Downcast Collision – Rise Up

Kirjoittanut Tia Salmela - 16.2.2017

Alankomaiden nouseva metalli-ihme Downcast Collision on modernia metallia veivaa laulu- ja soitinyhtye. Nyt kyseinen poppoo on julkaissut ”Rise Up” -nimisen debyyttialbumin. Yhtye mainitsee esikuvikseen Arch Enemyn, Lamb Of Godin ja Panteran. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää.

”Overthrown” toimii avausraitana ja tutustuttaa kuuntelijan yhtyeen musiikkiin. Tässä kappaleessa ei juurikaan ihmetellä vaan isketään suoraan hermoon. Ainakin avauskappaleen perusteella albumi vaikuttaa varsin lupaavalta. Tästä jatkamme nimiraidalle, joka jatkaa melodisemmalla linjalla. ”Overthrowniin” verrattuna ”Rise Up” sisältää ehkä enemmän Arch Enemyä muistuttavia piirteitä massiivisemmalla meiningillä maustettuna. Jos nyt jotain jää tästä kappaleesta käteen, niin ainakin se, että yhtyeen naissolisti/basisti Monica Janssen todellakin näyttää kaikille epäilijöille keskisormea.

Myös ”Cast Aside” toimii loistavana jatkumona edellisille kappaleille. Ainoa huomattava ero niihin on, että ”Cast Aside” sisältää myös pientä puhtaiden vokaalien tynkää, aivan kuten ”Second Sightissakin” kuullaan. ”Second Sight” vaikuttaa kuitenkin ensimmäisellä kuuntelukerralla täytekappaleelta eikä aivan täysin yllä nimikkokappaleen tasolle. Loppujen lopuksi se on kuitenkin olennainen osa ”Rise Upia”. ”Second Sightista” olisi saanut entistäkin paremman, jos sitä ei olisi venytetty ihan näin paljon. Loppu on kyllä ihan mainitsemisen arvoinen ja lopettaa kappaleen sille sopivalla tyylillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Bombs Away” alkaa kauhuteemaisella introlla, joka jätetään taakse hyvin nopeasti, minkä jälkeen kappale jatkaa muiden ”Rise Upin” kappaleiden mukaisesti aggressiivisesti eteenpäin. Kaikki menee loistavasti, kunnes saavutaan ”kappaleen kohokohtaan” eli kertsiin. Se sisältää pelkistettyä puhdasta laulantaa, joka yllättää pahaa aavistamattoman metallimörön pahanpäiväisesti. Yleisesti pieni laulumelodisuus toimii tämän yhtyeen kohdalla, kuten esimerkiksi ”Cast Asidesssa” pääsee todistamaan, mutta varsinkin ensikuuleman jälkeen ”Bombs Awayn” puhtaat kertsit kuulostavat väkisin väännetyltä pökäleeltä. Kitarasoolon jälkeen kappale kuitenkin kehittyy parempaan suuntaan, kunnes taas epämääräiset määkimiset pilaavat tunnelman. Tämä kappale on albumin raidoista se yksilö, joka tarvitsee eniten kuuntelukertoja tullakseen ymmärretyksi. Ja totta kai, koska kappaleen nimi on ”Bombs Away”, kappale päätetään pommin räjähdykseen (mikä yllätys).

Onneksi ”Bombs Awayn” aiheuttama hämmennys on vain välivaihe, ja ”Scapegoat Warriorin” rauhallinen Iron Maidenin ”Fear Of The Darkia” muistuttava intro palauttaa meidät takaisin todellisuuteen. ”Scapegoat Warrior” (jonka muuten ”lukihäriöinen” voisi lukea spacegoat warriorina) vie albumia varsin vakuuttavasti eteenpäin, ja eteenkin sen uhmakkuus jää mieleen. ”Scapegoat Warrior” on kuitenkin vain hengähdysetappi, jonka jälkeen saavutaan taas hieman oudommalle raidalle. ”Spin Doctor” antaa alkuun sellaisen kuvan, että sen olisi voinut ihan hyvin jättää tältä albumilta pois. Pikkuhiljaa, kun kuuntelija alkaa sulatella tätä, on pakko todeta, että jollakin oudolla tavalla ”Spin Doctor” sopii tälle albumille.

Parasta tässä albumissa on se, että vaikka sillä onkin muutama alkujärkytyksen aiheuttava kappale, niiden jälkeen tulee aina tähtiraita, joka nostaa tason taas takaisin paikalleen. Myös ”Spin Doctorin” jälkeen käy niin, kun ”The Seventh Day” tulee korjaamaan paikat kuntoon. Tästäkin kappaleesta löytyy puhdasta laulua, mutta ”The Seventh Dayssa” se ei kuulosta aivan niin väkisin väännetyiltä kuin ”Bombs Awayssa”. Tangolopetuksesta ehdottomasti lisäpisteet!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vaikka ”The Seventh Dayn” puhtaat laulannat olivatkin jo suuri parannus aikaisempiin lallatuksiin, albumin päätösraita laittaa vieläkin paremmaksi. ”Rise Upin” viimeistelee ”Photonic”, joka poikkeaa muista albumin kappaleista siinä, että tässä olevat puhtaat lauluosuudet sopivat mainiosti koko biisiin eivätkä pilaa kappaletta – vaan enemminkin päinvastoin. Tästä kappaleesta löytyy myös syy, miksi ”Bombs Away” ei omaa korvaani miellytä: Janssenin ääni ei toimi yksinään ”kliineissä”, vaan se tarvitsee taustatuekseen myös vahvoja örinäosuuksia. Tähän kappaleeseen on hyvä lopettaa Downcast Collisionin debyyttialbumi.

Monet yhtyeet änkevät yksien kansien sisään koko bändin menneisyyden, mutta ainakaan ”Rise Upista” ei saa sellaista kuvaa. Downcast Collisionin ”Rise Up” on siis yllättävän yhtenäinen kokonaisuus ollakseen debyytti. Lähes jokaisesta kappaleesta löytyy koukkuja, joihin kuuntelija jää kiinni. Voisin ihan mielelläni todistaa tätä bändiä livenä esimerkiksi Nummirockissa tai Tuskassa ja tarkastaa, toimivatkohan kappaleet yhtä hyvin livenä kuin albumilla.