Ihastuin Disturbediin ensimmäisen kerran jo joskus 2000-luvun alussa, kun yhtye soitti Helsingin Jäähallissa Marilyn Mansonin lämmittelijänä. Tuolloin vielä yleisölle täysin tuntematon yhtye viihdytti ja koukutti energisellä lavaesiintymisellään, ja olin jo silloin melko varma että tästä yhtyeestä tullaan kuulemaan vielä. Nyt noin 10 vuotta myöhemmin, kun yhtye on saanut julkaistua viisi täyspitkää albumia ja saavuttanut lähes megalomaanisen suosion, on tullut aika niputtaa eri levyjen erikoispainoksien bonuskappaleita yhdelle kokoelmalle.

Lähtökohtaisesti en ollut tästä kokoelmasta kovinkaan innostunut, sillä yleensä se tuppaa vaan olemaan niin, että nämä bonusraidat ovat enemmän tai vähemmän jämämateriaalia, jotka eivät varsinaiselle levylle keskinkertaisuutensa vuoksi mahtuneet. Siksi ”The Lost Children” yllättää, sillä useat levyllä mukana olevista kappaleista ovat ihan yhtyeen parhaimmistoa, ja näitä sitten on bonuskappaleina julkaistu aina Aasian sekä Amerikan painoksia myöten. Onko meitä kusetettu?

Mitään uutta tai mullistavaa ”The Lost Children” ei ymmärrettävästi tarjoile, mutta se yhtyeelle tyypillinen groove ja koukuttavuus toimii heti avausraidasta ”Hell” lähtien ihan levyn loppupuoliskolle asti, josta asiaa hieman myöhemmin. Yhdistelmä helposti tarttuvia kappaleita, tiukkoja nyrkin puinti riffejä ja vokalisti David Draimanin aina yhtä loistavaa laulantaa. Sehän se on, millä Disturbed on näin suureen suosioon noussut, ja sitä ”The Lost Children” myös sisältää koko rahan edestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

On jopa hieman hassua huomata, kuinka ehjältä kokonaisuudelta ”The Lost Children” kuulostaa. Edes ainoa täysin uusi kappale, ”Mine”, ei erotu joukosta mitenkään edukseen saati tappiokseen, vaan on oikeastaan vain yksi helmi joukossa lisää. Muista kappaleista sen sijaan omiksi suosikeiksi nousevat etenkin ”A Welcome Burden”, hiukan reggae-tyylisten säkeistöiden ansiosta, sekä ”Two Worlds” tarttuvalla kertosäkeellään. Niitä odotettuja jämäkappaleita kokoelma ei sen sijaan tarjoile, ei ainakaan Disturbedin itsensä säveltämänä.

Levyn kahtena viimeisenä kappaleena kuultavat coverit verottavat nimittäin hieman kokonaispisteitä. Jo alkuperäisenäkin aivan järkyttävä Faith No More-renkutus ”Midlife Crisis” kuulosta Disturbedin versioimana entistä surkeammalta, eikä perään kuultava Judas Priest-raiskaus ”Living After Midnight” myöskään saa peukkujani nousemaan. Coverbändiksi yhtyeestä ei mielestäni siis ole, mutta ottaen huomioon sitä ennen kuultavat 14 loistavaa kappaletta, niin ne pisteet jäävät kuitenkin suhteellisen korkealle.

”The Lost Children” kuulostaa enemmänkin erinomaiselta levytykseltä, kuin kokoelmalta ja on ehdottomasti hankkimisen arvoinen tuotos etenkin yhtyeen faneille, jos ei ole niitä kaikkia spesiaaliversioita levyistä vaivautunut hankkimaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Se, mihin genreen tämä yhtye pitäisi luokitella, ei muuten kiinnosta itseäni pätkääkään. Kutsukaa sitä alternative metalliksi, heavy metalliksi, hard rockiksi tai nu metalliksi, jos niin haluatte. Minä kutsun sitä Disturbediksi.

8/10

Kappalelista:
01. Hell
02. A Welcome Burden
03. This Moment
04. Old Friend
05. Monster
06. Run
07. Leave It Alone
08. Two Worlds
09. God Of The Mind
10. Sickened
11. Mine
12. Parasite
13. Dehumanized
14. 3
15. Midlife Crisis (Faith No More-cover)
16. Living After Midnight (Judas Priest-cover)

http://www.myspace.com/disturbed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen