Dramaattisen tulkinnan mestari Geoff Tate sai yleisön haltioitumaan Tampereella 5.2.2020

Amerikkalaisen Queensrÿchen entinen vokalisti Geoff Tate sai Tampereen Klubin täyttymään keskiviikkoiltana intoa ja odotusta uhkuvista faneista, joita oli saapunut paikalle Tamperetta kauempaakin. Tällä kertaa Helsinki jäi nuolemaan näppejään, kun Taten Suomen-kiertue suuntautui hieman yllättäen Tampereen lisäksi vain Vaasaan ja Ouluun. Tampereen-keikka oli näistä kolmesta ensimmäinen. Kiertuetta markkinoitiin ”Empire”-levyn 30-vuotisjuhlakiertueena. Tiedossa oli etukäteen, että keikoilla kuultaisiin tuo Queensrÿchen menestyksekäs neljäs levy alusta loppuun, mutta myös vuonna 1986 julkaistu kakkoslevy ”Rage for Order”. Luvassa oli siis todellista herkkua Queensrÿchen musiikin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Saksalaisen Victoryn oli alun perin tarkoitus olla lämmittelijänä, mutta rumpalin terveysongelmien vuoksi yhtye joutui harmillisesti perumaan kiertueelle tulonsa. Korvaavaa lämmittelybändiä ei Tampereelle ollut järjestetty, joten tämä ilta koostui yksinomaan Geoff Taten esittämistä kappaleista. Moni metallifani pitää 61-vuotiaan Taten tunnistettavan vahvaa ääntä yhtenä genrensä parhaista. Miehestä puhutaan usein samassa yhteydessä Judas Priestin Rob Halfordin ja Iron Maidenin Bruce Dickinsonin kanssa. Olikin jännittävää odotella, täyttäisikö mies suuret odotukset livenä. Taten taustabändi koostui Skotlannista, Irlannista ja Yhdysvalloista haalituista parikymppisistä, tuntemattomista muusikoista.

Keikka jakaantui kahteen osioon. Ensin kuultiin ”Rage for Order” tismalleen samassa järjestyksessä kuin levylläkin. Sen jälkeen yhtye poistui lavalta vajaan puolen tunnin tauolle, ja lavan molempia reunoja koristaneet levynkansikankaat vaihdettiin teeman mukaisesti ”Empiren” kansiin. Takaseinällä oli lisäksi kookas Taten nimellä varustettu taustakangas, joka jäi kuitenkin osittain piiloon muiden lavasteiden taakse. Toisella puoliskolla kuultiin sitten juhlavuottaan viettävä ”Empire” kokonaisuudessaan, minkä jälkeen yhtye palkitsi kiihkeästi lisää vaatineet kuulijansa kahdella lisäkappaleella. Näistä ensimmäinen oli harvemmin kuultu ”Empiren” bonusbiisi ”Last Night in Paris” ja jälkimmäinen ”Operation: Mindcrime” -levyn erinomainen ”Eyes of a Stranger”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Heti illan ensimmäisen kappaleen, ”Walk in the Shadowsin”, aikana kävi selväksi, että Taten ääni oli upeassa iskussa. Välillä melkein unohti kuuntelevansa live-esitystä, kun mies kuulosti yhtä hyvältä kuin levyllä. Kappaleiden vaativissakaan kohdissa ei tarvinnut jännittää yhdenkään nuotin kohdalla, osuisiko se kohdalleen. Taten esiintymistyyli on erittäin dramaattinen, ja on ilmeistä, että mies suhtautuu laulamiseen tosissaan ja haluaa tarjota lipunostajien rahoille reilusti vastinetta. Sen sijaan lauluharmonioista suurin osa kuulosti valitettavasti tulleen taustanauhalta. Tästä seikasta jaksan aina nillittää, mutta toivoisin, että livekeikka olisi oikeasti ”live” kaikin puolin. Keikalla kuultavien kappaleiden ei tarvitse eikä pidäkään olla täydellisen virheettömiä toisintoja levyversioista. Katselisin mieluummin soittoonsa omalla, persoonallisella tyylillään eläytyvää rumpalia kuin sellaista, joka keskittyy hillitysti suoritukseensa kuulokkeet päässä ja jokaisen kappaleen välissä näpyttelee vieressään olevalta tietokoneelta seuraavan kappaleen taustatehosteet pyörimään. Tällainen rooli oli Dan Laverdellä tällä keikalla, ja minua se jonkin verran ärsytti.

