Disturbed

Disturbedin David Draimanin mukaan yhtye tulee kiertämään vähemmän kuin ennen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.10.2018
Disturbed

Yhdysvaltalaisen metalliyhtye Disturbedin keulakuva David Draiman kertoi KROCK -kanavalle yhtyeen kiertuesuunnitelmista. Draimanin mukaan bändi ei tule kiertämään uuden albuminsa myötä yhtä paljon kuin yhtye on aikaisemmin tehnyt. Draiman kertoo:

”Haluan varoittaa ihmisiä yhdestä asiasta. Koska teemme tätä kiertuetta niin, että myymme areenoja nimellämme, koska teemme kahden tunnin settejä ja koska lähestymme asioita niin kuin me lähestymme, niin me emme voi kiertää yhtä intensiivisesti Disturbedina kuin ennen. Joten kun se tapahtuu, niin tulkaa, koska se ei välttämättä ole kuin vuosi, kaksi tai kolme. Tulkaa siis katsomaan meitä ja tulkaa osallistumaan. Tehdään siitä yhdessä ikimuistoinen ilta. Ne vuodet, jolloin vain koneen lailla vyöryimme ja vyöryimme eteenpäin ovat ohi siitä, mitä me olemme nyt ihmisinä. Olemme perheellisiä, joten on oltava eräänlainen tasapaino. Ja lopulta se tulee myös olemaan jokaisen terveyden kannalta parempi. Ja minusta tuntuu, että kun ihmiset tietävät, ettemme välttämättä ole tulossa heidän luokseen konsertoimaan niin usein, se tekee jokaisesta konsertista vielä enemmän juhlallisen. Siitä tulee jokaiselle ihan oikea tapahtuma – eräänlainen perhejuhla. Joten uskon, että kaikki kääntyy parhain päin.”

Bändin uusi studioalbumi ”Evolution” julkaistiin hiljattain.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://soundcloud.com/krockrain/raincast-podcast-w-dave-draiman-of-disturbed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat