Doom metal -legenda Saint Vitusilta uusi albumi toukokuussa: uusi kappale ”12 Years in the Tomb” kuunneltavissa
Yhdysvaltalainen doom metal -legenda Saint Vitus täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 40 vuotta. Yhtye aikoo julkaista uuden bändin omalla nimellä kulkevan albumin Season Of Mist Recordsin kautta toukokuun 17. päivä. Tulevalta albumilta on nyt julkaistu ensimmäisenä kappaleena biisi nimeltä ”12 Years in the Tomb” ja voit kuunnella sen tästä:
Yhtye saapuu albuminsa tiimoilta myös kiertueelle Eurooppaan ja keikat Suomessa tulevat tapahtumaan Lutakossa Jyväskylässä lauantaina 6. päivä huhtikuuta sekä seuraavana iltana Helsingin On the Rocksissa. Kiertueen lämppärinä nähdään Dopelord.