Dokumentti raskaan musiikin vaikutuksesta ihmiseen tekeillä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.11.2016

dokumentti-raskaan-musiikin-vaikutus-ihmiseenMusiikki vaikuttaa meihin ihmisiin eri tavoilla. Toiset kuuntelevat musiikkia kuntosalilla saadakseen lisää engergiaa kuntoiluun kun taas toiset kuuntelevat musiikkia rauhoittuakseen raskaan työpäivän jälkeen. Raskaamman musiikin vaikutuksesta ihmiseen on nyt tekeillä dokumentti, jonka julkaisua kaavaillaan tapahtuvaksi vuoden 2017 alussa. Dokumentin tekijä Juha Leskinen on kommentoinut tulevaa julkaisua seuraavasti:

””Dokumentti: Raskaan Musiikin Vaikutus Ihmiseen” lähti liikkeelle siitä, kun olin valokuvaamassa ja yleensä kuvatessa kuuntelen juuri raskaampaa musiikkia. Sen luomassa omassa “maailmassa” rupesin miettimään, että onkohan kukaan tehnyt tästä dokumenttia missä käsitellään ihmisten ajatusmaailmaa syvemmältä tasolta kuin mitä päällisinpuolin näytetään, tutkin asiaa ja ei ainakaan kotimaisella kielellä ollut kukaan tehnyt juuri tähän liittyen mitään. Seuraavaksi aloitin kysymään kaveripiiristä, että olisikohan tälläiselle tarvetta ja kaikki antoivat vastauksen, että aivan varmasti ihmisiä kiinnostaa tämänkaltainen dokumentti. Sen jälkeen aloin työstämään kokonaiskuvaa ja millä teemalla tämä dokumentti kantaa itseään eteenpäin, yllätyksenä ei varmana tule, että liikutaan melankolisilla vesillä. Työstin teaserin ja laitoin YouTubeen joka sai ihmisiltä positiivisen vastaanoton ja se antoi lisäpotkua oikeasti luoda tämän ja aloin tajuamaan samalla itse, että hittovie tässähän olen oikeasti tekemässä jotain uutta. Nyt minulla oli mukana normaali kuluttajakuntaa, mutta entäpä ne, ketkä tätä musiikkia luo? Noh, otin kontaktia muutamaan ammattimuusikkoon ja ei tarvinnut enempiä markkinoida tätä ideaa kun vastauksena tuli “olen mukana”. Tämä on projekti jota työstän täydellä sydämellä ja toivonkin, että ihmiset tulee saamaan tästä irti jotain. Julkistan facebook sivullani vähitellen ketä tässä on mukana ja missä kohdin projekti menee, toinen teaser on työnalla ja varsinaiset kuvaukset alkavat tämän vuoden puolella, tarkoitus olisi julkaista koko dokumentti alkuvuodesta 2017.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy