Disco Ensemblen vokalistin sooloprojektilta uusi musiikkivideo

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.9.2015

Hisser 2015Disco Ensemblen vokalistina tunnetun Miikka Koiviston johtama Hisser julkaisee tänään upouuden singlen. ”Forget”-nimiseen biisiin on tehty myös video, jossa seikkaillaan siirtolapuutarhoissa, mökkiteillä ja supermarkettien takapihoilla Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tutulla De Lorean autolla.

”Video tehtiin itse, improvisoiden, avainsanoilla ”katatoninen lomavideo”. De Loreanin metsästys oli aika haastavaa. Lopulta löysimme Turusta auton ja omistaja Ismon, joka häkämyrkytysten ja tulipalojenkin jälkeen näki huikean vaivan saadakseen klassikon ajokuntoon. Ismolla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämissämme”, Miikka Koivisto kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Hisser lähtee tänä syksynä laajalle kiertueelle, joka vie yhtyeen keikoille Suomen lisäksi muun muassa Keski-Eurooppaan ja Espanjaan. Perjantaina 11.9. Helsingin Tavastia-klubilta alkava kiertue jatkuu lisäksi marraskuussa Etelä-Amerikkaan, jossa yhtye keikkailee Chilessä, Argentinassa, Uruguayssa, Meksikossa ja Brasiliassa. Tarkemmat Etelä-Amerikan keikkapäivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.

Tulevia keikkoja:
11.09. HELSINKI Tavastia-klubi
01.10. VIENNA Waves Vienna Festival
02.10. BRATISLAVA Waves Bratislava Festival
08.10. MADRID Festival Días Nórdicos / Joy Eslava
09.10. BARCELONA Festival Días Nórdicos / Sala Apolo
15.10. TAMPERE Lost In Music Festival
16.10. OULU 45 Special
17.10. KOKKOLA West Coast
24.10. TURKU Dynamo
30.10. HÄMEENLINNA Suistoklubi
31.10. SEINÄJOKI Rytmikorjaamo (+ Pariisin Kevät)

www.facebook.com/hhiisssseerr
www.twitter.com/hhiisssseerr

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy