Distress Of Ruinin uusi musiikkivideo ”Solace Of The Night” katsottavissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 10.10.2021
Kuva: Samuli Kuittinen

Kotimainen tunnelmallista melodista death metallia soittava Distress of Ruin laittaa alkavan syksyn kunniaksi katseet kohti taivasta.

– Uusi single ”Solace of the Night” ei edusta perinteisintä Distress of Ruinia, sillä kappaleen melankolia ja maltillinen tempo ovat entistä vahvemmin läsnä aiemmin totutun kitarariffittelyn sijaan, kitaristi säveltäjä Simo Niiranen kuvailee.

– Kappaleelle on haettu tunnelmia yön mystiikasta sekä oman mielen kipeistä kohdista. Ajoittain kappaleesta voi löytää jopa hartaita sävyjä, laulaja Lauri Ruotsalainen jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kappale kertoo pimeyden ja luonnon voimaannuttavista vaikutuksista. Omiin varjoihin tutustumista kuunvalossa, turvassa tähtitaivaan alla, kaukana kaupungin valoista ja hektisyydestä. Yhteyden kokemuksesta heidän kanssaan, jotka samaa yötaivasta ihastelevat omine kipuineen ja iloineen. Myös kiitollisuutta niille ihmisille, jotka jakavat valoaan toisen pimeyteen, pohtii Niiranen.

Musiikkivideosta vastasivat joensuulaiset Oskari Nevalainen ja Kirsi Sonninen, joiden käsittelyssä kappaleen tarina sai visuaalisen muotonsa.

– Alusta asti, kun tarinaa lähdettiin suunnittelemaan, päätimme olla selittämättä biisin ja sanoitusten kaikkia merkityksiä, Sonninen myhäilee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Suunnitteluvaiheessa, kun kappaletta kuuntelimme, näimme kohtauksista välähdyksiä, värejä ja tunnetiloja. Lähdettiin siitä poimimaan eri elementtejä ja koostamaan tarinaa näiden pohjalta. Biisille avautui uusia ja syvällisempiä merkityksiä, kun tarinaa pääsi rakentamaan editointipöydällä. Meitä yllätti se kuinka paljon sanojen takana lopulta löytyikin symboliikkaa. Niiden pohjalta alkoi syntyä idea ja ideasta valmis tuotos, jatkaa Nevalainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat