Varoitus! Tämä teos saattaa sisältää pähkinää, juonipaljastuksia, tummaa kahvia, melankolista ja mantelinmakuista alkoholia sekä – kyllä, pahin painajaisesi kävi toteen – iskelmämusiikkia. Tästä huolimatta kyse ei ole kotimaisesta, synkästä ja huonosti äänitetystä elokuvasta, jossa neljä miestä istuu hirsimökissä pöydän ympärillä hiljaa mutisten ja kahvia juoden. Kyse on uudesta Viikatteen albumista ”Kouvostomolli”.

Viime vuonna lähinnä kahvi- ja liköörimainoksista tunnettu Viikate nähtiin viimeksi lavoilla ”Unholan Urkujen” 10-vuotiskiertueen ja Motörhead-covereiden parissa. Edellisestä pitkäsoitosta ”Kymijoen lautturit” on vierähtänyt melkein kolme vuotta, joten tuore V-lätty on varmasti odotettu julkaisu. Tässä vaiheessa voin jo paljastaa ja voit huokaista helpotuksesta: ”Kouvostomolli” kuulostaa aivan Viikatteelta.

Rautalankasoundi on ja pysyy, mutta tällä kertaa hiukan kevyemmissä tunnelmissa. Kaarle Viikatteen yhteistyö Marko Haaviston kanssa myös kuuluu Viikatteen albumilla, sillä iskelmä on vahvasti läsnä monissa kappaleissa. Albumi ei aukea ensimmäisellä kuuntelukerralla, eikä sitä kannata tuomita ensimmäisen läpisoiton jälkeen. Etukäteen on julkaistu vain yksi single, ”Pelastus”, joka on saanut mukavasti radiosoittoa. ”Kymijoen lauttureilla” kuullut välisoitot on korvattu entistä kevyemmillä kappaleilla, joten albumin rakenne on palannut aikaisemman tuotannon tyyliin. Yhdeksän kappaleen aikana ei monta duurisointua kuulla, mutta eipä niitä synkkää, suomalaista sielunmaisemaa tukevaa levyä kuunnellessa odotakaan.

Avausraita ”Elämä on katiska” toimii tervetuliaistoivotuksena, ja tuttu kitarasoundi muistuttaa, mistä bändistä on taas kyse seuraavan 45 minuutin ajan. Harvalla kotimaisella yhtyeellä on soundi, jonka tunnistaa heti ensimmäisestä soinnusta. Tällaisesta tavaramerkistä kannattaa pitää tiukasti kiinni. ”Kymijoen lauttureissa” kuultiin useasti heleää taustalaulua, joka tukee Kaarlen ääntä myös uudella albumilla. Osaan kappaleista se sopii, mutta esimerkiksi raskaamman ”Rottingin” kertosäkeessä kuultava taustalaulu lähes pilaa muuten erinomaisen kappaleen.
Kuulin aiemmin syksyllä äänitteen Kaarlen soolokeikalta uudesta ”Puolikulkijat”-kappaleesta. Jo silloin ensimmäinen ajatus kappaleesta oli hämmentävä: coveroiko Viikate Motörheadin jälkeen Dingoa? Odotin kappaleen olevan nopeampi ja bändin tuovan biisiin tutun, ”veemäisen” soundin. Mutta ei, kappale onkin albumilla entistä siirappisempi. Huomattavasti rajumpi klassikkokappale ”Nimeni on Dingo” soi päässä toistolla, jos keskeytät albumin ”Puolikulkijoiden” jälkeen.

Onneksi levy on vasta puolivälissä. Erittäin onnistuneet kappaleet ”Kovaa teetä” ja ”Allikko” palauttavat kuuntelijan takaisin rock-maailmaan. Kappaleiden riffit ja rakenteet ovat varmaa Viikatetta ja varsinkin ”Allikon” itämaisempi soundi laajentaa albumin äänimaisemaa entistä enemmän. Kuten aiemmillakin levyillä, nopeatempoisempia kappaleita seuraa balladi. ”Olen sees” ei vedä vertoja yhtyeen aiemmille herkistelyille. Verrattuna vaikka vanhempiin kappaleisiin ”Syysvedet” tai ”Avoimen maan äärellä”, ”Olen sees” kuulostaa vain täytekappaleelta.

”Pelastus” ei ole Viikatteen paras singlelohkaisu, mutta sopii albumin loppupuolelle mainiosti. Kertosäe jää päähän soimaan, minkä moni syksyllä radiota kuunnellut henkilö on varmasti huomannut. Yksittäisistä kappaleista hienoin on jätetty viimeiseksi. ”Musta, metalli & taivas” on upea kokonaisuus herkkää lyriikkaa ja raskasta soittoa. Kappaleen nimi kuvaa tunnelmaa täydellisesti. Intron ja riffien raskaus ja synkkyys jatkuu läpi kappaleen, mutta kaunis kertosäe tasapainottaa sitä upealla tavalla. Biisi on yksi koko tuotannon parhaimmista, mikä on paljon sanottu.

Eniten albumilla hämmästyttää sen julkaisuaika. Kappaleet ovat kuin kesäiltojen ja -öiden soundtrackeja, mutta julkaisu tapahtuu sydäntalvella tammikuussa. Levyn kuuntelu keskellä lumimyrskyä tuntuu absurdilta. Hittikappaleita albumilla ei ole monta, mutta kokonaisuutena levy on erittäin vahva teos. ”Puolikulkijoiden” ja ”Allikon” laajentaessa yhtyeen äänimaailmaa on soundi kuitenkin tunnistettavissa, mikä on hieno piirre miltä tahansa yhtyeeltä. Kotimaisen metallin vuosi ei paljon vahvemmin voisi alkaa!

9-/10

Kappalelista:
1. Elämä on katiska
2. Mantelinmakuinen
3. Rottinki
4. Puolikulkijat
5. Kovaa teetä
6. Allikko
7. Olen sees
8. Pelastus
9. Musta, metalli & taivas

Kirjoittanut: Mikko Äijö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy