Disgracelta uusi albumi marraskuussa

Disgracen toinen levy ilmestyy nyt – yli 18 vuotta sen äänittämisen jälkeen. ”Vol.2” -nimeä kantavan levyn alkuperäiset nauhat katosivat aikanaan levy-yhtiön johtajan katoamisen myötä. Onnettomuudekseen levyn nauhoittanut Timo Tolkki puolestaan oli kaiken lisäksi jo äänittänyt alkuperäiskelojen päälle ennen kuin ongelma huomattiin. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

ei jäänyt aikanaan murehtimaan kadonneita nauhojaan, vaan yhtyeeltä julkaistiin jo seuraavana vuonna mini-CD Vacuum Horror, Horror Vacuum ja osa kadonneen levyn kappaleista sai uuden muodon uudelleen äänitettynä ja sovitettuna vuonna 1996 ilmestyneellä Superhuman Dome -albumilla.

Muutama vuosi sitten orkesterin jäsenet ja heidän taustavoimansa alkoivat kartoittaa sitä, minkätasoisia nauhoja kadonneesta albumista on olemassa. Sitkeän etsimisen jälkeenkään lopulliseen masterointisession ei löytynyt ainoatakaan kokonaista kelvollista nauhaa. Nyt julkaistava albumi on koottu kolmelta eri C-kasetilta ja koostettu nykyiseen muotoonsa. Aikakautensa äänitystekniikan lisäksi levyltä voi tarkkakorvainen kuulla kasetteihin vuosien varrella kertyneet pienen pienet vahingot.

Vol. 2 on puuttuva lenkki Disgracen vuonna 1992 ilmestyneen Grey Misery -levyn ja sitä seuranneiden Vacuum Horror, Horror Vacuum -MCD:n sekä Superhuman Dome -albumin välillä. Edeltäjäänsä ja seuraajiaan raskaampi levy on nimeään myöten Black Sabbathin ja vanhemman raskaan rokin leimaama.

Levyn julkaisee 3.11.2011 CD:nä ja downloadeina Big Money Recordings, jakelijana Suomessa sekä Skandinaviassa toimii Playground Music. Rajoitetun 550 kappaleen vinyylipainoksen julkaisee ja jakelee , joka vastaa myös CD:n jakelusta Pohjoismaiden ulkopuolella.

Voit käydä kuuntelemassa albumilta kaksi kappaletta täällä.

Kommentoi julkaisua