Dirkschneider tarjoili herkullista hevinostalgiaa Tampereen Tavara-asemalla 11.3.2025

Maaliskuisena tiistai-iltana Tampereen Tavara-asemalle oli kerääntynyt mukavan kokoinen joukko juhlimaan Acceptin legendaarisen “Balls to the Wall” -levyn 40-vuotissyntymäpäivää. Albumi julkaistiin tosin jo vuonna 1983, mutta eihän juhlinnan aina tarvitse niin vuoden päälle tarkkaa olla. Saksalaisbändin alkuperäisen laulajan Udo Dirkschneiderin yhtye U.D.O. esiintyi Dirkschneider-nimen alla, kuten aina silloin, kun se esittää ainoastaan Acceptin kappaleita. Mukana kokoonpanossa oli toinenkin alkuperäinen Acceptin jäsen, basisti Peter Baltes.

Illan avasivat saksalais-italialainen All For Metal ja suomalainen Crownshift, mutta niihin en sen enempää tässä raportissa paneudu. Dirkschneider aloitti osuutensa vasta klo 22.05 ja lopetteli puolenyön paikkeilla. Keikka oli ilahduttavan pitkä ottaen huomioon sen, että kokemusteni mukaan nykyään ihan liian moni konsertti kestää alle puolitoista tuntia.

Keikka oli jaoteltu kolmeen osaan. Ensin kuultiin seitsemän kappaleen verran sekalaista Accept-tuotantoa 80-luvun alusta. Nopea tykitys “Fast as a Shark” oli sen verran jykevä aloitus konsertille, että paikalla olijoilta otettiin heti kättelyssä luulot pois. Bändi soitti erittäin napakasti koko keikan ajan. Pian 73 vuotta täyttävän Udo Dirkschneiderin äänessä oli jäljellä tuttua raakaa kirskuntaa, mutta pienenä kauneusvirheenä laulumelodiat eivät aina osuneet täysin kohdilleen. Toisaalta Tavara-asemalla soitto tuuttasi aivan liian lujalla ainakin lavan edessä ja hukutti harmillisesti laulun nyanssit alleen.  

Ensimmäinen osio päättyi Baltesin komeasti laulamaan “Breaking Up Again” -balladiin. Itse en ollut kuullut sitä aiemmin livenä, joten tämä kuului illan henkilökohtaisiin kohokohtiini. Baltes näytti ammentaneen jostakin uutta virtaa verrattuna vuoden takaiseen Tavara-aseman U.D.O.-keikkaan. Mies vaikutti olevan enemmän kotonaan soittaessaan vanhoja Accept-klassikoita kuin U.D.O.n soolomateriaalia. Häneltä irtosi luontevasti lihasmuistista monet hauskat, vuosien takaiset Accept-koreografiatkin, joissa oli paikoitellen hiukan koominen vivahde, kun muu yhtye ei niihin samalla antaumuksella lähtenyt mukaan. 

Keikan seuraava vaihe koostui koko “Balls to the Wall” -albumin soittamisesta järjestyksessä alusta loppuun. Ennen sitä kuultiin nauhalta lyhyehkö esittely levyyn liittyen, ja puhujan tapa lausua Udon sukunimi amerikkalaisittain “Döörk-schneider” herätti allekirjoittaneessa suurta hilpeyttä. Takaisin tullessaan herra laulaja oli sonnustautunut aurinkolaseihin ja mustaan lippalakkiin, mikä loi humoristisen vaikutelman. 

Ikoninen nimikappale “Balls to the Wall” polkaisi juhlalevyn liikkeelle väkevästi ja innosti yleisön illan äänekkäimpään laulusuoritukseen. Levyllä on monta muutakin erinomaista kappaletta, jotka ovat kestäneet aikaa hyvin, mutta myös välipalan tasolle jääviä kohtalaisia tekeleitä mahtuu mukaan. Suoranaisesti tylsiä hetkiä keikkaan ei kuitenkaan liiaksi sisältynyt.

Illan mittaan kävi jälleen kerran selväksi, että Udo Dirkschneiderin taustalla soittaa Baltesin ohella nippu teknisesti taitavia kavereita. Kitaristit Andrey Smirnov ja Fabian “Dee” Dammers taikoivat tanakan kitaravallin vaativiinkin kappaleisiin ja väläyttelivät vuorotellen osaamistaan myös soolorintamalla. Nuorempi Dirkschneider, Udon poika Sven, hoiti rumpalin hommat niin ikään mallikkaasti ja huolehti myös omalta osaltaan taustalaulusta. Väläyttipä mies myös suomalaisten kirosanojen tuntemustaan ja sai arvatenkin tästä raikuvat aplodit. Isäpappa sen sijaan keräsi pisteet kotiin korjaamalla Baltesin virheen, kun tämä yritti skoolata ruotsiksi. “In Finland it’s kippis!”

Kauniin ja rauhallisen “Winter Dreamsin” myötä klassikkolevy saatiin pakettiin. Yhtye piti taas pienen tauon ja palasi vielä kolmen kappaleen ajaksi nostamaan tunnelmaa entisestään, jos se oli enää edes mahdollista. “Princess of the Dawn” sai jälleen kuorolaulun kajahtamaan vaikuttavalla volyymilla. “Up to the Limitillä” siirryttiin hetkeksi raskaamman poljennon pariin, kun taas letkeä “Burning” päätti keikan iloisesti rokaten. Parinkymmenen kappaleen lista olikin ilahduttava sekoitus monenlaisia tempoja ja äänimaisemia ja todisti sen, että Acceptin tuotannosta löytyy riittävästi variaatiota.

Yleisö osallistui kiitettävän äänekkäästi lukuisiin yhteislauluosuuksiin alusta lähtien ja osoitti selvästi pitävänsä kuulemastaan. Iltaa leimasi vahvasti hevinostalgiasta syttyminen. Valtaosa salin väestä näytti siltä, että on elänyt nuoruuttaan 80-luvulla, mutta näkyipä nuorempikin polvi Dirkschneiderin esittämistä Accept-herkuista nauttivan. Loppukeikasta takaani kajahti lujaa hymyn huulille tuonut keski-ikäisen miehen tunnustus: “I love you, Udo!”

Keikasta jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku suuhun, ja hauskaa näytti olevan niin esiintyjillä kuin yleisölläkin. Yhtye vaikutti aidon kiitolliselta saamastaan lämpimästä vastaanotosta. Tavara-asemalle tulleet saivat jälleen yhden konkreettisen osoituksen siitä, miksi 80-luvun heavy rockille on edelleen tilausta ja miksi se toimii yhä keikoilla vuosikymmen toisensa jälkeen. Se vain yksinkertaisesti on parasta!

Kappalelista:

1. Fast as a Shark

2. Living for Tonite

3. Midnight Mover

4. Breaker

5. Flash Rockin’ Man

6. Metal Heart

7. Breaking Up Again 

8. Balls to the Wall

9. London Leatherboys

10. Fight It Back

11. Head Over Heels

12. Losing More Than You’ve Ever Had

13. Love Child

14. Turn Me On

15. Losers and Winners

16. Guardian of the Night

17. Winter Dreams

18. Princess of the Dawn

19. Up to the Limit

20. Burning

Teksti: Eija Virtanen

Kuvat: Heikki Savolainen ja Tapio Keihänen