DragonForceen liittynyt Alissa White-Gluz: ”Perheen kanssa menetettyä aikaa ei saa koskaan takaisin”

Kirjoittanut Selma Savolainen - 9.6.2026

Entinen Arch Enemylaulaja Alissa White-Gluz on kertonut oppineensa uransa aikana ennen kaikkea luottamaan omaan vaistoonsa ihmisten ja erilaisten tilanteiden suhteen.

White-Gluz puhui aiheesta Moshpit Passion –haastattelussa Rock am Ring -festivaaleilla Saksassa. Häneltä kysyttiin, mitä hän on oppinut itsestään, metalliskenestä ja odotusten käsittelystä vuosien aikana, erityisesti Arch Enemyssä viettämänsä ajan myötä.

”Luulen oppineeni, että olen hyvin sitkeä ihminen ja että on erittäin tärkeää luottaa omaan vaistoonsa ihmisten ja tilanteiden suhteen. Jos tukahdutat sen vaiston, saatat myöhemmin katua sitä. Minusta tuntuu, että meillä kaikilla on jonkinlainen intuitio, joka kertoo, onko jokin turvallista vai ei.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Joskus emme kuuntele sitä, koska ajattelemme vain, että ’minun täytyy tehdä tämä’ tai ’minun täytyy olla ammattilainen’. Mutta mielestäni sitä ääntä kannattaa kuunnella.”

White-Gluz pohti myös muusikoiden taipumusta asettaa musiikki kaiken muun edelle.

”Monilla muusikoilla on ajatus, että musiikin vuoksi pitää tehdä mitä tahansa. Vaikka se tarkoittaisi syömättä olemista, perheen perustamatta jättämistä tai koulutuksen keskeyttämistä. Minäkin ajattelin niin hyvin pitkään, ja osittain ajattelen edelleen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”On tärkeää ymmärtää, että myös muut asiat ovat tärkeitä. Perheesi on tärkeä. Terveytesi on tärkeä. Elämäsi on tärkeä. Olet ihminen, etkä vain jonkin koneiston tuote, jonka tehtävä on tehdä musiikkia.”

Laulaja kertoi uransa vaatineen raskaita henkilökohtaisia uhrauksia.

”Jäin paitsi kaikkien isovanhempieni hautajaisista. Jäin paitsi ystävieni häistä. Jäin paitsi veljen- ja sisarentyttärieni sekä -poikieni syntymistä. Olin aina poissa. Eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin.”

”Kiertueita tulee aina lisää, mutta perheen kanssa menetettyä aikaa ei saa koskaan takaisin. Musiikki on meille kaikki kaikessa, mutta meidän täytyy kunnioittaa myös itseämme ihmisinä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

White-Gluz jätti Arch Enemyn vuonna 2025 yli vuosikymmenen mittaisen pestin jälkeen. Nykyisin hän toimii uuden Blue Medusa -yhtyeen keulahahmona sekä laulaa myös DragonForcessa.

Voit katsoa Alissa White-Gluzin koko haastattelun alhaalta: