Dream Theater -basistia ei haittaa, että hänen soittonsa jää taka-alalle: ”Jokaisen täytyy löytää oma paikkansa ja ymmärtää oma roolinsa”
Dream Theaterin basisti John Myung on kommentoinut pitkään jatkunutta fanikeskustelua siitä, että hänen tekninen ja omaleimainen bassonsoittonsa jää usein yhtyeen monimutkaisten riffien ja sovitusten varjoon.
Myungin toinen yhtye, The Jelly Jam, antaa bassolle huomattavasti enemmän tilaa, mutta muusikon mukaan kyse ei ole siitä, kumpi lähestymistapa olisi parempi.
”Jokaisella yhtyeellä on oma kemiansa, ja on luonnollista, että jotta bändi toimisi, jokaisen täytyy löytää oma paikkansa ja ymmärtää oma roolinsa. Rakastan kuitenkin yksinkertaisesti muusikkona olemista ja sitä, että voin elättää itseni soittamalla. Nautin työstäni niin perustavanlaatuisella tasolla, että kaikki muu on lopulta sivuseikka”, Myung kertoo Prog-lehdelle.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Myung myöntää ymmärtävänsä, miksi osa Dream Theaterin faneista kokee basson jäävän liian vähälle huomiolle miksauksessa.
”Monet sanovat minulle, etteivät he kuule bassoa Dream Theaterissa, ja ymmärrän kyllä, mitä he tarkoittavat. Se ei oikeastaan erotu miksauksesta. Olen itsekin ollut miksaushuoneessa ja sanonut: ’En kuule itseäni.’ Sitten basso poistetaan miksauksesta, ja reaktio on heti: ’Voi hyvä luoja, tämähän kuulostaa tyhjältä!’ Suuri syy tähän on se, että Dream Theaterissa basso ja kitara muodostavat lähes yhden soittimen. The Jelly Jamissa kokonaisuus on dynaamisempi, ja siellä on enemmän tilaa, joka täytyy täyttää. Se on kuitenkin minulle aivan yhtä palkitsevaa – kyse on vain eri ihmisistä, jotka tekevät erilaista musiikkia.”
