Kuva: Sini Sulkakoski

Digihaitarin maailmanmestari Netta Skog kiertää Suomea joulukiertueen merkeissä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.10.2019
Kuva: Sini Sulkakoski

Muusikko ja digihaitarin maailmanmestari Netta Skog lähtee kuluvan vuoden joulukuussa toiselle joulukiertueelleen. Viime vuonna ensimmäisen joulukiertueensa tehnyt Skog sai upean vastaanoton konserteillaan, mistä inspiroituneena hän jatkaa kiertuettaan tänä vuonna kuuden konsertin verran. Luvassa on erilaisia versioita tutuista ja niistä vähän tuntemattomistakin joululauluista, joihin Skog on tehnyt itse sovitukset digiharmonikalle ja laululle.

Skog on 29-vuotias muusikko, joka on tuttu varsinkin heavy metal-ympyröistä. Skog on aikoinaan soittanut Turisas– ja Ensiferum-yhtyeissä, ja viime vuonna hän oli vierailijana Nightwishin Suomen-keikoilla. Soolotuotantona Skog teki syyskuussa ”The Greatest Movies of All Time” -kiertueen ja kiersi kuusi eri konserttisalia, joista muun muassa Espoon Sellosali oli lähes loppuunmyyty.

Skog esiintyy keikoillansa digiharmonikallaan, joka mahdollistaa sen, että kaikki kuulostaa siltä kuin mukana olisi isompikin orkesteri. Vaikka soitin on haitari, ei välttämättä sitä itse haitarin soundia edes kuule.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tervetuloa kokemaan erilainen joulutunnelma mun kanssa! Luvassa yllätyksellisiä kappalevalintoja ja mitä mielenkiintoisimpia versioita niistä ihanista joulubiiseistä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konserttipaikkakunnat:
7.12. Perttelin kirkko, Salo (klo 18.00)
8.12. Nummen kirkko, Nummi-Pusula (klo 18.00)
14.12. Nummelan seurakuntakeskus, Nummela (klo 18.00)
20.12. Joutjärven kirkko, Lahti (klo 19.00)
21.12. Artjärven kirkko, Artjärvi (klo 18.00)
22.12. Korian kirkko, Kouvola (klo 18.00)

Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy/vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 euroa. Ohjelman voi ostaa ovelta ennen konserttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat