Dimebag Darrellin läheisen ystävän mukaan Dimebag olisi halunnut palata yhteen Panteran kanssa ennen kuolemaansa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 26.2.2020

Vuonna 2004 metallimaailman valtasi syvä suru ja menetys, kun yhdysvaltalainen kitaristi Dimebag Darrell menehtyi traagisesti vain 38-vuotiaana. Metallimaailma ei ole ollut tämän jälkeen entisensä, ja moni jäi suremaan karismaattisen ja lahjakkaan muusikon poismenoa.

Darrell muistetaan erityisesti metalliyhtye Panteran kitaristina, ja hän jatkoikin yhtyeessä aina sen hajoamiseen asti vuonna 2003. Tämän jälkeen mies perusti yhdessä Panterassa rumpuja soittaneen veljensä Vinnie Paulin kanssa uuden Damageplan-yhtyeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuri järkytys kuitenkin oli, kun vuonna 2004 Damageplanin konsertissa Columbuksessa yleisössä ollut Nathan Gale laukaisi aseensa kohti Darrellia surmaten tämän. Surmansa saivat myös kolme muuta henkilöä, ja vahingoittuneita oli yhteensä 3.

Tuoreessa Landry.audion haastattelussa Darrellin taannoinen hyvin läheinen ystävä, sekä Panteralle että Damageplanille videoita kuvannut Daryl ”Bobby Tongs” Arnberger on avannut hieman edesmenneen kitaristin ajatuksia ennen traagista kuolemaansa. Arnberger kertoo haastattelussa, että Darrell oli puhunut halustaan palata takaisin yhteen Panteran kanssa vielä kuukautta ennen ammuskeluvälikohtausta.

”Kyllä vain, hän olisi halunnut [palata yhteen Panteran kanssa]. Näin hänet edellisen kerran marraskuussa vuonna 2004. Olin juuri lähdössä taas hommiin joko Slipknotin tai Marilyn Mansonin kanssa, ja menin käymään hänen kotonaan. Juttelin hänen kanssaan lyhyesti vähän kaikesta, jonka jälkeen hän kertoi, että jotain uutta on viritteillä. Eikä se kuulemma tulisi olemaan Damageplania. ’Mitä ikinä se vaatiikaan, me tulemme saamaan porukan taas kasaan ja teemme asiat oikein’, hän oli sanonut. Hän sanoi, että hän tekisi kaiken voitavansa. Hän oli jo kyllästynyt Damageplaniin, ja halusi palata takaisin tekemään musiikkia Panteran kanssa”, Arnberger kertoo haastattelussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat