Dirge Within – There Will Be Blood

Yhdysvaltojen Chicagossa vuonna 2007 perustettu Dirge Within julkaisee toisen albuminsa ”There Will Be Blood”. Ensimmäisen albumin, ”Force Fed Lies”, yhtye julkaisi vuonna 2009. Soil–yhtyeestä irrottautunut Shaun Glass on jatkanut oman yhtyeensä parissa ja keikkaillut mm. Triviumin, DevilDriverin, Fear Factoryn ja Static–X:n kanssa. Yhtyeen tuorein vahvistus on Lazarus A.D.:stä tuttu basisti, Jeff Paulick.

”There Will Be Blood” alkaa reilun puolen minuutin introlla, joka varoittaa lähestyvästä myrskystä. Sellaisen nimittäin vyöryttää niskaan ”For My Enemies”, joka on itse asiassa tämän kesän kovimpia ralleja. ”As We Prey” tarjoilee puhtaampaa laulusuoritusta, mutta jatkaa muuten samalla kaavalla. ”Memories” soi ehkä turhankin kermaisesti, mutta hyvän maun rajojen sisäpuolella pysytään sentään. Onneksi seuraavana on vuorossa ”Absolution”, joka läväyttää kunnon tuplabasarit heti alusta päälle ja kappaleen moninaiset temmon vaihtelut myös tuovat albumille hyvää vaihtelua. Albumin alkupäähän on selkeästi panostettu ja kuulijan onkin helppo uppoutua Dirge Withinin rouheaan maailmaan.

Nimikkokappale ”There Will Be Blood” sisältää albumin ainoan kitarasoolon, ja ”Vultures” puolestaan liukuu rockimman materiaalin puolelta kohti metallin maailmaa blast beatineen sekä nopeampine rytmin vaihdoksineen. ”Murder… Savior” sitten onkin täyttä hevimetallia, mutta istuu siitä huolimatta yllättävän hyvin kokonaisuuteen. Tästä on kiittäminen ”There Will Be Blood” –albumin hiottua kappalejärjestystä.

Bonuskappaleena albumin päättää Entombed–laina ”Wolverine Blues”, jonka valinnan persoonallisuudesta voi olla montaa mieltä. Lähinnä se tuntuu olevan yhtyeen oma ”statement”, joka vannoo raskaamman musiikin nimeen. Siinä tapauksessa albumin alkupään kermaiset ja hittihakuiset kappaleet olisi voitu jättää studion lattialle ja muistaa tarjota seuraavalle rockin ja metallin välimaastossa pyöriskelevälle yhtyeelle.

Albumi sisältää loppujen lopuksi vain muutaman mukavan menorallin, mutta tasapainoinen kokonaisuus saa viisarin kääntymään positiivisen puolelle. Muutamat melko turhan tuntuiset kappaleet pois jättämällä, ”There Will Be Blood” olisi voinut helposti olla vuoden yllättävin puolituntemattomuus. Soundi on kohdallaan alusta loppuun, kitarat möyrivät mukavasti, ja meininki vaikuttaa muutenkin olevan kohdallaan. Kyllä tällä kelpaa lämmittelykeikkoja vetää.

7/10

Kappalelista:
1. Bloodletting (Intro)
2. For My Enemies
3. As We Prey
4. Memories
5. Absolution
6. Without You
7. There Will Be Blood
8. A.L.F.
9. Vultures
10. Murder… Savior
11. Apathy
12. Wolverine Blues

http://www.dirgewithin.com

Kirjoittanut: Teemu Lindholm

Kommentoi julkaisua