Disarmonia Mundi – Cold Inferno

On kulunut yli viisi vuotta siitä, kun italialainen, nykyisin kaksi jäsentä käsittävä melodeath-pumppu julkaisi edellisen levynsä. Pitkähkö hiljaiselo kuitenkin päättyy yhtyeen julkaistessa uuden albuminsa ”Cold Infernon” kesäkuun 9. päivä Coroner Recordsin kautta.

Bändin ensimmäisen julkaisun ”Nebulariumin” jälkeen ilmestyneillä kahdella albumilla Soilworkin vokalisti Björn Stridin rooli oli todella merkittävä ruotsalaisen kuuluessa vielä bändin vakiokalustoon. Vuonna 2009 ilmestyneellä ”The Isolation Gamella” Strid kuitenkin vieraili vain muutamassa kappaleessa, ja hänen puuttumisensa miesvahvuudesta huokui kappaleista vahvasti läpi. ”Cold Infernolla” Strid on vierailevana artistina mukana kuudessa kappaleesta kymmenestä, mutta hänen roolinsa Claudio Ravinalen rinnalla jää silti huomattavan pieneksi verrattuna toiseen ja kolmanteen albumiin. Puhtaista lauluosuuksista albumilla vastaa pääasiassa multi-instrumentalistivirtuoosi Ettore Rigotti.

Päällimmäinen havainto uudesta albumista on sen nopeus bändin aiempaan tuotantoon verrattuna. Jokaisen kappaleen tempo on erittäin nopea, lukuunottamatta hieman rauhallisempaa ja melodisuudellaan ihokarvat pystyyn nostattavaa ”Coffinia”. Ensimmäinen kappale ”Creation Dirge” lähtee käyntiin kauhuelokuvamaisilla, kieroutuneen synkeillä sävelillä, minkä jälkeen kappale räjäytetään aggressiivisella tempolla käyntiin Stridin saadessa kunnian olla ensimmäisenä äänessä. Kappale kuulostaa kuitenkin aluksi häkellyttävästi siltä, kuin sen olisi kuullut aikaisemminkin. Mieleeni nousee salakavalasti edellisen albumin ”Digging The Grave Of Silence”. Kertosäkeistö kuitenkin raikastaa yleistä tuntumaa kappaleesta huomattavasti, ja koukuttaakin heti ihan kiitettävästi. Kaiken kaikkiaan aloituskappale on alussa hämmästyttäneestä tuttuudentunteesta huolimatta yksi albumin parhaista. Erityisesti kappaleen viimeinen kertosäkeistö nostattaa fiilikset korkealle kattoon ja saa sormen hapuilemaan repeat-painiketta.

Seuraava raita ”Stormghost” on toteutettu täysin ilman ruotsalaisvahvistusta, mutta tämä ei kuitenkaan menoa haittaa. Claudio Ravinalen eläimellisyyttä hipovat korkeat karjunnat yhdistettynä lyhyeen, mutta mieleenpainuvaan kertosäkeistöön ja Ettoren kitarataiturointiin takaavat kuunteluelämyksen. ”Behind Closed Doors” sen sijaan on pyhitetty puhtaalle mättämiselle, joskin kappaleen loppupuolella saadaan kuulla myös ohikiitävä häivähdys Björnin puhtaista vokaaleista, jotka toimivat kappaleessa helvetin hyvin. ”Oddities From The Ravishing Chasm” ei hämmästytä pelkästään monimutkaisella nimellään, vaan myös lähes seitsemän ja puolen minuutin pituudellaan. Tämäkin kappale on ansainnut paikkansa albumin kärkikastista, vaikka en voi sulkea pois tunnetta kappaleen hienoisesta puuroutumisesta kappaleen loppupuolella.

Slaves To The Illusion Of Life” tarjoilee yleiseltä tunnelmaltaan vahvasti edellisen albumin mieleen tuovan nopean rallin, jossa ei hengähdystaukoja kuulijalle pahemmin suoda. ”Magma Diver” puolestaan toimii paremmin kuin hyvin. ”Speed” Strid on äänessä kuin vanhoina hyvinä aikoina Claudion korkeiden karjuntojen siivittämänä, ja meno on taattua Disarmonia Mundia. Albumin keskinkertaisempaa osastoa edustavat allekirjoittaneen korvissa ”Blessing From Below” ja ”Clay Of Hate”. Kumpikaan intensiivistä menoa omaavista lohkaisuista ei ole huono, mutta ei toisaalta tarjoile mielestäni mitään uutta ja ihmeellistä, vaan pikemminkin tunteen useaan kertaan kuullusta kappaleesta. Tästä mieleeni nouseekin sivuajatuksena se, kuinka ihmiset saattavat jopa kääntää takkinsa bändiä kohtaan jos soundia muutetaan toisenlaiseksi. Loppujen lopuksi uudistuminen on kuitenkin se tekijä, joka musiikissa viehättää ja säilyttää mielenkiinnon. Eihän kukaan jaksa kuunnella itseään toistavia kappaleita loputtomiin.

Elektronisilla soundeilla käyntiin lähtevä ja futuristia piirteitä omaava ”Toys Of Acceleration” tarjoilee timanttisella meiningillään albumille kuitenkin arvoisensa lopetuksen. Ettoren äänen häipyessä biisin lopussa vähitellen tyhjyyteen jään janoamaan lisää. Haikeus onkin päällimmäinen tunne viimeisen kappaleen jälkeen, sillä kymmenen raitaa sisältävä albumi tuntuu auttamatta lyhyehköltä. En olisi pannut pahakseni, vaikka näitä italialaisia sulosointuja olisi saanut tarjoilla tärykalvoilleen vielä neljästä viiteen kappaletta lisää yli viisivuotiseksi venyneen odotuksen jälkeen. Täytyykin toivoa, ettei seuraava albumi anna odottaa itseään yhtä kauan.

Tiivistettynä pitkään odotettu ”Cold Inferno” tarjoilee nopeinta Disarmonia Mundia tähän päivään mennessä. Paria hieman keskinkertaisempaa raitaa lukuunottamatta albumi pitää tiukasti otteessaan, ja on kokonaisuutena yhtenäinen. Ettore Rigotti on mielettömän lahjakas muusikko, jolle täytyy jälleen kerran kumartaa syvään ja nostaa hattua mainiosta työskentelystä niin mikrofonin ääressä kuin kitarassa, bassossa ja rummuissakin. Jos tämä italialainen kahden miehen kokoonpano on vielä vieras, suosittelen enemmän kuin lämpimästi aloittamaan tutustumisen vaikkapa tästä uutukaisesta.

9/10

Kappalelista:
1. Creation Dirge
2. Stormghost
3. Behind Closed Doors
4. Coffin
5. Oddities From The Ravishing Chasm
6. Slaves To The Illusion Of Life
7. Blessing From Below
8. Magma Diver
9. Clay Of Hate
10. Toys Of Acceleration

Disarmonia Mundi Facebookissa

Kirjoittanut: Jouni Lepistö

Kommentoi julkaisua