DragonForce saapuu Helsinkiin keväällä 2027 – mukana Visions of Atlantis ja Wings of Steel

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.9.2026

Brittiläinen power metal -yhtye DragonForce on julkistanut keväälle 2027 mittavan Euroopan-kiertueen, joka saapuu myös Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 23. huhtikuuta 2027. Kiertueen erikoisvieraina nähdään Visions of Atlantis ja Wings of Steel.

22 kaupunkia käsittävä kiertue käynnistyy Pariisin Bataclanista 9. huhtikuuta ja päättyy Manchesteriin 8. toukokuuta. Helsingin-konsertti sijoittuu kiertueen pohjoismaiselle osuudelle Kööpenhaminan ja Göteborgin keikkojen jälkeen.

Kiertueella DragonForce esittelee materiaalia tulevalta, yhtyeen nimeä kantavalta kymmenenneltä studioalbumiltaan. ”DragonForce” ilmestyy 19. maaliskuuta 2027 Napalm Recordsin kautta, ja ensimmäisenä singlenä levyltä on julkaistu ”Hunger of The Beast”. Albumin on tuottanut Jens Bogren, ja sitä on äänitetty Yhdysvalloissa, Britanniassa, Kanadassa ja Ruotsissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden materiaalin lisäksi kiertueella juhlistetaan DragonForcen vuonna 2006 julkaistua läpimurtoalbumia ”Inhuman Rampage”, joka täytti tänä vuonna 20 vuotta. Kitaristi Herman Lin mukaan eurooppalaisyleisölle on luvassa sekä uusia kappaleita että erityinen ”Inhuman Rampage” -osuus.

”Olemme todella innoissamme siitä, että pääsemme soittamaan Euroopassa sekä uusia kappaleitamme että erityisen ’Inhuman Rampage’ -setin. Tämä on yhtyeelle uuden aikakauden alku, ja olen todella ylpeä uudesta levystä. En malta odottaa, että pääsemme tuomaan uuden show’n Eurooppaan”, Li kertoo.

Tuleva albumi merkitsee samalla uutta vaihetta DragonForcen kokoonpanossa. Päälaulajana toimii Arch Enemystä tuttu Alissa White-Gluz, ja toisena laulajana kuullaan Alessio Garavelloa. Garavello hoitaa myös yhtyeen mieslaulut keikoilla Marc Hudsonin vetäydyttyä toistaiseksi DragonForcen toiminnasta tinnitukseen liittyvän ongelman vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Inhuman Rampage” tunnetaan erityisesti ”Through the Fire and Flames” -kappaleesta, joka nousi laajan yleisön tietoisuuteen myös Guitar Hero III: Legends of Rock -pelin kautta. Albumi vietti aikanaan 23 peräkkäistä viikkoa Billboard 200 -listalla.

DragonForcen Helsingin-konsertin yleinen lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 30. syyskuuta kello 11 Suomen aikaa. Ennakkomyynti alkaa maanantaina 28. syyskuuta.