Distained – Hereditas

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.12.2012

1999 perustettu Distained soittaa tunnelmallista heavy metallia ja on tehnyt uransa varrella useammankin julkaisun. Arvostelun saa bändin uusin tuotos, joka kantaa nimeä ”Hereditas”.

Distained luottaa musiikissaan puhtaisiin vokaaleihin ja väkeviin riffeihin. Meno on jotenkin unimaisen tuntuista, mikä on ilmeisesti ollut bändin tarkoituskin. Soundillisesti ”Hereditas” on hyvänkuuloinen ja sen soundit potkivat kivasti. Tunnelma on kohdillaan, ja kappaleista aistii aitoa suomalaista synkkyyttä; bändin ulosanti muistuttaa alkuaikojen HIMin tuotantoa.

Vokalistin puhdas tulkinta on keskivertoa parempaa, mutta ihan tiukin särmä siitä puuttuu. Parhaimmillaan laulut sopivat todella hyvin bändin ulosantiin – pahimmillaan lauluja kuunnellessa tulee taas vahva ”wtf-olo”, kuten ”Equikibrium”-biisissä, jossa normaalia matalammalta tuleva laulu kuulostaa äärettömän hölmöltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Distained on tehnyt jo sen verran julkaisuja, että tietty ammattimaisuus alkaa kuulua soitosta. Tuotanto on ihan pätevää, ja ”Hereditas”-lätyn neljä biisiä pysyvät ihan hyvin kasassa. Pientä viilausta siellä ja täällä, mutta ei tämä nyt hullumman kuuloista ole.

7/10

Kappalelista:

01. Wreckage Of My Past
02. Someone Else´s Song
03. Curse Upon These Days
04. Equilibrium

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.distained.com

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat