilmestyy elokuussa kiertueen kynnyksellä.

KOKOONPANO:
Jürgen Engler – vocals, keyboards, guitars, steel-o-phone
Ralf Dörper – samples
Marcel Zürcher – guitars, keyboards

KONSERTIT:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

PE 25.9. Nosturi, Helsinki
Ovet avautuvat klo 20.00.
Liput 22€ ennakko, 25€ ovella (+ mahdolliset lipunmyyntikulut)

LA 26.9. Klubi, Tampere
Ovet avautuvat klo 19.00
Liput 22€ ennakko, 25€ ovella (+ mahdolliset lipunmyyntikulut)

Keikoilla on mukana myöhemmin julkaistava special guest.

Ennakkolipunmyynti alkaa torstaina 26.3.: www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy