Ilkeämielisempi kuvailisi alkujaan puolalaista, tätä nykyä puolalais-englantilaista Dispersea Euroopan progressiivisemmaksi vastaukseksi kaikkien rakastamalle Nickelbackille ja lopettaisi tuoreen ”Foreword”-levyn arvion siihen. Jatkan silti pohdintaa vielä hiukan.

Yritän päässäni sijoittaa tätä Dispersen kolmoslevyä jonkinlaiseen karsinaan ja lopulta tajuan. Ysärin loppu ja tämän vuosituhannen alku kuuluu tässä tyylissä, tunnelmassa ja mitäänsanomattomuudessa vahvasti. Estetiikkaa on, mutta sisältöä ei niinkään. Tuohon mainitsemaani aikaan tämä olisi ollut Jenkeissä sellaista valtavirtaa, joka olisi päätynyt soittamaan tv-sarjoihin. Palasin juuri hiljattain Buffy, Vampyyrintappajan (1997-2013) pariin. Silloin kun sarjan henkilöt eivät ole koulussa tai pimeyden voimien takia hirvittävässä hengenvaarassa, hengailevat he klubilla, jossa soittavat kerta toisensa jälkeen aivan Dispersen kaltaiset bändit.

Musiikki on laadukasta, soittajat pirun taitavia, eikä levyltä puutu koukkuja, sävyjä tai nyansseja. Siitä huolimatta siitä on vaikea saada otetta. Kolmanteen levyyn tultaessa luulisi, että bändillä olisi jo omaleimainen soundi ja tyyli. Poppoon kolmesta levystä ”Journey Through the Hidden Gardens” (2010), ”Living Mirrors” (2013) ja ”Foreword” (2017) ei sellaista oikein hahmotu, vaikka esikoislevy erottuukin joukosta selvästi muita kiinnostavampana. Vuoden 2008 demoa en ole kuunnellut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jos Disperse olisi erityisen trenditietoinen, se olisi varmaan viime vuonna pukannut ulos levyn, jossa kenkientuijottelua olisi yhdistelty black metaliin. En tiedä, olisiko murina- ja kirkumislaulu lähtenyt laulaja-kosketinsoittaja Rafal Biernackilta, mutta tyyliltään musiikki on sellaista, että joka biisin jälkeen lähes odottaa, joko se Deafheavenin tai Départen tapainen bläkkistely käynnistyisi. Ei se käynnisty ja luultavasti hyvä niin.

Disperse osaa progressiivisen tunnelmien kutomisen ja kauniiden äänimaisemien luomisen. Levy-yhtiö tarjoilee vertailukohdiksi Pink Floydia ja Dream Theateria, mutta en itse ehkä menisi niin pitkälle. Levyn aloittava ”Stay” on miellyttävä ja kiehtova neljäminuuttinen, ”Tomorrow” tuo hillityillä metallielementeillään ja astetta synkemmällä tunnelmallaan mukaan kaivattua syvyyttä ja nimibiisi ”Foreword” on kiehtova puolentoista minuutin mittainen fiilistely, jossa kitaratyöskentely ilahduttaa.

En ole varma, povailenko tästä bändistä kovin suurta tai kestävää menestystä – etenkin kun bändin esikoislevy jättää tämän kolmannen selvästi varjoonsa. Dispersen live-esiintyiset ovat tosin niittäneet mainetta, joten on turha sanoa mitään lopullista näkemättä bändiä lavalla. ”Forewordin” perusteella ei silti jää kovin paljoa muuta sanottavaa, kuin että ihan kiva bändi.

5/10

Kappalelistaus:
1. Stay
2. Surrender
3. Bubbles
4. Tomorrow
5. Tether
6. Sleeping Ivy
7. Does It Matter How Far?
8. Foreword
9. Neon
10. Gabriel
11. Kites

Kirjoittaja: Pasi Huttunen