Dragonforce esitti TwitchConissa Titanic-tunnuskappaleen sekä muuta uuden levyn materiaalia – katso livevideot täältä

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 29.9.2019

Power metal -legenda Dragonforce esiintyi 27. syyskuuta TwitchCon 2019 -tapahtumassa San Diegossa, Yhdysvalloissa. Yhtye juhlisti Glitch Theatressa järjestetyissä avajaisissa kahdeksannen, ”Extreme Power Metal” -nimisen albuminsa julkaisua. Keikka striimattiin myös Twitchiin katseltavaksi.

Kyseessä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Dragonforce nousi pinnalle Twitchissa: yhtyeen kitaristi Herman Li on aiemmin striimannut palveluun materiaalia muun muassa yhtyeen harjoituksista, studiotyöskentelystä ja keikoilta. Tulevalla Yhdysvaltain-kiertueellaan bändi aikoo striimata kuulumisiaan jopa päivittäin, ja Li on luvannut lahjoittaa kitaran livestriimissä jollekin onnekkaalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TwitchConissa kuultiin livenä uuden levyn kappaleista muun muassa ”Heart Demolition”, ”Highway to Oblivion” sekä villinä korttina Celine Dion -cover ”My Heart Will Go On”, joka muistetaan myös Titanic-elokuvan tunnuskappaleena. Taltiointeja keikalta on katsottavissa alla:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat