Lappeenranta. Siellä kävin kerran kuuntelemassa kesken jääneen musiikkitapahtuman ja eksymässä humalassa. Ei tullut silloin vastaan Disease Of The Nation, mutta nyt tulee. Ja perkele, se tuleekin kovaa! Kuten vitsikäs ja punastuttava vertauskuva genitaalialueen toiminnasta korvaan huudettuna. Hyvät ihmiset, sirkus on saapunut kaupunkiinne!

Nimittäin sirkusmainen musiikkiesitys, joka kantaa nimeä ”The Rudum”! Käyntiin kun se polkaistaan, on vauhti hirviää, tauotonta ja arvaamatonta. Aivan kuin potkaistaisiin Rölli väärinpäin suksille köytettynä ja silmät sidottuna maailman suurimpaan pulkkamäkeen. Varsinkin ensimmäisellä kuuntelukerralla meinaa ilottelu käydä sen verta vauhdikkaaksi, sekavaksi ja poukkoilevaksi, ettei hommasta saa oikein tolkkua ja valmista. Sen verta veikeää ja hassua esitys silti on, ettei kesken kaiken siltä istumalta tohdi käydä haukkaamassa happea ulkopuolella. Kun näyttämö tyhjenee ja esirippu sulkeutuu, on aika tuulettua ja raapia päätään ihmetellen, mitä tuli juuri koettua. Mutta palataan taas sen verran takaisin pulkkamäkiaiheeseen, että otetaan se pulkka kainaloon jälleen ja lähdetään räkä poskella kumpuamaan mäen päälle ennen pimeäntuloa.

Vertauskuvat sivummalle ja asiaan. Albumi on koostettu yhtyeen uusien kappaleiden lisäksi demojen parhaimmistosta, joten tiukasta albumikokonaisuudesta ei siis nyt oikein voi puhua. Kuten tarkkaavaisimmat myös huomasivat, kappaleiden välillä kielikin vaihtuu englannista suomeksi. Albumi siis kuulostaa enemmän kokoelmalevyltä kuin itsenäiseltä albumilta. Ainoa yhdistävä tekijä lienee se, että aiheet pyörivät ihmisen ja sen typeryyden ympärillä. Tuta saavat semmoiset aiheet kuin tosi-tv, alkoholistit, pedofiilit ja kuluttaminen. On siellä tosin kissastakin kappale. Mutta turhan vakavaksi eivät tekstit mene, vaan ne on kynäilty paperille huumorinpilke silmäkulmassa, kuten kappaleet kokonaisuudessaan muutenkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtyeen soitanta on taitavaa. Moni tässä menossa kompuroisi helposti, mutta nämä pojat eivät siihen sorru. Soitto taittuu nätisti aina blast beat -vyörytyksestä hardcoren kautta herkkään fiilistelyyn. Sen pahemmin ei myöskään kuulu tuttuja, kaavoihin kangistuneita kappalerakenteita, vaan rajoja on lähdetty kokeilemaan ja menty niiden ylitsekin. Vertailubändeiksi kelpuutan ainakin The Black Dahlia Murderin, Rytmihäiriön, FM2000:n, Stam1nan, Medeian, System Of A Downin ja Kumikamelin. Silti yhtye saa kaiken tämän sekametelisopan kuulostamaan omalta keitokseltaan. Albumi on soundeiltaan melko raaka, ja liialliset hienosäädöt ja viilaukset on jätetty pois; tällä tavoin yhtye on tahtonut saada aikaan livesoundin ja -soiton vaikutelman sekä tunnelman albumille, missä se hyvin onnistuukin. Lienee sormensa siinä vehkeessä myös albumin tuottaneella Miitri Aaltosella.

Viimein päästään itse kappaleisiin, jotka ovatkin tämän albumin heikoin puoli, mikä sinänsä kuulostaa jo lausahduksena melko huonolta, kun biisien pitäisi olla albumeista puhuttaessa pääpointtina. Siellä täällä tulee hauskoja ja jänniä hetkiä vastaan, mutta jotenkin kaikki tuntuu olevan vähän levällään ja sekaisin. Kappaleiden punainen lanka tuntuu katoavan nopeammin kuin naistenpyörän satulan hajut perverssin nenään. Ja mitä enemmän levyä läpi pyöräyttää, sitä vahvemmin tulee selväksi, ettei mikään kappaleista oikein nouse esille eikä mitään erityistä koukkua mieleen jää. Alun ymmällä olemisen ja innostuksen jälkeen tämä tilanne tulee aika nopeasti eteen, eikä albumi kestä monta kuuntelukertaa sen jälkeen.

”The Rudum” on hilpeä, ripeä, äkkiväärä ja mielipuolinen kuuntelukokemus, mutta kokonaisuutena ja jatkuvassa kuuntelussa se jää kompuroimaan omaan hassutteluunsa. Mutta nyt onkin kyse yhtyeen debyyttialbumista. Uskon, että yhtyeellä on kaikki mahdollisuudet saada tehtyä eheämpi, yhtenäisempi ja rikkaampi albumikokonaisuus seuraavalla kerralla. Tämän ensimmäisen tulikokeen se vähän sivulta juosten kusten ja naureskellen läpäisee. Kyllä tämä esitys sai ainakin hymyn huulille, ja se on jo paljon tässä metallimusiikkipaljoudessa, jota päivittäin suolletaan lisää ja lisää, usein turhan vakavaan sävyyn. Ensi kerralla uusiksi sitten, DOTN!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

6/10

Kappalelista:
01. Star In The World Of Lies
02. Pedofiilit Eivät Pääse Taivaaseen
03. Inefficient
04. Siliconed Monsters
05. Give Me Your Name
06. Ystävä
07. Master Of Stupidity
08. Killers Of The Death
09. Kamikaze Queen
10. Kansakunnan Tauti

http://diseaseofthenation.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä