Do svidanija KYPCK!
Venäjänkielistä doom metallia soittava KYPCK, lausutaan Kursk, haudattiin yhtyeenä kotimultiin Oulussa koruttomin, joskin jylhin menoin. Kaaoszine oli prosessissa mukana, kysyen jokaisen jäsenen viimeiset sanat bändin jäsenenä, sekä tiedusteli miesten tulevasta uudesta projektista.
”Demonin” melankoliset loppunuotit kaikuvat. Jyräävän raskas omintakeinen soundi jää kiertämään. Lopashnikovin ”piippu” kohoaa vielä kerran ilmaan. Lavalla on viisi epäuskoisen, mutta tavallaan onnellisen oloista miestä. He pälyilevät, osa aurinkolasien takaa, toisiaan ja liikuttunutta loppuunmyydyn illan yleisöä.
Ihmiset lavan edessä kohottavat nyrkkinsä kiitoksesta ja kunnioituksesta. Monet halailevat toisiaan. Osa nieleskelee palaa kurkussa.
Mainos päättyy
Viimeinen kuva. Viimeiset kiitokset. Viimeiset hyvästit. Viimeiset maljat – konjakkia. Ei vodkaa.
Tämä oli tässä.
Vals Smerti – Kuoleman valssi alkaa soida. Estradi tyhjenee.
Mainos päättyy
Kyseessä on ruosteista, venäjänkielistä tuomiopäivän metallia soittavan KYPCKin kotikenttähautaus Oulun Toppila Klubilla 10. elokuuta 2024. 17 vuoden yhteinen marssi on tullut kuraisen ja mutaisen tiensä päähän. Bändi on jättänyt faninsa kolmella keikalla Helsingissä, Jyväskylässä ja lopulta omiensa edessä pohjoisessa.
”Tuntuu enemmän menetykseltä kuin helpotukselta”, kitaristi S. S. Lopakka kommentoi suoraan tyyliinsä bändin viimeisen keikan jälkeen.
Musta
Palataan muutama tunti taaksepäin. Kaaoszine istuu KYPCKin jäsenten laulaja Erkki ”Eki” Seppäsen, kitaristi Sami Lopakan, kitaristi Sami Kukkohovin, basisti Jaakko ”Jaska” Ylä-Raution ja rumpali Antti Karihtalan kanssa kunnolla alas puhumaan miesten ajatuksista ja tuntemuksista jäähyväiskeikan kynnyksellä. Sekä tietenkin tulevasta uudesta bändiprojektista.
Jokaisesta on aistittavissa tietty alakuloisuus. Samalla he kaikki odottavat innolla vielä yhtä viimeistä keikkaa yhdessä KYPCKina. Illasta on tulossa tunteikas ja tärkeä. Lopakka kuvailee oloaan ”lepattavaksi”.
Jaska: ”Kyllä se on haikea olo. En ajatellut, että tämä olisi ollut muuta, kuin että vetäisee homman läpi, ja sitten se on siinä. Jatketaan samalla porukalla. Mutta kyllä tämä on paljon enemmän. Tämä bändi loppuu nyt. Tuntuu ihmeelliseltä, ja on vähän surullinen mieli.”
Eki: ”Junassa tuli aika paljon kuunneltua vanhoja biisejä ja tuoreinta levyä. Sekä kerrattua vähän mielessä kaikenlaista matkan varrella tapahtunutta.”
Kukkohovi: ”Toisaalta olen myös onnellinen, että saamme ihan mukavasti lopetettua tämän touhun pystyssä päin. Vedetään miehekkäästi täysillä loppuun asti. Ajatuksena on, että kun keikka on vedetty, niin sitten näitä biisejä ei periaatteessa soiteta enää koskaan.”
Ylä-Rautio valmistautui hyvästelemään KYPCKin raahaamalla yksikielistä armeijanvihreää, omin käsin tehtyä, Kypcklop-bassoaan pitkin soratietä. Symboliikka synkkään maailmantilanteeseen ja bändin elinkaareen on selkeä.
Mainos päättyy
Jaska: ”Onhan se saanut hyvänen aika osumaa ja merkkejä reissaamisesta 17 vuoden aikana. Olen sitä raahannut bäkkäreillä vähän vastaavasti. Sepeli oli niin kutsuva! Sitä oli kiva kuunnella, ja tuli kivat värinät käteen.”
Lopakan Lopashnikov-baritonikitara on toinen ikoninen KYPCK-instrumentti. Se on valmistettu aidoista AK-47-rynnäkkökiväärin osista. Mies sanoo, että se on paras kitara, joka hänellä on koskaan ollut. Siinä missä Ylä-Rautio pistää Kypcklopin seinälle, Lopakka uskoo, että Lopashnikovia kuullaan vielä joskus keikoilla.
”Kun keikka on vedetty, niin sitten näitä biisejä ei periaatteessa soiteta enää koskaan.” Sami Kukkohovi
Karihtalan Tsar Bomba -rumpusetissä taas on käytetty valmistusvaiheessa muun muassa asfalttia, suolavettä ja kivimurskaa. Nekin todennäköisesti päätyvät vielä keikkakäyttöön.
Mainos päättyy
Eki: ”Minulla ei ole soittimia, mutta minulla on nuo nahkahousut! Ne ovat olleet jokaisella KYPCKin keikalla. Ne painavat varmaan 15 kiloa! Ne eivät meinaa kuivua enää ollenkaan. Ne lähtevät kanssa johonkin vitriiniin.”
Kukkohovi: ”Ne poltetaan tänä iltana.”
Latausta on paljon. Oman lisänsä siihen tuo, että Lopakka ja Kukkohovi ovat haudanneet erään toisenkin pohjois-pohjanmaalaisen, lähes täysi-ikäisen metallibändin alle kymmenen kilometrin päähän Oulun Club Teatrialle vuonna 2005. Kumpikin bändi teki myös viimeisestä albumistaan taipaleensa päätepisteen ja oman testamenttinsa.
Lopakka: ”Onhan niissä toki yhtäläisyyksiä. Mutta jos miettii itse prosessia, silloin se lähti bändin sisäisistä syistä. Tällä kertaa kyse oli ulkoisista syistä. Silloin ei ollut mitään jatkoideaa – kuten nyt on. Samalla porukalla eteenpäin. Mutta samalla kun miettii, että yleisöä myöten kaikki tietävät, että tämä on viimeinen keikka, tunnistan joitakin omia syttymisiä ja tunteita, jotka ovat tulleet joskus ennenkin. Kyllä nämä sukua ovat, vaikka aivan eri tapauksista puhutaankin.”
Rikokset ihmisyyttä vastaan
”Ulkoiset syyt” liittyvät tietenkin Venäjän täysimittaiseen, häikäilemättömään ja julmaan hyökkäykseen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Ilman sitä KYPCK olisi luultavasti vielä jatkanut samalla konseptilla. Bändiltä itseltään vain meni sodan vuoksi täydellisesti maku koko hommaan.
Jaska: ”Meidän bändiä voi verrata matkatoimistoon, joka tekee matkoja Venäjälle. Se on yhtä paska idea.”
Vaikka lopettamispäätös oli käytännössä yhtä raskas kuin KYPCKin musiikki, jäsenistä tuntuu, että se oli oikea. Yhtye on toistuvasti muistuttanut, että yhden suomalaisen metallibändin kohtalo on aika pieni asia verrattuna kauhuihin, joita Ukrainan ruutitynnyrin räjähdyksen jälkeen on tapahtunut.
Lopakka: ”Juttuhan on täysin selvä, kuka siinä on roisto ja kuka ei. Sekin täytyy muistaa, että Ukrainassahan puolet puhuu venäjää äidinkielenään. On sitä meidän porukkaa myös siellä. Kaikin puolin hirvittäviä aikoja.”
Oli itse asiassa lähellä, että KYPCKin viimeinen levy Prestuplenija protiv tšelovetšestva olisi jäänyt ilmestymättä. Lopakka kuitenkin kokosi bändin yhteen, ja yhtye päätti kollektiivisesti yhdessä, että heidän tarinaansa ei päätetä Kremlissä. Perkele. Vielä yksi levy ja viimeiset keikat.
Liekö kohtalon ilkikurista ivaa, että Ukraina käynnisti hyökkäyksensä Venäjän Kurskin alueelle juuri KYPCKin jäähyväiskeikkojen alla. Yhtye sai seurata tavallaan huvittuneina otsikoita, joissa pohdittiin, miten viheliäinen ja kiusallinen Kurskin tilanne on kauhuissaan olevalle Venäjän presidentille Vladimir Putinille.
Jaska: ”Markkinointiosastomme teki hyvää työtä.”
Eki: ”Tämä oli kaikki suunniteltua.”
Kukkohovi: ”Vähän piti voidella tiettyjä tahoja.”
”Meidän bändiä voi verrata matkatoimistoon, joka tekee matkoja Venäjälle. Se on yhtä paska idea.” Jaakko Ylä-Rautio
Vakavasti puhuen KYPCKin kiertueet on joka tapauksessa kierretty. Kukkohovi sanoo hieman nauraen, että hänen lähipiirinsä luultavasti huokaisi vain helpotuksesta. Väki Ylä-Raution ja Seppäsen ympärillä taas oli aluksi vähän eri mieltä.
Jaska: ”Kyllä minun kaverit kyselivät, että onko pakko lopettaa. Laulamme kuitenkin sotaa vastaan. Mutta missä jatkaisimme? Suomessako? Eihän täällä riitä porukkaa kiertämiseen. Se on ollut homman ydin, että olemme päässeet Venäjälle, Baltiaan ja muualle musaa esittämään.”
Niin. Venäjäksi lauletulla hitaammalla doom-metallilla ei pidemmän päälle vuolla miljoonia. Edes ruplissa. Hieman ironisesti itään suuntautunut yhtye ei ole koskaan ollut kiinnostunut kaupallisesta jymymenestyksestä, maailmanlaajuisesta julkisuudesta tai suurien yleisöjen kosiskelusta. Taide, oma meininki ja yhteinen tekeminen ovat aina olleet etusijalla.
Eki: ”Yllättävän moni on ollut enemmän ihmeissään kuin me siitä, että lopetamme. Onhan se nyt ihan selvää, kun Venäjä on ollut niin iso osa tätä bändiä. Siellä on ollut suurimmat yleisöt. Siksi tätä on pystynyt tekemään näin kauan. Sitä puolta ei ole enää olemassa. Ei tätä pysty jatkamaan. Kyllä he ovat ymmärtäneet, kun asian on selittänyt.”
Seppänen myös näkee, että viidellä albumillaan KYPCK on myös saanut aika hyvin koluttua sen sielunmaiseman, mikä persoonalliseen bändiin on kuulunut. Hän huomauttaa, että venäläinen kirjallisuus tai musiikki ei muutu paskaksi sen takia, että tällä hetkellä maa tekee paskoja asioita.
Eki: ”Minulla on ystäviä Venäjällä. Osa on muuttanut maanpakoon. Minulla on Englannissa tuttuja, jotka ovat aktiivisia ulkoistetussa oppositiossa. He tekevät paljon vapaaehtoistyötä ukrainalaisten kanssa. Henkilökohtainen suhde kieleen ei ole kärsinyt.”
Lopakka: ”Stalinin hirmuteot eivät laske Dostojevskin kirjallisuuden arvoa yhtään. Tämänhetkinen tilanne vääristää ehkä myös kulttuurihistoriaa. Ne ovat kuitenkin ihan eri asioita. Ei ole kielen vika, jos johtaja on mulkku.”
Alemmas
KYPCK ei siis enää Venäjälle halua. Ikinä. Ei sen puoleen – Putinin hallinnon virkamieskoneiston suhteen tunne taitaa olla molemminpuolinen. Se ei kuitenkaan vie pois muistoja monilta kiertueilta, kun bändi on kolunnut maata Siperiaa myöten Uralin takana.
Kokemuksia on paljon. Hyviä, huonoja ja erittäin hämmentäviä. Bändi muun muassa sai keikkakiellon Valko-Venäjälle 2015. Syynä oli ”sopimaton tuotanto”. Yhtye on itse arvellut, että yksi syy olisi ollut Alleya Stalinan musiikkivideon sisältö.
Lopakka: ”Me olemme suomalainen bändi, joka teki aika erikoislaatuisen taipaleen. Tässä maailmantilanteessa tuntuu, että kiertueet ovat jotain mennyttä maailmaa.”
Eki: ”Kyllä siinä on niin paljon kilometrejä ja hienoja muistoja, että ei jää paskanmaku suuhun. Biiseihin ja teksteihin on laitettu niin paljon sisälle, että siinä riittää pureskeltavaa kyllä kiikkustuolissa.”
Jaska: ”Ilman tällaista bändiä ei mitenkään pystyisi tekemään tuollaisia reissuja, mitä me olemme tehneet. Se tuntuu vähän unelta, kun ei olla pitkään aikaan siellä oltu, emmekä tule sinne enää ikinä menemään. Onneksi sain olla osana tätä. Näistä kaikista on tullut minulle ihan äärettömän tärkeitä ihmisiä.”
Eki: ”Vaikka olen reissannut Venäjällä yksin ja asunutkin siellä pari vuotta, kyllähän tämän bändin kanssa, mitä tehtiin noita juttuja, miten omituisissa paikoissa olemme käyneet ja kuinka kummallisia ihmisiä tavanneet, on jotain aivan muuta.”
Jaska: ”Jos olisin nähnyt sellaisen paikan, missä olemme olleet ja viettäneet aikaa, ja olisin ajanut autolla ohi, niin olisin laittanut kaasun pohjaan. Äkkiä veke!”
Kukkohovi: ”Mahtava porukka. Outoja ja ihania reissuja. Kaikkea ei voi tietenkään kertoa. Eikä kannata. Eikä muistakaan. Bändin olemassaolo on mahdollistanut sen, että on päässyt tekemään aika siistejä retkiä ihanien ihmisten kanssa ja tavannut hienoja tyyppejä tuolla jossain hevon jeerassa. Hyviä ja hienoja hetkiä. Mahtavia keikkoja. Ei-niin-mahtavia keikkoja. Totta kai voi olla ylpeä!”
Karihtala: ”Jotenkin tässä on ollut sellainen asetelma me vastaan muut. Alusta asti. Ystävyys on ollut koko ajan vahva side. Tämä ei ole vain normaali bändi, että huidellaan jossain ja soitetaan keikat. Tämä on ollut paketti.”
”Biiseihin ja teksteihin on laitettu niin paljon sisälle, että siinä riittää pureskeltavaa kyllä kiikkustuolissa.” Erkki Seppänen
Oman huumorinsa kiertueisiin toi, että vain Seppänen ja kiertuemanageri Dima puhuivat venäjää. Muut olivat aivan kuutamolla ympärillä tapahtuvista asioista. Jotenkin yritettiin pysyä perässä. Kelloa sentään luetaan Venäjälläkin samalla tavalla kuin Suomessa.
Lopakka: ”Minulle tämä on ollut myös musiikillinen matka. Olemme löytäneet sellaisia syvyyksiä, missä ainakaan kovin moni bändi ei ole ennen pyörinyt. Oma soundi löytyi aika äkkiä, ja se saatiin toimimaan myös livenä. Tietenkin bändinä myös studiosessiot ja levytykset olivat olleet isossa roolissa. Ne olivat hienoa aikaa.”
Nimet seinällä
KYPCK sai ajatuksen tasolla alkunsa vuosituhannen taitteessa, kun Lopakan ja Kukkohovin edellinen yhtye oli studiossa. Lopakkaa ja tuottaja Hiili Hiilesmaata nauratti ajatus hitaasta ja raskaasta ”telaketjumetallista”, ja että bändiin kaivetaan joku ”karvalakkiäijä” laulamaan venäjäksi.
Idea konkretisoitui monta vuotta myöhemmin 2007. Alku oli erikoinen. KYPCKilla oli levytyssopimus, ennen kuin kaikki jäsenet edes tunsivat toisensa. Yhtye nauraakin asialle verraten roikan kasaamista ”poikabändin” perustamiseen. Karvalakkiäijä löytyi Seppäsestä, joka osasi sujuvasti venäjää, ja oli ennen KYPCKia laulanut eri bändeissä. Lisäksi mies oli lähtöjään Oulusta.
Eki: ”Aika yllättävä bändi. Alussa se oli vain idea. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä tästä tulee. Miltä tämä kuulostaa? Onko tällä edes ylipäätään kuulijoita? Sitten ruvettiin tekemään. Tässä sitä sitten ollaan viisi levyä ja muutama kymmenen tuhatta kilometriä myöhemmin.”
Puolivitsistä lähteneestä bändistä kehittyi nopeasti syvällinen ja monelle fanille merkityksellinen yhtye heti esikoisalbumi Tšernon (2008) ilmestymisestä lähtien. Lopakka kiinnitti kaimansa Kukkohovin edellisestä yhtyeestä välittömästi toiseksi kitaristiksi, jos KYPCKille tulisi ikinä yhtäkään keikkaa.
Kukkohovi näkee yhtäläisyyksiä siihen, miten hänet kiinnitettiin myös aiempaan bändiin. Häntä kysyttiin vain yhdelle keikalle soittajaksi. Niitä tulikin aika monta lisää ja aika monen vuoden ajan.
Kukkohovi: ”Ei tarvinnut miettiä. Tietenkin tulen soittamaan!”
Lopakka: ”Kukeli on soittanut joka ikisellä KYPCKin keikalla alusta asti. Kun Hiili vaihtui Anttiin, keskenään mietittiin, että eiköhän lukita nämä palaset. Kukeli pani vähän ensin hanttiin, että ’ei tarvi mittään virallista jäsenyyttä. Mää voin olla näin’”.
Kukkohovi: ”Tämähän tuli Nummirockissa. Tehän raahasitte minut pakettiautoon ja meinasitte piestä! Että sinähän tulet muuten levyttämään!”
Lopakka: ”Saatiin suostuteltua!”
Rumpalivaihdoksen suhteen suostutteluja, saati pieksämisiä ei tarvittu. Karihtala kertoo kuunnelleensa ensimmäisen levyn Stalingradia Myspace-aikaan. Mies kiinnitti huomiota musiikin lisäksi persoonallisiin bändikuviin. Jo ensimmäinen kuuntelukerta iski tajuntaan Stalinin urkujen voimalla.
Karihtala: ”Muistan ajatelleeni, että jos Hiili ikinä lähtee, niin vittu tuo paikka on minun. Sitten ei mennyt kauan, kun Riekin Matti teki Infernoon juttua ensimmäisestä levystä. Kävimme silloisella Northern Triben toimistolla, ja tulin Matin mukana. Kuunneltiin levy, ja olin että ei helvetti, mitä tavaraa! Onko mahdollista, että musiikki kuulostaa näin hyvältä? Odotin vain saumaa.”
Karihtala kertoo hauskana sivuseikkana, että ennen kuin soitti bändissä itse, hän kävi pyytämässä KYPCKin nimikirjoitukset Oulun edesmenneessä pienessä Paska Kaupunni -baarissa, debyyttialbumin nimmaritilaisuudessa.
Kokoonpano oli valmis. Sekä Kukkohovi, että Karihtala liittyivät bändin virallisiksi jäseniksi vuonna 2011.
On mahdollista, että viidestä levystä tehdään joskus kokoelmaboksi. Myös pieni vinyylipainosten erä on teoriassa mahdollinen. Bändi ei ole kuitenkaan tehnyt kummankaan asian eteen ainakaan vielä mitään, eikä lupauksia voi antaa.
Lopakka: ”En tiedä. Voisiko meillä olla jossakin toisessa maailmassa vaikka keikka Kiovassa ihan vain fiiliksen takia? Mutta sellaista ei ole suunnitelmissa. Kyllä tämä on tällä erää tässä.”
”Jotenkin tässä on ollut sellainen asetelma me vastaan muut. Alusta asti.” Antti Karihtala
Bändin biisejä ei myöskään lähdetä kääntämään millekään muulle kielelle. Venäjä on ollut niin leimallinen elementti alusta asti, että on parempi tehdä vain uusia kappaleita. Tieto saman porukan jatkamisesta toisessa kokoonpanossa on helpottanut eroahdistusta ja luopumisen tuskaa jokaisella jäsenellä.
Nolla
Uudesta bändistä voi sanoa sen verran, että metallimusiikista on tietenkin kyse. Oletusarvoisesti myös KYPCKille tyypillinen ruoste ja haikeus säilyvät ainakin jossain määrin. Nimeä ei ole vielä päätetty, mutta bändin mukaan siihen on rajattu ”aika vahva ehdotus”. Laulukieleksi vaihtuu englanti.
Lopakka: ”Täytyy saada tämä ovi suljettua. On tosi innostavaa, että meillä on kaikki ainakin vielä tässä vaiheessa auki. Minulla on lähinnä yleisvisio, että sen täytyy mennä sekä jalan alle, että tunteisiin. Soundissa on varmasti elementtejä myös KYPCKista, koska olemme tuollakin bändillä yrittäneet tehdä vaikka minkälaista musiikkia. Sitten se on aina kuitenkin kuulostanut tältä porukalta.”
Bändi lähtee työstämään toden teolla uutta materiaalia ja projektia syksyn aikana.
Jaska: ”Soittimeen tulee lisää kieliä. Minulla on jo hyvä basso tähän varattuna. Minulla on myös muutamia uusia riffejä puhelimella. Osa on niitä jo kuullutkin.”
Eki: ”Itselläni on kanssa muutamia puhelinäänityksiä, mutta olen aika lailla pantannut niitä. Olen nähnyt, että tässä on koitettu nyt puheen tasolla muodostaa ajatusta, minkälaista musiikkia kukin haluaisi tehdä ja minkälaisia elementtejä KYPCKista siirtyy. En ole halunnut ajatella asiaa liian pitkälle. Ruumis sätkii vielä.”
Yhtenä isona muutoksena on, että myös Lopakka ottaa sanoitusvastuuta. Hänellä oli edellisessä bändissään pääasiallisen sanoittajan vastuu sen viimeiset kymmenen vuotta. KYPCKin lyriikat taas ovat olleet käytännössä Seppäsen varassa.
Lopakka: ”Varmaan se vastuu jollakin asteikolla jakaantuu, mikä on varmaan Ekillekin helpotus. Hän on saanut venäjäksi riimitellä ja sanoittaa kokonaisia levyjä aika pikaisellakin aikataululla. Se on varmasti ollut suunnaton savotta.”
Seppänen suhtautuu asiaan hyvin myönteisesti. Hän kuvailee jokaista levyä pieneksi ”tripiksi”. Hän on matkustanut Pietariin, ja sen käytyä mahdottomaksi, Viron Tallinnaan yksin hotelliin sanoitustyöhön. Muutaman nesteen voimin.
Eki: ”Ne ovat olleet mielenkiintoisia kokemuksia, ja sieltä on löytänyt itsestäänkin ihan uusia puolia. Lorsan teksteistä olen tykännyt ennenkin. En epäile, etteikö sieltä laulettavaa tavaraa tulisi.”
Myös kielen vaihtuminen on Seppäselle tavallaan vapautus. Lyriikat ovat aiemmin kytkeytyneet vahvasti venäläiseen kulttuuriin, kieleen ja historiaan. Teksteissä on ammennettu maan runoudesta ja kirjallisuudesta inspiraatiota. Nyt vastaavia ”kahleita” ja rajoituksia ei enää ole.
Lopakka: ”Tämän myötä loppuu myös iankaikkinen valitus, että vittu kun tästä ei ymmärrä mitään. Vaikka meillä on ollut englanninkieliset käännökset kansissa aina apuna, joillekin se on ollut kova pala.”
Eki: ”Joo. Ja netti on täynnä paskoja käännöksiä, joissa on kaikki päin helvettiä.”
Sävellysten suhteen vastuujako on vielä epäselvä. Lopakka arvelee, että työ jatkuu samalla rutiinilla kuin ennenkin. Seppänen uskoo, että prosessi voi ehkä muuttuakin. Kukkohovi sanoo, ettei hänellä ole harmainta aavistusta. Vaatimattomaan tapaansa hän pohdiskelee, että ehkä häneltäkin voi tulla ”vahingossa” jotain käyttökelpoista.
Kukkohovi: ”Minulla ei ole minkään valtakunnan hajua, mitä tässä tulee tapahtumaan.”
Eki: ”Antille hommattiin tänään lehmänkello! Sitä voisi käyttää!”
”Tämän myötä loppuu myös iankaikkinen valitus, että vittu kun tästä ei ymmärrä mitään.” Sami Lopakka
Kaikki meistä
KYPCKin jäsenten välinen ystävyys, tai tässä yhteydessä vielä ehkä toveruus, on aistittavissa. Miehet puhuvat toisistaan kunnioittavasti, arvostaen ja huumori on kaikilla pitkälti samanlainen. Pitipä sitä sitten hyvänä tai huonona.
Jaska: ”Olemme olleet niin pahoissa paikoissa ja pitkiä pätkiä pois himasta. Emme ole istuneet missään bussissa, vaan jossain pikku transitissa. Kyllä siinä oppii tuntemaan toiset ihmiset ja soittokaverit. Siinä tulee tutustuttua. Tiedän kulmakarvan liikkeestä, millä tuulella kaikki suunnilleen ovat. Muutkin varmaan huomaavat minusta. Väitän tuntevani kaikki aika hyvin.”
Eki: ”Itselläni tämä bändi on ollut jonkinlainen muotti ja malli kaikkiin projekteihin, missä itse olen ollut, millaisen meiningin haluan. Antti sanoi hyvin. Siinä on muutakin kuin vain se, että soitetaan biisit ja lähdetään kotiin. Se on enemmän kuin ystävyyssuhde. Se fiilis on ehkä lähempänä parisuhdetta. Se menee aika ihon alle.”
Lopakka: ”On tämä huomattavan tiivis yksikkö. Se on syvällä kaiken musiikin ja tekemisen takana. On etuoikeus, että saamme viedä tätä tasan tällä porukalla ja päättää tämän, kuten haluamme sen itse päättää. Olen kiitollinen näistä vuosista, tästä päätepisteestä ja uuden alusta.”
Kukkohovi: ”Luottamus. Jätkiin voi luottaa aika kovasti. Jos jotakin luvataan tehdä, se kanssa tehdään.”
Karihtala: ”Porukan yhteishenki ja ystävyys. Sinänsä vaikka tämä viimeinen keikka onkin, tiedän, että siinä ei katoa sinänsä isoja asioita. Toki bändin musiikki, mutta porukka pysyy.”
Viimeisten sanojen aika.
Eki: ”Olen käynyt näillä viimeisillä keikoilla yllättävän syviä tunteita läpi. Jyväskyläänkin tuli loppujen lopuksi paljon porukkaa. Heille oli hyvinkin tärkeä nähdä bändi vielä kerran. Se lämmittää mieltä.”
”Farewell.” Sami Kukkohovi
Kukkohovi: ”Hieno nähdä, miten tärkeä bändi KYPCK on joillekin ihmisille ollut. Kiitos kaikille, jotka ovat keikoille tulleet ja kertoneet oman tarinansa, miten bändin ovat löytäneet. Farewell.”
Jaska: ”Vuosien mittaan on tullut vastaan ihmisiä, jotka ovat oikeasti seuranneet meitä ihan alkumetreistä asti. Jyväskylässä oli hyvät keskustelut muutaman ihmisen kanssa. He kertoivat tippa linssissä, että eivät olleet koskaan nähneet meitä livenä, mutta osasivat kaiken ulkoa. Se oli ihmeellistä. Tuntuu hyvältä. Kyllä mekin aika paljon olemme antaneet aikaamme, ja tehneet tätä suurella sydämellä.”
Karihtala: ”Kiitokset kaikille, ja musiikkihan jää elämään. Sehän ei katoa, kun biisit on tehty. Pitää kuunnella vain levyltä.”
Lopakka: ”Tälläkin viimeisellä pätkällä on ollut ihmisiä Japanista, Italiasta, Valko-Venäjältä, Puolasta ja Saksasta. Täytyy sen silloin aika paljon merkitä, jos noin pitkiä reissuja lähdetään tekemään katsoakseen KYPCKia. Kiitos vuosista. Ja näkemiin. Ei hyvästi.”
Spasibo i do svidaniya, KYPCK!
