Dirty Honey

Dirty Honey ja The Wyman Family Tavastialla – katso kuvia keikalta

Kirjoittanut Sini Metso - 5.3.2023

Rock’n’roll ei todellakaan ole kuollut! Sen todistivat Dirty Honey ja The Wyman Family loppuun myydyllä Tavastialla viime torstaina.

Illan avasi The Wyman Family, joka on levittänyt jytäisää rock’n’rollin ilosanomaa jo yli kymmenen vuotta. Bändin jäsenten historiasta löytyvistä orkestereista mainittakoon The Flaming Sideburns, The Milestones ja kalifornialainen Bigelf. Musiikilliset vaikutteet ulottuvat The Rolling Stonesin ja Led Zeppelinin viitoittamista klassisesta brittirockista etelän boogien ja delta bluesin kautta 60-lukulaiseen psykedeeliseen maalailuun.

Los Angelesissa vuonna 2017 perustettu Dirty Honey vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa, eikä varmasti viimeistä. Energia oli käsinkosketeltavaa ja yhtye piti yleisöä tiukassa otteessaan koko keikan ajan. Osanottajien määrä ja fanitus yllätti ensi kertaa Suomessa vierailevan bändin, joten jatkoa voidaan vierailuille voidaan varmasti odottaa. Dirty Honeyn musiikilliset juuret ovat tiukasti 1970-80 -lukujen rockissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso kuvia keikalta alta!

The Wyman Family

Dirty Honey

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat