Tämä massiivinen järkäle on jo ehtinyt saamaan ison osan faneista aivan pähkinöiksi ja banaaneiksi. Myös moni toimittaja on ollut haltioissaan. Sci-Fi henkistä konseptilevyä on ylistetty ja pidetty jopa parhaana kokonaisuutena, minkä yhtye on julkaissut pitkän uransa aikana. Mutta tutka havaitsee myös soraääniä. ”Astonishing” on kuitattu kohtuuttomuuden huipentumaksi. Kokonaisuuden haltuun ottamista on pidetty laajuutensa takia mahdottomana tehtävänä. On kaivattu Mike Portnoyn paluuta laaduntarkkailijaksi. On koettu, että Dream Theaterille on ollut tärkeintä sisällön sijaan massiivinen ulkokuori. Onko määrä korvannut laadun?

Omalta kohdaltani voin sanoa, että valtavan eeppisen pläjäyksen kuunteleminen tuotti aluksi suuria vaikeuksia. 34 kappaletta, 130 minuuttia ja kaikki pikkudetaljit karkasivat avaruuteen jälkiä jättämättä, jos urakkaa yritti lähestyä puolihuolimattomasti. Oli pakko asettua paikoilleen, ottaa levyn kansivihko käteen ja sukeltaa progemetallimereen tekstien, tarinan, henkilöhahmojen ja levyn tapahtumiin liittyvän kartan kautta. Ei homma sittenkään helpoksi muuttunut, mutta loppujen lopuksi pysähtyminen auttoi niin, että olen pystynyt muodostamaan tästä hyökyaallosta edes jonkinlaisen mielipiteen.

Millaisia tuntemuksia ”Astonishing” sitten herättää? No, en kuvailisi ensipuraisujen jälkimakua järin positiiviseksi. Oikeastaan tämän levyn kanssa oli ensimmäisten perusteellisempien kuuntelujen jälkeen yhtä hankalaa kuin Metallican ”…And Justice For All” klassikon kanssa vuonna 1988. Aluksihan myös tuo levy kuulosti ihan kauhealta kuralta. Ajan kanssa mieli sitten muuttui täydellisesti. Nyt, vuonna 2016 tulee sitten puskista ei niinkään kompakti paketti, joka käy läpi samanlaisen kehityskaaren.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että en ole koskaan kokenut sankarimetallia erityisen läheiseksi raskaan musiikin lajiksi. Mielikuva vuorille veren maku suussa ratsastavista mahtipontisista miehistä miekat tanassa on jotenkin naurettava. Ja tämä visio sekä power metal elementit tulevat vastaan monta kertaa levyä kuunnellessa ja juonta kartoittaessa. Toinen aluksi esille nouseva asia on se, että äänimaisema ei aina synnytä Tähtien Sotaan viittaavia mielleyhtymiä, vaikka levyn konsepti liippaa hyvin läheltä tuota klassista hyvän ja pahan taistelua. Dream Theater seikkailee musiikillisesti ajoittain niin viihteellisissä kulisseissa, että tunnen eksyväni näiden lipsahduksien aikana keskelle 1980-luvun amerikkalaista Tyttökultien kaltaista saippuasarjaa. Tai Eurovision laulukilpailuja.

Mutta sitten muistan jotain lapsuudestani. Minähän tykkäsin katsoa Tyttökultia. Ja muutakin amerikkalaista hömppää. Se oli oikein mukavaa pakoa arjesta ja kivaa sunnuntai-illan viihdettä. Katsoin myös säännöllisesti Taisteluplaneetta Galacticaa. Euroviisuilta ei muistaakseni voinut vältyä. Uusi levy synnyttää siis lämpimän nostalgisia tunnelmia. Ja power metallin tarunhohtoisempi osasto on viety niin suurella sydämellä kuvitteellisen maailman ääriin, että eihän tuo ole mitään muuta kuin täysin valloittavaa. Kun jotain tehdään näin antaumuksella ja innovaation vallassa, on lopputulos väkisinkin mukaansatempaava, vaikka ei tällaisen paisuttelun suurkuluttaja olisikaan.

Dream Theaterin muusikoiden kemiat tuntuvat pelaavan keskenään erittäin hyvin. Soittamisen ilo lähestulkoon pursuaa yli äyräiden. Eikä kenelläkään tunnu olevan tällä kertaa pakottavaa tarvetta nostaa omaa soittotaitoaan etualalle. Virtuoosimainen soittimien käsittely on ikään kuin valjastettu palvelemaan kokonaisuutta. Esiin puskevat soolot tuntuvat yhtä aidoilta ja olennaisilta kuin alkava myrskytuuli tai kirkas auringonpaiste lumihangella. Aina ei ole suinkaan näin. Oikea klassisen musiikin orkesteri ja kuoro (säveltäjä David Campbell on auttanut saamaan tästä osastosta olennaien esiin) luovat syvyyttä tarinaan, jonka viitekehys on sadunomaisen ulkokuoren sisällä pelottavan realistinen. En ole varma, ovatko kappaleet yhtyeen uran vahvimpia. Materiaalia on niin paljon, että kaiken sisäistämiseen tarvitaan vielä useita kuunteluja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lopulta ymmärrän, mistä nuo mielikuvat hömppäviihteestä kumpuavat. Dream Theater on ainakin tämän julkaisun perusteella jossain määrin velkaa Toton progressiivisemmalle tuotannolle. ”Astonishing” on otteeltaan ajoittain yllättävän AOR-henkinen, jopa ilmassa leijailevan kevyt. Toki sitä raskauttakin löytyy tasapainottavana tekijänä ja yhtye kuulostaa täysin itseltään, mutta tiettyjä yhtymäkohtia soft rockin veteraaneihin on havaittavissa. James LaBrien pehmeä ja vailla raspia oleva lauluääni korostaa kauneutta ja pehmeitä arvoja.

Dream Theater ei svengaa paheiden täyttämässä yössä. Yhtyeestä ei ole aistittavissa hikipisaroita, narkoottisuuden aromia eikä oikestaan mitään sellaista, mitä minä haen rockmusiikista. Mutta jokin tässä vain viehättää. Eniten kiehtoo rohkeus. Taideteos huojuu uhkaavasti vaarallisen kielekkeen reunalla ja on vaarassa pudota siihen turhuuksien suohon, jonka syövereistä löytyy imelää viihdettä, kornia paisuttelua ja sielukkuuden tukahduttavaa suuruuden hulluutta. Dream Theater selviää kuitenkin hienosti voiton puolelle. Mammuttitauti ei ole uhka. Se on mahdollisuus, jonka kautta voi vapauttaa itsensä seuraaville tasoille, pois keskinkertaisuudesta. ”Astonishing” on tunnetasoiltaan rikas ja kaikin puolin monivivahteinen eepos, jonka pariin haluaa palata aina vain uudestaan. Levykokonaisuudet eivät suinkaan ole muinaishistoriaa.

Ja väitänpä, että Dream Theater on vuonna 2016 pitkästä aikaa oikeasti edistyksellinen. ”Astonishing” on vähintään kolmiulotteinen sekoitus sci-fistä ammentavaa rock-oopperaa ja saippuaoopperamaista musikaaliviihdettä. Ja kerrankin progressiivisuus ei löyhkää retrolle. Kolmiulotteisuus tarkoittaa myös sitä, että levy ei avaudu kuulijalle konkreettisesti suoratoistopalvelun kautta kuunneltuna ja ilman kansien informaatiota. Seikkailu jatkuu vielä pitkään. Haluan ehdottomasti nähdä loppuratkaisun. Löydänkö itseni keskeltä Ravenskillin uutta uljasta ja musiikkia rakastavaa maailmaa? Päädynkö keskustelemaan amerikkalaiseen olohuoneeseen möreä-äänisen naisen kanssa? Vai joudunko ristihuulisukupolven hyökkäyksen kohteeksi? Elämme jännittäviä aikoja. Jos haluatte unohtaa hetkeksi arjen tympeyden, hankkikaa tämän levyn fyysinen versio itsellenne. Vaivannäkö ja rahallinen uhraus maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

9-/10

Act 1:
1. Descent Of The Nomacs
2. Dystopian Overture
3. The Gift Of Music
4. The Answer
5. A Better Life
6. Lord Nafaryus
7. A Savior In The Square
8. When Your Time hasCome
9. Act Of Faythe
10. Three Days
11. The Hovering Sojourn
12. Brother, Can You Hear Me?
13. A Life Left Behind
14. Ravenskill
15. Chosen
16. A Tempting Offer
17. Digital Discord
18.The X Aspect
19. A New Beginning
20. The Road To Revolution

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Act 2:
1. 2285 Entr’ Acte
2. Moment Of Betrayal
3. Heaven’s Gone
4. Begin Again
5. The Path That Divides
6. Machine Chatter
7. The Walking Shadow
8. My Last Farewell
9. Losing Faythe
10. Whispers On The Wind
11. Hymn Of A Thousand Voices
12. Our New World
13. Power Down
14. Astonishing

Dream Theater Facebookissa

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen