Djevel – Saa Raa og Kald

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 4.5.2015

Tutustuessani tähän norjalaiseen superyhtyeeseen ensimmäistä kertaa sen nelisen vuotta sitten julkaistulla debyyttialbumilla ”Dødssanger”, ihastuin ennen kaikkea sen kykyyn kuulostaa niin hämmästyttävän paljon 90-luvun hienojen aikojen norjalaiselta black metallilta. Saman pystyi toteamaan yhtyeen vuonna 2013 julkaistusta kakkosalbumista ”Besatt av Maane og Natt”, joka sijoittuu edelleen omissa listoissani yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi black metal -levytykseksi. Nyt on tullut vuoro yhtyeen kolmannen albumin, jonka nimi on ”Saa Raa og Kald”.

Yhtyeestä vielä tietämättömille kerrottakoon, että käyttämäni termi ”superyhtye” johtuu yhtyeen jäsenistöstä, jonka muodostavat kannuksensa mm. Koldbrannissa, Kvelertakissa ja Enslavedissa hankkinut nelikko Mannevond, Trond Ciekals, Erlend Hjelvik sekä Dirge Rep. Ammattitaitoa yhtyeessä siis on vaikka muille jakaa, ja siksi yhtyeen loistavuus ei olekaan mikään ihme.

Suuria linjamuutoksia Djevel ei ole lähtenyt konseptiinsa kolmannella albumillaan tekemään, vaan ”Saa Raa og Kald” kuulostaa edelleen hämmentävän paljon 90-luvun norjalaiselta black metallilta aina äänimaailmaansa myöten. Elementit sirkkelinterävistä kitarasoundeista jopa hiukan yliampuvan koliseviin rumpuihin on käytetty, ja höysteenä kuullaan kaikkea aina ”viikinkityylisestä hoilottamisesta” akustisiin kitaroihin. Pääasia on kuitenkin edelleen blastbeatin tahdittama musta metalli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Verrattuna esimerkiksi kahden vuoden takaiseen ”Besatt av Maane og Natt” -albumiin, on yhtyeen kolmas ehkä aavistuksen vaikeammin lähestyttävä teos, mikä ei välttämättä kuitenkaan ole pahasta. ”Saa Raa og Kald” on hiukan monimutkaisempi ja vaihtelevampi albumi ja siksi samanlaista ”vau”-ilmiötä, jonka edellisen albumin kohdalla koin noin viidentoista sekunnin kuuntelun jälkeen, ei tällä kertaa tullut. Vaikka pääajatus on edelleen sama, on Djevelin kolmannella albumilla enemmän temponvaihtelua ja melodiaa kuin sen aiemmilla tuotoksilla. Voisi jopa väittää, ettei koko albumi kuitenkaan ole niin 90-lukulainen, vaan pienet vivahteet tuovat sitä hetkittäin lähemmäksi nykypäivää.

Kuten aiemmatkin Djevel-albumit, myös ”Saa Raa og Kald” toimii ennen kaikkea noin 45-minuuttisena kokonaisuutena parhaiten, eikä yksittäisiä biisejä oikeastaan voi irrottaa. Poikkeuksena voisi toki mainita levyn ylivertaisen nimikappaleen ”Saa Raa og Kald”, joka levyn loppuvaiheessa kuultavana mystisine kuorolauluineen ja yllättävine akustisine osioineen pakottaa kuuntelijan toistamaan levyä useampaan otteeseen.

Kaiken ollessa tuotantoa myöten täydellisesti kunnossa, ei voi muuta kuin todeta, että Djevel nakuttaa allekirjoittaneelta kiitettävää arvosanaa kolmatta kertaa putkeen. ”Saa Raa og Kald” on takuuvarmaa Djeveliä, johon eivät yhtyeen fanit varmasti pety. Mikäli et ole yhtyeeseen vielä tutustunut, mutta perinteinen norjalainen black metal on lähellä sydäntäsi, niin ihan viimeistään nyt olisi syytä tutustua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9½/10

Kappalelista:
1. Skritt for skritt mot mareritt
2. Vaar forbannede jord
3. De som hadde onde oeyne
4. I en iskald grav
5. Om prest og pest
6. Hode og hals i doedsvals
7. Salmesang og knokkelklang
8. Norges land og rike
9. Saa raa og kald

Djevel facebookissa

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat