”Doomista toimivampaan” – arvostelussa A Pale Horse Named Deathin ”Infernum In Terra”
New Yorkin Brooklynin hardcore-ympyröiden metallisulattamossa vuonna 2010 ensihenkäyksensä hirnahtanut A Pale Horse Named Death on tullut neljänteen kokopitkäänsä asti. Type O Negativen ja Life Of Agonyn kannuttajana kannuksensa ansainnut Sal Abruscaton ympärilleen kasaama tummasävyisen, murheen kyllästämän musiikin ryhmä ei kuitenkaan suostu luhistumaan taakkansa alle saati jäämään legendabändien varjoon.
Mainos päättyy
”Infernum In Terra” tasapainottelee todella hyvällä maulla itä-rannikon raskaan vaihtoehtorockin, Peter Steelen jälkipolvien perinnöksi jättämän myrkynvihreän doom metalin ja rouheasti möyrivän stoner rockin mantereiden välillä. Onpa ylenpalttista synkkyyden ylistystä elävöittämässä myös ripaus ehtaa, kauniilla melodioilla höystettyä Amerikan heavy rockia.
”Infernum In Terran” kokonaisuuden mainioutta leimaavat eri tavoin todella onnistunut, sopivasti vaihteleva biisimateriaali, joka rikkoo sopivalla tavalla heavy metalin genreopillisia rajoja. Pianolla taituroidut, jylhän kauniit välisoitot, introt ja outrot kutovat puolestaan jykevästi toimivien kappaleiden lomaan sopivasti eleganssia ja hämähäkinseittejä. Abruscaton lauluääni ei ehkä ole lajissaan mikään huippu, mutta vokalisti paikkaa kyseisen puutteensa erinomaisella melodiatajulla.
Mainos päättyy
Herran vanhojen yhtyeiden kaiut ovat A Pale Horse Of Deathin soinnissa yhtyeen uutukaisella jopa enemmän läsnä kuin yhtyeen aiemmilla levyillä, mikä ei suinkaan ole huono asia. Päinvastoin. Juuri tämän piirteen myötä yhtye on saanut karistettua aiempia albumikokonaisuuksia hyydyttänyttä raskassoutuisuutta pois matkasta. Yhtye soittaa tyylitajuisen hillitysti, ja erityisesti Chris Hamilton (Bloodsimple, Downset) rumpupatteriston takana pitää tyylikkään tummasti rockaavaa pakettia kasassa jopa eläväisemmin kuin yhtyeen aiempi rumpali John Kelly konsanaan. Yhtyeen kitaristit Eddie Heedles sekä Joe Taylor yhdessä basisti Oddie McLaughlinin kanssa hoitavat myös tonttinsa mallikkaasti, ilman moitteen sanaa.
Raskaamman linjan Life Of Agonylta kuulostava ”Believe In Something (You Are Lost)” avaa paketin yllättävänkin vaihtoehtoisella metalilla. Syvä Type O -kumarrus ”Cast Out From The Sky” hyydyttää heti perään kuumemmankin veren. Albumin tarttuvimpaan kastiin kuuluu Black Label Societyn ja Ozzyn tyyppinen heavy-poppis ”Shards Of Glass”. Vastapainoa tälle tuo puolestaan ”Lucifer’s Sun”, jonka jyrkkä doom-louhinta pimentää auringon levyn ensimmäisen puolen päätteeksi.
Leveää aavikkoriffiä Tony Iommin oppikirjan mukaisesti jurnuttava ”Two-Headed Snake (Propofol Dreams)” ruoskii helvetilliseen rekiretkeen taas remprakampaa menoa. Kokonaisuuden vaisuimmista kappaleista ”Slaves To The Master” ei ole biisinä huono. Sen tulkinta ainoastaan jää huutamaan Steele-vainaan alfa-uroksen voihkivan murahtelun vaikuttavuutta toimiakseen kunnolla. Puisevasti groovaavan pääriffin varaan pykätyn ”Devil’s Deedin” stadionkertosäe pelastaa puolestaan kyseisen kappaleen jämälaariin joutumiselta. Albumin ehkä hienoimmaksi biisiksi aivan sen loppumetreillä nousee upeilla ja rujoilla melodioilla varustettu ”Reflections Of The Dead”, josta on aistittavissa ysärin puolivälin Paradise Lostilta tuttua, gootahtavaa, katkeransuloista lohduttomuutta. Niin hienon biisin päätteeksi sisään uiva, sinällään kaunis piano-outro ”Souls In The Abyss” tuntuu tässä kohtaa jopa turhalta koristelulta.
Jotkut ne vaan osaavat käyttää aikansa ihailtavalla tavalla hyödykseen. A Pale Horse Named Death on onnistunut loihtimaan korona-aikaan ehkä uransa toistaiseksi väkevämmän albuminsa.
9-/10
Kappalelistaus:
1. ”Infernum”
2. ”Believe In Something (You Are Lost)”
3. ”Cast Out From The Sky”
4. ”Shards Of Glass ”
5. ”Lucifer‘s Sun”
6. ”It Is Done”
7. ”Two Headed Snake (Propofol Dreams)”
8. ”Slave To The Master”
9. ”Devil’s Deed”
10. ”Reflections Of The Dead”
11. ”Souls In The Abyss”
Mainos päättyy