Keikan draaman kaari jakaantui yhtä selvästi kahteen osaan kuin settilistakin. ”Rage for Order” -osiossa pääroolissa nähtiin paikoitellen jopa sisäänpäin kääntynyt tulkitsija ja varovaisen vähäeleisesti soittanut taustabändi. Aloin jo huolestua, enkö näkisi tällä keikalla lainkaan aitoa esiintymisen riemua, jota peräänkuulutan jossain määrin jokaisella näkemälläni keikalla. Tatella oli myös tämän osion ajan aurinkolasit päässä, mikä oli omiaan etäännyttämään häntä yleisöstä, kun välitöntä katsekontaktia ei päässyt syntymään. Ehdin jo ajatella bändin vain hoitavan hommansa tasaisen varmasti luotettavan työjuhdan lailla sen suurempaa innostusta näyttämättä, vaikka yleisö nautti alusta lähtien kuulemastaan ja myös osoitti sen äänekkäin aplodein ja huudoin. Mutta yhtyeen nousteessa takaisin lavalle tauon jälkeen, tunnelma olikin yhtäkkiä silmin nähden vapautuneempi ja iloisempi. Vaatteet oli vaihdettu astetta rennompiin ja aurinkolasitkin oli onneksi jätetty takahuoneeseen. Taustabändi tuntui heräävän ihan uudella tavalla eloon, ja kaipaamiani hymyjäkin alettiin väläytellä useammin. Kitaristit Kieran Robertson ja James Brown (kyllä, miehen oikea nimi!) alkoivat soittaa enemmän sooloja lavan etureunassa kitarasankarin elkein, ja Tate otti niin yleisöön kuin bändiinsä enemmän kontaktia kuin ensimmäisellä puoliskolla. Sen lisäksi, että itselleni ”Empiren” kuuleminen oli suurempaa juhlaa kuin ”Rage for Orderin”, pidin huomattavasti enemmän tästä leppoisammasta porukasta kuin alkukeikan varautuneen vakavasta viisikosta. Tuntui, että nyt vasta keikka potkaistiin oikein toden teolla vauhtiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tate vaikutti vilpittömän ilahtuneelta ja ehkä positiivisesti yllättyneeltäkin Tampereella saamastaan innostuneesta vastaanotosta. Välispiikkejä hän ei liiemmin viljellyt, mutta saimme kuitenkin kuulla muun muassa Taten mietteitä musiikin taianomaisesta vaikutuksesta ihmisiin ja ihmettelyä siitä, mistä kummasta ”Surgical Strike” oikein kertoo. Ennen illan kauneinta kappaletta ”Silent Luciditya” Tate kertoi yleisölle, että jostain syystä ihmiset tulevat usein avautumaan hänelle kappaleen merkityksestä elämässään. Biisiä on hänelle kerrottujen tarinoiden mukaan soitettu niin häissä kuin hautajaisissa ja lapsia synnytettäessä – tai lapsia tehtäessä. Sykähdyttävä ja maaginen kappale se onkin, ja kun tarkemmin aloin asiaa pohdiskella, se todellakin saattaa jollakin oudolla tavalla sopia kaikkiin edellä mainittuihin tilanteisiin, vaikka sanoitus kertookin kuulemma selkounen näkemisestä.

Keikka kesti väliajan kanssa kaksi ja puoli tuntia, ja koska ainakin oma tunnelmani koko ajan vain parani loppua kohti mentäessä, jäi sellainen kutkuttava olo, että olisi tehnyt keikan pitkästä kestosta huolimatta mieli kuulla vielä lisääkin. Etenkin kun setti päättyi itselleni rakkaimman Queensrÿche-levyn ”Operation: Mindcrimen” hienoon ”Eyes of a Strangeriin”. Ahneesti ajattelin, että olisihan siltäkin levyltä ollut kiva kuulla useampikin kappale… Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Fanien onnellisista ilmeistä ja useista jälkikäteen kuulemistani kommenteista päätellen Tate todellakin lunasti odotukset ja saa edelleen nauttia ansaitsemaansa arvostusta huippuluokan laulajana ja tulkitsijana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappalelista:

Rage for Order:

1. Walk in the Shadows
2. I Dream in Infrared
3. The Whisper
4. Gonna Get Close to You
5. The Killing Words
6. Surgical Strike
7. Neue Regel
8. Chemical Youth (We Are Rebellion)
9. London
10. Screaming in Digital
11. I Will Remember

Empire:

12. Best I Can
13. The Thin Line
14. Jet City Woman
15. Della Brown
16. Another Rainy Night (Without You)
17. Empire
18. Resistance
19. Silent Lucidity
20. Hand on Heart
21. One and Only
22. Anybody Listening?

Encore:

23. Last Time in Paris
24. Eyes of a Stranger

Teksti: Eija Virtanen

Kuvat: Peter Saari